Liekkejä laulumailla

Kirjan tapahtumat sijoittuvat jatkosodan Kiestingin rintamalle. Kalle Päätalon ryhmä etenee vanhaa reppuryssien reittiä syvälle Karjalaan. Kallen sota on aluksi leppoisaa: hän huoltaa komppaniaa, käy tietöissä ja ui Karjalan kirkkaissa järvissä. Toiveet ovat korkealla: pian saavutettaisiin Kiestinki, Muurmannin rata ja sitten lopullinen tavoite, Valkeanmeren länsiranta. Varmin tae menestyksestä on aseveljien tekninen ylivoima, sillä huhujen mukaan saksalaiset pystyvät jo valmistamaan vedestä bensiiniä.

Kiestinki vallataan 7. syyskuuta 1941, mutta sen jälkeen alkaa vihollisen vastarinta voimistua. Pioneerikomppania etenee uhkarohkeasti pitkin Louhe-Kiestingin rataa ja joutuu mottiin. Sitä ennen koetaan sekasortoinen tilanne, kun komentajat tuntuvat johtavan sotaa jo enemmän hermoillaan kuin aivoillaan. Kalle, joka on tuotu etulinjaan aivan muita tehtäviä varten, joutuu mukaan järjettömältä tuntuvaan hyökkäykseen, jossa hän haavoittuu ja jää avuttomana linjojen väliin makaamaan. Sieltä hänet onneksi saadaan pois ja matkalle kohti kenttäsairaalaa. Alkaa toipumisjakso Kuusamon sotilaskansakoululla, jossa koetaan haavakuumeet houreineen ja kärsitään sadistisen lääkärihirmun käsittelyssä.

Kallen toipilasaika jatkuu Oulun keskuskansakoululla, josta käsin hän kirjoittelee tytöille. Järkytys on suuri, kun lähes kaikki ”kutsun” saaneet noudattavat sitä ja saapuvat istumaan Kallen sängyn laidalle. Mutta niin kuin aina, parhaat naiset jäävät saavuttamattomiksi. Yksi näistä on kaunis ja ystävällinen sairaanhoitaja, jonka ansiosta Kallen maailma kirkastuu ratkaisevasti. Likinäköisyydestä kärsinyt Kalle saa ensimmäiset silmälasinsa. Silloin on kuitenkin jo talvi, toipumisloma edessä ja kainalosauvat vaihtuneet kävelykeppiin.[3]

Kirjan henkilöhahmoista pioneerupseeri vänrikki Hiilen esikuvana on ollut myöhempi Tampereen yliopiston rehtori Paavo Koli.[4]