Libyan toinen sisällissota

Libyaa hallitsi pitkään vallan kaapannut eversti Muammar Gaddafi, joka loi maahan eräänlaisen arabisosialistisen hallinnon. Se kukisti vastarinnan kovin ottein. Gaddafin diktatuuri tuli tiensä päähän, kun maassa puhkesi Tunisian ja Egyptin kansannousujen kaltainen arabikevään kansannousu. Se muuttui pian aseelliseksi kapinaksi. Huonosti aseistetut kapinalliset jäivät alussa alakynteen. Länsimaiden ilmaiskut muuttivat sodan ensin tasapeliksi ja sitten mahdollistivat kapinallisten voiton. Kapinalliset tappoivat Gaddafin. Kun aiempi keskushallitus oli romahtanut, maa jäi paikallisten aseistautuneiden klikkien käsiin.

7. heinäkuuta 2012 järjestettiin vaalit, joissa valittiin Yleinen kansankongressi (engl. GNC, arab. al-Mu’tamar al-Waṭanī al-‘āmm‎), joka korvasi Siirtymäajan kansallisen neuvoston. Yleinen kansankongressi äänesti puhemiehekseen Mohamed al-Magariefin. Hän erosi 2012 ja seuraajaksi nousi Nouri Abusahmen. Parlamentti valitsi pääministeriksi Al-Magariefin aikaisemman vastaehdokkaan Ali Zeidanin, jonka hallitus vannoi virkavalansa marraskuussa 2012.[19] Kansankongressin tehtävä oli laatia maalle uusi perustuslaki 18 kuukauden kuluessa. Se ei kuitenkaan onnistunut määräajassa.

GNC:tä hallitsevat Muslimiveljeskunta ja Uskollisuus marttyyreille -lista saivat puhdistettua vastustajansa kongressin johdosta lustraatiolailla, joka koski entisiä Gaddafin ajan korkeissa asemissa olleita, ja saivat kesäkuussa 2013 kongressin johtoon oman miehensä Nouri Abusahmainin. Abusahmain muodosti GNC:n aseelliseksi siiveksi LROR-militian (engl. Libya Revolutionaries Operations Room) joka aseistettiin valtion varoilla. Se kaappasi maan pääministeri Ali Zeidanin lokakuussa 2013 yrittäen pelotella häntä eroamaan. GNC tuki myös Egyptiä, jota hallitsi Muslimiveljeskunnasta valittu presidentti Mohammed Mursi, 1,6 miljardilla Yhdysvaltain dollarilla.[20]

Kenraali Khalifa Haftar.

GNA:n sotilaita Tripolissa.

Helmikuussa 2014 TV-kanavat näyttivät kenraali Khalifa Haftarin julistuksen, jossa hän esitti suunnitelmansa maan pelastamiseksi ja kehotti kapinaan GNC:tä vastaan.[21] 16. toukokuuta Haftarin kokoamat joukot aloittivat hyökkäyksen islamisteja vastaan Bengasissa. Seuraavana päivänä Zintanin joukot hyökkäsivät maan parlamenttiin Tripolissa. Haftaria tukivat pääministeri Ali Zeidan ja osa parlamentista. Hafter vaati parlamenttia luovuttamaan vallan väliaikaiselle hallinnolle, joka laatisi Libyalle uuden perustuslain. Kaappaajat ilmoittivat lisäksi torjuvansa Ahmed Maiteeqin nimityksen Libyan uudeksi pääministeriksi.[22]

25. kesäkuuta 2014 maassa järjestettiin uudet vaalit, ja kansankongressi siirsi 4. elokuuta tehtävänsä näin valitulle parlamentille (Majlis al-Nuwaab, "edustajainhuone"), joka kokoontui Bengasissa. Kansankongressi oli suurimmaksi osaksi islamistien hallitsema ja uusi parlamentti liberaalien, joten otaksuttiin islamistien pyrkivän osoittamaan valtansa muilla keinoin. Bengasi, josta Libyan vallankumous alkoi, oli vahvaa islamistien tukialuetta, jossa piti valtaa Ansar al-Sharia -ryhmittymä. Vanhassa pääkaupungissa Tripolissa käytiin tuolloin kovia taisteluja kaupungin lentokentästä, jota pitivät hallussaan liberaalien tukemat Zintanin kaupungin joukot, ja sitä yrittivät valloittaa islamistit Misratan joukkojen tuella.[23] Vaalit hävinneet GNC:n jäsenet jatkoivat sen toimintaa. Myös uuteen parlamenttiin valitut islamistisen blokin edustajat istuivat mieluummin GNC:ssä, mikä pienensi parlamentin kokoa ja arvovaltaa.

