Lieksan räjähdysonnettomuus 1950

Jatkosodan aikana Lieksan Partalanmäen alueella oli monia armeijan huoltoyksiköitä ja seudulla liikkui paljon joukkoja rintamalle ja sieltä pois. Huhujen mukaan saksalaisjoukot olivat upottaneet ammuksia Lieksanjokeen 1944 poistuessaan Suomen itärintamalta. Vuoden 1950 syyskuussa veden pinta oli Lieksanjoen koskessa niin alhaalla, että kranaattien hahmot kuulsivat joen rantamudassa nykyisen riippusillan yläpuolella.[1]

Kuusi poikaa löysi Lieksankosken rannalta 81 mm kranaatinheittimen kranaatteja ja päättivät lähteä purkamaan niitä. Kaksi poikaa ei lähtenyt toveriensa mukaan, mikä säästi heidät onnettomuudelta. Pojat ottivat kaksi kranaattia mukaansa ja jättivät muut koskessa olleet paikalleen.[2] He päätyivät Partalanmäelle erään työmiehen lesken asunnon lähelle Savolankadun ja Kalevankadun risteyksen tienoille.[1][2]

Kellon ollessa noin 17.30 neljä poikaa yritti pitkillä pajapihdeillä kiertää kranaatin sytytintä irti, jolloin kranaatti räjähti. Maahan syntyi melkoinen kuoppa ja 50 metrin säteelle levisi palaneita vaatteita ja ruumiin osia. Partalanmäen asukkaat havahtuivat kovaan räjähdykseen ja eräs autoilija näki kotinsa ikkunasta savupilven. Hän juoksi tapahtumapaikalle löytäen sieltä neljä murskaantunutta ja palanutta poikaa räjähdyskuopan viereltä. Kahdessa pojassa oli vielä elonmerkkejä, joten autoilija hälytti lähimmästä puhelimesta apua paikalle.[2]

Kaksi poikaa kuoli onnettomuuspaikalle ja 13-vuotias suutarin poika sekä 16-vuotias työmiehen poika kuljetettiin Lieksan sairaalaan, jossa 16-vuotias kuoli myöhemmin. Räjähdyspaikalle kuolivat 13-vuotias työmiehen poika ja 16-vuotias työmiehen lesken poika. Räjähdyskuopasta löydettiin kranaatinheittimen kranaatin kärki, ruhjoutunut kranaatin pyrstö, vähän räjähtämätöntä trotyyliä ja pitkät pajapihdit.[2]

Neljäs poika kuoli sairaalassa myöhään illalla seuraavana päivänä. Tutkimuksissa selvisi, että pojat olivat jo aikaisemmin purkaneet kaksi samanlaista kranaattia, mutta kolmas koitui heidän surmakseen. Seudulla oli sota-aikana sijainnut ammusvarastoja ja jälkeenpäin sieltä on jatkuvasti löytynyt räjähdysaineita ja panoksia. Kosken tienoosta oli muodostunut pojille uutteran tutkimuksen kohde ja heidän vanhemmilleen jatkuvan huolen aihe. Lieksalaisten mielestä alue olisi pitänyt pikaisesti puhdistaa.[3]

Uhrien hautauksesta Lieksan uudella hautausmaalla muodostui mieliin painuva surujuhla. Ruumissaaton saavuttua veisattiin alkuvirsi ja uhrien omaiset kantoivat arkut hautaan Lieksan Mieslaulajien laulaessa. Rovasti Lauri Vuorikoski piti puheen ja siunasi kolme uhria haudan lepoon. Tämän jälkeen samaan yhteishautaan kannettiin neljäs uhri, jonka siunasi adventtikirkon pastori Aittala. Umpeen luodun hautakummun päälle muodostui kukkameri lukuisista seppeleistä ja kukkalaitteista. Haudalla luettujen surunvalitteluadressien kuuntelun jälkeen hautajaisväki kokoontui Partalanmäen kansakoululle muistelemaan vainajia.[4]

Lieksan Mähkön hautausmaalla pääkäytävän lähellä sijaitsevilla räjähdyksen uhrien neljällä vierekkäisellä haudalla on vain kolme punagraniittista hautakiveä, joissa on maininta räjähdysonnettomuudesta. Neljännen pojan haudalla ei ole kiveä joko siksi, että hän ei kuulunut kirkkoon tai omaisilla ei ollut varaa hankkia kiveä. Mitään varsinaista muistomerkkiä onnettomuuden vuoksi ei ole pystytetty.[5] Vuonna 2014 Lieksassa pohdittiin, vieläkö uhreja muistetaan, kun omaiset ikääntyvät ja hautojen hoito saattaa päättyä. Samalla saattaa itse onnettomuus unohtua. Omaiset pitivät poikia sodan tai ainakin sodan seurausten uhreina.[6]

Yhden uhrin sisar ehdotti 2007 Lieksan seurakunnalle yhteisen muistolaatan hankkimista uhreille. Hän esitti myös, että seurakunta, Lieksan kaupunki tai joku muu yhteisö alkaisi hoitaa hautoja, sillä kaikilla uhreilla ei ollut enää elossa olevia omaisia. Kahden haudan hallinta-aika oli päättynyt 25 vuotta hautauksesta eli jo vuonna 1975, yhden 2005 ja yhden uhrin omaiset olivat hankkineet hallinta-aikaa vuoteen 2024.[5]

Seurakunta selvitti muistomerkkiasiaa, mutta kirkkoneuvosto päätti, ettei sellaista rahoiteta, eikä seurakunta ota hautoja hoidettavakseen, koska kyse ei ole kulttuurihistoriallisesti riittävän merkittävästä tapahtumasta. Sen sijaan jokaisen haudan hallinta-aikaa päätettiin jatkaa veloituksetta vuoteen 2024. Omaiset ottivat vielä uudelleen yhteyttä seurakuntaan ehdottaen luonnonkivisen muistomerkin hankkimista, mutta seurakunta pysyi aiemmassa päätöksessään. Lieksan seurakunnalla oli ennestään sankarihautojen lisäksi 29 merkittävää hautaa hoidettavanaan, ja seurakunnan varat hautausmaan ylläpitoon olivat rajalliset.[5]

Vähän ennen vuoden 2013 joulua Facebookissa alkoi keskustelu uhrien muistomerkistä, kun yhden uhrin Ruotsissa asuva veli kirjoitti asiasta, josta ihmiset silloin tällöin kyselivät. Miehensä enon haudalla joka kesä vieraileva, Luxemburgissa asuva rouva puolestaan sanoi, että omaisille oli suuri helpotus, kun hautojen hallinta-aikaa jatkettiin. Muistomerkin suhteen omaisilla ei ollut vaatimuksia, vaan toive muistomerkin hankkimisesta sodan siviiliuhreille. Seurakunnan kielteinen kanta sai rouvan pohtimaan, olisiko sotaveteraanijärjestöt tai muu vastaava taho halukkaita asiaa hoitamaan. Yhden uhrin sisaren mielestä riittäisi, että kosken rannalle lähelle kranaattien löytöpaikkaa hankittaisiin kaunis luonnonkivi ja siihen laatta, jossa lukisi lyhyesti onnettomuudesta.[5]