Lied

Lied [li:d][1] tai [liːt][2][3] (nykyään enää harvoin Lied isolla kirjaimella kuten saksassa kuten esim. Otavan isossa musiikkitietosanakirjassa)[2][3] on Saksassa 1800-luvun alussa syntynyt taidemusiikin laji, jonka teokset olivat alun perin yhden laulajan esittämiä lauluja pianon säestyksellä. Liediksi nimitettiin jo kuitenkin 1400-luvulla sävellettyjä cantus firmukseen perustuneita lauluja.[4]

Myöhemmin alettiin säveltää myös ison orkesterin säestämiä liedejä. Sävelkieleltään lied on oopperaa laulumaisempi ja yksinkertaisempi, joskin liedit ovat usein tästä huolimatta teknisesti vaativia esittää. Liedit ovat usein läpisävellettyjä, mutta myös toistuvien säkeistöjen käyttö on yleistä. Usein samassa teoksessa on sekä toistuvia säkeistöjä että niistä poikkeavia vaiheita. Säestys voi olla läpisävelletty silloinkin, kun laulusäkeistöt toistuvat samanlaisina. Lied-sanoituksiksi on valittu usein tunnettujen runoilijoiden runoja. Laulut voivat olla itsenäisiä teoksia tai muodostaa pidempiä syklejä. Sana lied tulee saksan kielestä ja merkitsee laulua tai laulelmaa. Erotuksena muista lauluista liedeihin viitataan saksaksi sanalla Kunstlied.

Historiaa

Alkujaan lied oli keskiajan säe- ja säkeistösidonnaisen runon sekä sen musiikillisen vastineen, runoon liittyvän sävelmän nimitys. Liedin kulta-aika sijoittuu 1800-luvun Saksaan, kun saksalaiset ja itävaltalaiset säveltäjät alkoivat kirjoittaa säestettyä laulumusiikkia. Erityisesti tähän liittyy saksalaisen kirjallisuuden kukoistus klassismin ja romantiikan aikakausina. Syntyneiden runojen ja runokokoelmien innoittamana syntyi sitten uusi taidelaji eli lied. Muun muassa saksalaisen kirjailijan Johann Wolfgang von Goethen (1749–1832) runoihin on tehty paljon liedejä. Mozartin ja Ludwig van Beethovenin teoksissa on nähty olevan alku liedille, mutta erityisesti Franz Schubertin (1797–1828) työ liedin parissa nosti sen aikansa keskeisimpien musiikin tyylien joukkoon. Hän sävelsi yli 600 liediä, ja rupesi ensimmäisenä säveltämään laulusarjoja runokokoelmien pohjalta.

Liedejä ja säveltäjiä

Schubertin merkittävimmät lied-teokset ovat hänen kolme laulusarjaansa Die schöne Müllerin, Winterreise ja Schwanengesang. Näistä viimeksi mainittu on postuumi irrallisten laulujen kokoelma, kun taas kaksi ensimmäistä sykliä muodostavat teksteineen etenevän kertomuksen. Schubertin liedit ovat toisinaan teknisesti hyvinkin vaativia teoksia. Niissä korostuu liedin tasa-arvoinen luonne pianistin ja laulajan välillä. Syklien ulkopuolisista liedeistä erityisen tunnettu on Erlkönig, joka pohjautuu Goethen dramaattiseen tekstiin, jossa ”keijujen kuningas” esiintyy kuoleman vertauskuvana.

Schubertin kanssa samoihin aikoihin Saksassa vaikuttivat myös Robert Schumann (1810–1856) ja vähän myöhemmin Hugo Wolf (1860–1903), molemmat myös runsaasti liedejä säveltäneitä muusikoita. Schumannin lied-sarjoista Dichterliebe ja kaksi Liederkreis-nimistä sarjaa ovat tulleet tunnetuksi, kun taas Wolfin tuotannosta mainittavia teoksia ovat italialainen laulukirja ja espanjalainen laulukirja. Wolf edusti omana aikanaan kunnianhimoista tyyliä, jossa tonaalisuuden ja myöhäisromantiikan sävelkielen rajoja venytetään äärimmilleen. Tuon ajan saksalaisromantikoista myös Brahms sekä Wagner sävelsivät liedejä, joita arvostetaan edelleen.

Hector Berliozin Les nuits d’été -sarja edustaa ei-saksankielisiä liedejä tunnetuimmasta päästä. Alun perin pianolle ja laulajalle tehdyt teokset Berlioz sovitti myöhemmin myös orkesterille. Ranskankielisistä liedeistä on jäänyt suosituksi myös Ravelin orkestraalinen sarja Shéhérazade. Venäjällä syntyneitä arvostettuja lied-teoksia ovat esimerkiksi Modest Musorgskin syklit Detskaja, Pesni i plyaski smerti sekä Bez solntsa.

Myöhäisromantiikkaa edustanut Gustav Mahler kehitti orkestraalisen liedin huippuunsa teoksissa, kuten Lieder eines fahrenden Gesellen, Des Knaben Wunderhorn, Kindertotenlieder sekä Das Lied von der Erde. Näistä viimeksi mainittu on pyrkimys yhdistää liedin ja sinfonian perinteet yhdeksi teokseksi.

Perinteisen sävelkielen sävellajeineen tyystin hylänneet itävaltalaiset säveltäjät, Arnold Schönberg ja Anton Webern, jatkoivat lied-perinnettä omalla tyylillään 1900-luvun alkupuolella. Schönberg sävelsi esimerkiksi lied-syklin Das Buch der hängenden Gärten (1909). Vielä toisen maailmansodan jälkeen 84-vuotias Richard Strauss sävelsi perinteiseen romanttiseen tyyliin neljä perusohjelmistoon jäänyttä orkestraalista liediä, jotka julkaistiin postyymisti nimellä neljä viimeista laulua.

Suomalaisesta näkökulmasta oman lisänsä lied-musiikille ovat antaneet säveltäjät Toivo Kuula (1883–1918), Jean Sibelius, Oskar Merikanto (1868–1924) sekä Yrjö Kilpinen (1892–1959), jonka tuotanto käsitti kaikkiaan noin 800 liediä.

Lähteet
  1. lied. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2022.
  2. Otavan iso musiikkitietosanakirja
  3. Musiikkisanakirja, suomeksi toimittanut Seppo Heikinheimo
  4. "lied." The Concise Grove Dictionary of Music. Oxford University Press, Inc., 1994. Answers.com 14.9.2009

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.