Liettualainen aktivistirintama

Kazys Škirpa.

LAF perustettiin neuvostomiehityksen pakolaisiksi ajamien liettualaisten keskuudessa Berliinissä 17. marraskuuta 1940. Järjestön johtajana toimi Kazys Škirpa, Liettuan entinen Saksan suurlähettiläs[1]. Saksa alkoi suunnitella Operaatio Barbarossaa eli Neuvostoliittoon kohdistuvaa hyökkäystä jo joulukuussa 1940 ja liettualaisjärjestö valjastettiin tämän päämäärän käyttöön. LAF alkoi tehdä läheistä yhteistyötä Saksan sotilaallisen vastatiedustelun eli Abwehrin kanssa. Saksalaisten tuella LAF perusti maanalaisen verkoston miehitettyyn Liettuaan. Järjestön aktivisteja koulutettiin Itä-Preussissa, ja Liettuaan salakuljetettiin järjestön tekemiä lentolehtisiä.[2]

Saksassa vallinneella natsi-ideologialla oli oma vaikutuksensa myös Liettualaiseen aktivistirintamaan. Järjestön ohjelma tähtäsi Liettuan jälleenitsenäistymiseen, mutta se sisälsi myös antisemitismiä, kuten ohjelman pykälän numero 16, joka julisti Liettuan juutalaiset lainsuojattomiksi. Järjestön lentolehtiset ja sen äänenkantajana toiminut Į Laisvę -lehti (Vapauteen) julkaisivat antisemitististä propagandaa, joka oli tähdätty "juutalais-bolševikkeja" vastaan. Škirpa ja Bronis Railan ohella järjestön ideologisen osaston johdossa toiminut Antanas Macena kehittelivät myös ajatusta niin sanotusta Suur-Liettuasta, jonka toteuttamiseksi Liettuan tulisi liittää itseensä varsinaisen Liettuan lisäksi Latvia ja Valko-Venäjä.[2]

Järjestön jäseniä Kaunasissa 25. kesäkuuta.

Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon alkoi 22. kesäkuuta 1941. Samaan aikaan Liettuassa alkoi yleinen kapina vetäytyviä Neuvostoliiton joukkoja vastaan. Kapinalliset vapauttivat neuvostohallinnon aikana otettuja vankeja sekä suojelivat asutuskeskuksia, liikenneyhteyksiä ja tehtaita Neuvostoliiton tuhoamispataljoonilta. Kapinalliset myös estivät useiden kommunistivirkailijoiden ja aktivistien paon maasta neuvostoarmeijan mukana. Kommunisteja surmattiin, vangittiin ja luovutettiin saksalaisille. Yhteensä kommunistivainoissa kuoli arviolta 2 000–3 000 henkilöä. Liettualaisia kapinallisia oli yhteensä noin 20 000 ja heistä noin 650 kaatui vuoden 1941 taisteluissa neuvostojoukkoja vastaan.[2]

LAF oli 23. kesäkuuta ottanut haltuunsa Liettuan entisen pääkaupunki Kaunasin[1]. Järjestöä edustanut Leonas Prapuolenis kertoi tuolloin Kaunasin radiossa väliaikaishallituksen perustamisesta. Lupauksia itsenäisen Liettuan tulevasta hallinnosta ei kuitenkaan tehty. Sen sijaan Liettuan kerrottiin tulevan osaksi Saksan luomaa "uutta Eurooppaa". LAF:n Kaunasin ja Vilnan osastojen jäsenistä kootun väliaikaishallituksen johtoon oli tarkoitus tulla Kazys Škirpa, mutta saksalaiset estivät tämän paluun Liettuaan Berliinistä. Kaunasiin 25. kesäkuuta saapuneille saksalaisille väliaikaishallituksen perustaminen oli tullut yllätyksenä, mutta he sietivät sitä jonkin aikaa. Škirpan puuttuessa virkaatekeväksi pääministeriksi nousi Juozas Ambrazevičius.[2]

Aktivistirintaman perustamaa väliaikaishallitusta dominoivat kristillisdemokraatit. Olemassaolonsa aikana se perusti uudelleen paikallishallinnon ja maan poliisivoimat. Väliaikaishallitus teki kuitenkin läheistä yhteistyötä saksalaisten kanssa. Se otti käyttöön muun muassa saksalaistyyliset rotulait, joilla juutalaisilta riistettiin heidän kansalaisuutensa ja henkilökohtainen omaisuus. Juutalaisille perustettiin myös keskitysleirejä. Toisaalta osa väliaikaishallituksessa toimineista myös kritisoi Saksaa. Ministerit Stasys Raštikis ja Vytautas Landsbergis-Žemkalnis laativat saksalaismiehittäjille 5. elokuuta muistion, jossa arvosteltiin muun muassa juutalaisten vainoa. Syyskuun puolivälissä LAF:n johto teki puolestaan Hitlerille muistion, jossa vedottiin liettualaisten kansallisen elämän sallimisen puolesta. Vastauksena tähän LAF kiellettiin, sen johtajia pidätettiin ja väliaikaishallitus hajosi toimittuaan vain kuusi viikkoa[1]. Väliaikaishallitus korvattiin saksalaisten omalla siviilihallinnolla.[2]