Lidia Gueiler Tejada

Lidia Gueiler Tejada (28. elokuuta 1921 – 9. toukokuuta 2011[1]) oli Bolivian väliaikainen presidentti 1979–1980, siihen mennessä ainoa nainen virassa ja toinen naispresidentti Etelä-Amerikassa.

Lidia Gueiler Tejada

Gueiler liittyi vuonna 1946 Víctor Paz Estenssoron kiellettyyn Movimiento Nacionalista Revolucionarioon (MNR), joka nousi valtaan vuoden 1952 vallankumouksessa. 1960-luvulla hän liittyi Partido Revolucionario de Izquierda Nacionalin jäseneksi.[1] Hän oli kansalliskongressin jäsen 1956–1964, minkä jälkeen hän vietti viisitoista vuotta maanpaossa kenraalien Barrientos ja Ovando vallankaappauksen jälkeen. Hän palasi maahan vuonna 1978 ja liittyi Juan Lechínin PRINiin ja valittiin kongressiin ja edustajainhuoneen puhemieheksi.

Elokuussa sotilashallituksen johtaja David Padilla Arancibia luopui vallasta nimittämättä seuraajaansa, ja maassa järjestettiin vaalit. Kun selvää enemmistöä ei saatu, kongressi nimitti 8. elokuuta 1979 väliaikaiseksi presidentiksi uusien vaalien järjestämiseksi Wálter Guevara Arzen. Ensimmäisen siviilihallituksen sitten 1969 syöksi verisesti vallasta eversti Alberto Natusch Busch marraskuun vallankaappauksessa. Natusch kuitenkin erosi kahden viikon kuluttua kansan ja kansainvälisen painostuksen ja yleislakon vuoksi. Lidia Gueiler Tejada nimitettiin alahuoneen puheenjohtajana 1. marraskuuta 1979 väliaikaiseksi presidentiksi.

Gueilerin johdolla järjestettiin 1980 vaalit, jotka vasemmistopuolueet voittivat selvästi. Hernán Siles Zuazo ja hänen Unidad Democrática y Popular -koalitionsa saivat 38 % äänistä, joten hänen nimittämisensä presidentiksi oli varma. 17. heinäkuuta 1980 vallan kaappasi kuitenkin kenraali Luis García Meza Tejada kokaiinikauppiaiden ja Klaus Barbien, entisen Lyonin Gestapon päällikön, kokoamien eurooppalaisten palkkasoturien tuella.

Gueiler pakeni maasta ja asui Ranskassa kunnes diktatuuri kaatui 1982. Myöhemmin hän toimi Bolivian lähettiläänä Kolumbiaan, Länsi-Saksaan ja Venezuelaan (1989). Hän liittyi myöhemmin Jaime Paz Zamoran Movimiento de Izquierda Revolucionariaan.

Gueiler oli mukana lukuisissa feministijärjestöissä. Hän vastusti Yhdysvaltain järjestämää huumeiden vastaista sotaa Latinalaisessa Amerikassa, erityisesti niin sanottua Plan Columbiaa. Hän kirjoitti kaksi kirjaa, La mujer y la revolución (1960) ja elämäkertansa Mi pasión de lidereza (2000). Gueiler vetäytyi julkisuudesta 1990-luvun puolivälissä, mutta tuki vuoden 2005 vaaleissa Evo Moralesia.