Islamistit aloittivat hyökkäyksen (Operaatio Fajr Libya, Libyan Aamunkoitto) 13. heinäkuuta 2014 ja valtasivat Tripolin lentokentän 23. elokuuta. Parlamentti julisti tuolloin Fajr Libyan, Ansar al-Sharian ja Bengasin vallankumouksellisten šuraneuvoston terroristijärjestöiksi.[24] Elokuussa 2014 GNC nimitti pääministerikseen Omar al-Hasin.[25]

Syyskuussa 2014 Libyan parlamentti toimi maan itäosassa Tobrukissa kreikkalaiselta yhtiöltä vuokratulla autolautalla nimeltä Elyros. Parlamentin toimintaan osallistui 115 jäsentä 200:sta valitusta. Tripoli oli islamistisen Libyan aamunkoitto -ryhmittymän hallussa kuten myös suuri osa Bengasia etulinjan alkaessa Tobrukin lentokentältä. Qatar ja Sudan tukivat islamisteja ja Arabiemiraatit ja Egypti hallitusta.[26] Marraskuussa 2014 Tripolissa vielä toimiva Libyan korkein oikeus tuomitsi maan parlamentin perustuslain vastaiseksi. Parlamentti kieltäytyi hyväksymästä päätöstä, joka palauttaisi vallan kansankongressille.[27]

Joulukuussa 2014 Isis-järjestö otti haltuunsa sadantuhannen asukkaan Darnan kaupungin.[28] Helmikuussa 2015 ryhmä otti haltuunsa pienen Nofaliyan kaupungin ja pian kohteita Sirtissa.[29] Helmikuussa 2015 järjestö julkaisi videon, jossa 21 Egyptin koptikristittyä mestataan rannalle luultavasti Sirtessa.[30]

YK:n ja erityisedustaja Bernardino Leónin johdolla neuvoteltiin syksyllä 2015 vallanjakosopimus, jossa kilpailevat parlamentit suostuivat vallanjakoon ja hallitukseen pääministeri Fayez al-Sarrajin johdolla. YK:n turvallisuusneuvosto tunnusti joulukuussa 2015 tämän uuden GNA-hallituksen (Government of National Accord) maan ainoaksi viralliseksi vallanpitäjäksi.[31] GNA kokoontui aluksi Tunisissa ja siirtyi alkuvuodesta 2016 Tripoliin laivastotukikohtaan.

Kahden kilpailevan parlamentin, Edustajainhuoneen ja Yleisen kansankongressin (GNC) ristiriidat syvenivät maaliskuusta 2016 lähtien. Itä-Libyan Tobrukissa kokoontunut Edustajainhuone äänesti elokuussa 2016 uutta hallitusta vastaan.[32] Haftarin joukot valtasivat vuonna 2016 suuren osan Bengasia ja monia öljykaupunkeja. Koko Bengasin Haftarin kansallisarmeija sai vuonna 2017 valvontaansa kovissa taisteluissa[33].

Ulkomaat puuttuivat Libyan sisällissotaan. Tobrukin hallitusta tulkvat mm Venäjä, Ranska, Egypti ja Arabiemiraatit ja vuodesta 2019 Syyria. Tripolin kansankongressia tukivat Turkki, Italia ja Qatar[34].

Marsalkka Haftar ja pääministeri Sarraj tapasivat helmikuussa 2017 Kairossa, mutta Turkin ja Venäjän painostuksesta huolimatta sopimukseen ei päästy. Maaliskuussa GNA:ta tukevat Benghazin prikaatin valtasivat Sidran lahden öljyntuotantolaitokset Tobrukin Libyan kansalliselta armeijalta. Libyan kansallisarmeija tunkeutui Etelä-Libyaan vuoden 2019 alussa.

Haftar aloitti hyökkäyksen huhtikuussa 2019 Tripolin valloittamiseksi, mutta tuloksetta. Tulitauko sovittiin tammikuussa 2020. Turkki lähetti joukkoja GNA-hallinnon tueksi.[35] Turkin lennokit pysäyttivät Haftarin kansallisarmeijan joukkojen etenemisen[36][37]. Venäjä veti Haftaria tukeneet Wagner-yhtiönsä palkkasotilaat pois etulinjasta toukokuussa 2020[38].

Hallitus ja Libyan kansallinen armeija sopivat 23. lokakuuta 2020 YK:n välityksellä tulitauosta.[39] Libyassa on myös tarkoitus järjestää vaalit vuoden 2021 joulukuussa.[40]