Lietetatar

Lietetatar (Persicaria foliosa) on rannoilla kasvava yksivuotinen tatarkasvi. Se on mainittu Euroopan unionin luontodirektiivin liitteissä II ja IV, sillä se on unionin alueella hyvin harvinainen. Laji on Suomessa harvinainen, rauhoitettu ja erittäin uhanlainen.[1] Luontodirektiivi velvoittaa Suomen suojelemaan lietetattaren kasvupaikkoja ja rauhoittamaan kasvin myös suojelualueiden ulkopuolella.[2]

Lietetatar
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Caryophyllales
Heimo: Tatarkasvit Polygonaceae
Suku: Kosteikkotattaret Persicaria
Laji: foliosa
Kaksiosainen nimi

Persicaria foliosa
(H.Lindb.) Kitag.

Ulkonäkö ja koko

Rento- tai kohenevavartinen lietetatar kasvaa 10–30 senttimetriä korkeaksi. Varsi on vihreä tai joskus punertava. Lähes ruodittomat lehdet ovat kapeita, 3–7 cm pitkiä ja puoli senttiä leveitä. Kukinto on vihertävän punertava harsu tähkä ja muistuttaa kääpiökokoista rypäleterttua. Lietetatar kukkii heinä-syyskuussa.[3] Lietetatar muistuttaa läheisesti eräitä muita vedessä kasvavia tatarlajeja, kuten katkeratatarta (P. hydropiper) ja mietotatarta (P. minor).[4]

Levinneisyys

Lietetatarta tavataan varsin pienellä alueella Euroopassa, pääasiassa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Lisäksi sitä tavataan myös Virossa ja pääesiintymisalueesta hyvin kaukana Keski-Venäjällä.[5]

Suomessa lietetatarta tavataan harvinaisena Etelä- ja Keski-Suomesta. Sisämaassa esiintymiä tavataan Kainuun korkeudelle saakka, rannikolla pohjoisimmat esiintymät ovat Perämeren pohjukassa.[4] Euroopan lietetattarista Suomessa kasvaa arviolta 30–45 prosenttia.[6] Suurimmat esiintymät Suomessa ovat Pohjanmaalla jokisuistoissa.[7]

Elinympäristö

Lietetatar suosii avoimia savirantoja ja rantaliejukkoja sekä tulvaisia järvien, jokien ja jokisuistojen rantoja. Se kasvaa yleensä matalassa vedessä, mutta voi jäädä kuivalle maalle vedenpinnan laskiessa. Lietetattaren kasvupaikkoja ovat vähentäneet vesirakentaminen sekä rantojen umpeenkasvu rantalaidunnuksen loputtua.[4]

Lähteet
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Uusitalo, Anna: Kylien kaunokit, soiden sarat. Keski-Suomen uhanalaiset kasvit. Keski-Suomen ympäristökeskus, Jyväskylä 2007.

Viitteet
  1. Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010, s. 198. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, 2010. ISBN 978-952-11-3806-5. Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010 sivut 181–685 (pdf). (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 16.10.2017.
  2. Kemppainen, Eija & Mäkelä, Katariina: Luontodirektiivin putkilokasvien seuranta. Helsinki 2002, s. 15. Viitattu 16.10.2017.
  3. Retkeilykasvio 1998, s. 141.
  4. Uusitalo 2007, s. 88.
  5. Arne Anderberg: Ävjepilört (Persicaria foliosa (H. Lindb.) Kitag.) Den virtuella floran. 2005. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 21.7.2008. (ruotsiksi)
  6. Kemppainen, Eija & Mäkelä, Katariina: Luontodirektiivin putkilokasvien seuranta. Helsinki 2002, s. 28. Viitattu 16.10.2017
  7. Ritva Kemppainen: Esiselvitys Satakunnan rannikon ruovikoista ja merenrantaniityistä. s. 24. 54/2014 ISBN 978-952-314-055-4 (pdf). Viitattu 16.10.2017.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.