Liberace

Wladziu Valentino Liberace syntyi vuonna 1919 puolalais-italialaiseen perheeseen Wisconsinissa.[5] Hänen isänsä oli ammattimainen käyrätorven soittaja, mutta Wladziu valitsi soittimekseen pianon. Hän sai koulutuksen klassiseksi pianistiksi ja soitti Chicagon sinfoniaorkesterin solistina jo 16-vuotiaana.[6][2]

Uransa alkuvaiheissa Liberace soitti pitämissään klassisen musiikin konserteissa muutamia pop-kappaleita. Yleisö hurrasi pop-kappaleille enemmän kuin varsinaiselle konsertille, joten Liberace otti ne vakituisesti ohjelmistoonsa.[1] Hänen repertuaariinsa kuului klassisten kappaleiden lisäksi muun muassa boogie woogieta, elokuvasävelmiä, cocktail-jazzia ja sentimentaalisia balladeja.[7] Nuorena Liberace soitti elokuvateattereissa ja yökerhoissa, ja hän käytti jonkin aikaa taiteilijanimeä Walter Busterkeys.[6]

Liberace muutti 1940-luvulla New Yorkista Kaliforniaan ja sai levytyssopimuksen Decca Recordsin kanssa. Hänestä yritettiin aluksi tehdä big bandin johtajaa, mutta ilman menestystä. 1940-luvun lopulla hän teki sopimuksen Columbia Recordsin kanssa ja nousi kansalliseen suosioon. Hänestä tuli 1950-luvulla viihdemaailman tähti levytystensä sekä televisio- ja elokuvaesiintymistensä kautta. 1950-luvun jälkeen hänellä ei enää ollut suuria hittejä, mutta hänen suosionsa konserttiesiintyjänä ja julkisuuden henkilönä säilyi korkeana hänen kuolemaansa 1987 asti.[2] Hän oli yksi Las Vegasin suurimpia vetonauloja.[6]

Liberace sai vuonna 1951 oman televisio-ohjelman The Liberace Show, jolla oli parhaimmillaan 35 miljoonaa katsojaa. Hän soitti ohjelmassa pianoa orkesteria johtaneen viulistiveljensä Georgen säestyksellä.[6] Liberace esiintyi myöhemmin vierailijana muun muassa Batman-televisiosarjassa ja The Muppet Show’ssa.[8][9]

Liberace soitti dramaattisesti ja näyttävästi. Hänen kädennostonsa olivat korkeita ja sointunsa voimakkaita, ja hän suosi juoksutuksia, liu’utuksia (glissando), nopeutuksia ja käsien paikan vaihtoja.[10] Musiikkikriitikot eivät pitäneet Liberacen pinnallisesta soittotyylistä etenkään hänen uransa alkuvaiheissa ja hyökkäsivät häntä vastaan erittäin pilkallisesti. Myöhemmin Liberace sai kuitenkin myös kriitikoilta tunnustusta ainutlaatuisuudestaan.[7] Liberace vastasi kritiikkiin tunnetuksi tekemällään lentävällä lauseella ”Itkin koko matkan pankkiin”. Hän sanoi myös: ”Pidän itseäni viihdyttäjänä. --- Kun esiinnyn, en vain soita. Haluan tehdä ihmiset onnellisiksi.” [3] Liberacen suhde yleisöönsä olikin hyvin läheinen: hänen konserttinsa päättyivät siihen, että hän kutsui yleisöä lavalle halailemaan ja kättelemään itseään sekä koskettelemaan pianoaan, sormuksiaan ja esiintymisasujaan.[4]

Liberace kuoli kotonaan Palm Springsissä AIDSin komplikaatioihin vuonna 1987.[11] Hänen kuolinsyykseen ilmoitettiin alun perin kuitenkin sydänsairaudesta johtunut sydänkohtaus.[1]

Liberace muutti Hollywoodin-kotinsa 1970-luvun puolivälissä museoksi ja perusti museon myöhemmin myös Las Vegasiin.[6] Hän avasi 1980-luvulla myös ravintolan Las Vegasiin.[3] Liberace perusti Liberace Foundation for the Creative and Performing Arts -säätiön, joka avustaa nuoria esiintyjiä.[1]

Liberace kiisti homoseksuaalisuutensa ja haastoi hänen seksuaalisuudestaan vihjailevia lehtiä ja toimittajia menestyksellisesti oikeuteen kunnianloukkauksesta.[6] Hänen rakastajansa ja työntekijänsä Scott Thorson haastoi hänet 1980-luvulla oikeuteen ja vaati tälle tekemästään työstä yhteisasumisen aikana 113 miljoonaa dollaria; juttu sovittiin lopulta 95 000 dollarilla.[3]

Vuonna 2013 sai ensi-iltansa Steven Soderberghin ohjaama Liberacen elämästä kertova elokuva My Life with Liberace, jonka pääosassa on Michael Douglas. Elokuva perustuu Scott Thorsonin kirjoittamaan kirjaan Behind the Candelabra.[12]