Liberaaliteologia
Liberaaliteologia eli teologinen modernismi[1] on teologian suuntaus ja siihen liittyvää uskonnollista ajattelua, joka syntyi valistusajattelun myötä 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alkupuolella. Liberaaliteologiaan kuuluu keskeisenä perinteisten uskonnollisten opinkappaleiden ulkopuolinen lähestymistapa uskonnollisiin kysymyksiin.lähde?
| Osa artikkelisarjaa |
| Liberalismi |
|---|
 |
|
Historia |
|
Filosofit
|
|
Järjestöt ja puolueet |
| Osa artikkelisarjaa |
| Protestantismi |
|---|
 |
|
Aiheet |
|
Teologia
|
|
|
Lisää aiheesta |
Aivan kuten poliittinen liberalismi, myös uskonnollinen liberalismi korostaa yksilökeskeisyyttä ja yksilön arvoa.lähde?
Oppi
Liberaaliteologia perustuu käsitykseen, jonka mukaan kirkon uskotaan voivan säilyttää merkityksensä ja vaikutusvaltansa vain, jos se tietoisesti mukautuu aikansa taloudellis-yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen murrokseen sekä systemaattisesti muuttaa todistuksensa sisältöä. Liberaaliteologien mukaan perinteinen moraalilainsäädäntö, tuonpuoleisen pelastuksen julistaminen ja pelkkään yksilön käännytykseen tähtäävä lähetystyö ei vastaa uuden, teollistuneen ja kaupungistuneen yhteiskunnan tarpeita.[1]
Teologisen modernismin mukaan kirkkojen on siirryttävä tavallisten ihmisten pariin ja todistettava omilla konkreettisilla, muuttuvan yhteiskunnan rakenteisiin puuttuvilla toimilla Jumalan voittoisuutta. Liberaaliteologia pyrkii uudistamaan käsitystä pyhän ja maallisen keskinäisistä suhteista. Liberaalit teologit kutsuivat uudistumista joko uudeksi teologiaksi tai valtakuntateologiaksi.[1]
Historia
Liberaaliteologia sai alkunsa 1700-luvun lopussa, ja levisi laajalle uusprotestanttisissa tulkinnoissa ja vapaassa juutalaisuudessa. Vastaavia katolisen kirkon virtauksia on kutsuttu modernismiksi.
Friedrich Schleiermacheria kutsutaan usein liberaaliteologian isäksi. Hän esitti, että uskonnolliset kokemukset ovat introspektiivisiä (itseään havainnoivia), ja että todellinen ymmärrys Jumalasta koostuu ”absoluuttisesta riippuvuuden tunteesta”. William Ellery Channing arvosteli kolminaisuusoppia ja kirjallisten auktoriteettien asemaa, ja suosi järkiperäisempiä ja enemmän historiaan tukeutuvia lähestymistapoja.
Liberaaliteologia kehittyi edelleen 1800-luvun kuluessa, ja sai uutta tukea uudesta raamattukritiikistä ja nykyaikaisesta eksegetiikasta. Se muotoutui lopullisesti 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa sellaisten teologien kuin Albrecht Ritschlin ja Adolf von Harnackin vaikutuksesta. He halusivat siirtää kristinuskon polttopisteen Jeesuksen opetuksiin, pois Jeesusta ja uskoa koskevista monimutkaisista tulkinnoista. Varsinaisena polttopisteenä oli löytää historiallinen Jeesus ohi Uuden testamentin tekstien. Tämä on osoittautunut kuitenkin hyvin vaativaksi tehtäväksi.
Eettinen evoluutioteoria (1850–luku)
Modernistit nivoivat evoluutioteorian protestanttiseen uskonkäsitykseen. Modernistisia teologeja kiinnostivat erityisesti tulkinnat, jotka siirsivät Charles Darwinin teesit inhimillisen toiminnan yhteyteen. Sekä sosialistiset liikkeet että poliittisen liberalismin uudistamista vaatineet teoreetikot omaksuivat nämä eettistä evoluutiota koskeneet teoriat. Molemmat korostivat ihmisen kehittymistä altruistisemmaksi ja edellyttivät yksilön aktiivisuutta ihmiskunnan edistykselle. Yhteiskunnallis-eettisen evoluutioteorian mukaan tämä tarkoitti valtiovallan voimavarojen systemaattista kahlitsemista muutosvoimaksi sekä irtautumista klassisen liberalismin perusajatuksesta.[1] 1800-luvun lopulla eettisen evoluution ajatus sovitettiin yhteen kristilliseen tunnustukseen ja käynnistettiin yhteistyö ajatuksen sisäistäneiden maallisten toimijoiden välillä.[2]
Inkarnationalismi ja immanentismi
Liberaaliteologian mukaan oppi Jumalan ihmiseksi tulemisesta perusteltiin inhimillisellä evoluutiolla. Modernistien mukaan evoluution aiheutti jokaisessa ihmisessä inkarnoitunut jumaluus, josta tietoiseksi tuleminen oli ainoa tie kestävään edistykseen. Toinen keskeinen oppi lavensi eettisen evoluution ajatusta luomakunnan aineellisiin ulottuvuuksiin. Immanentismi tulkitsi Luoja-Jumalan kaikissa luomakunnan rakenteissa ja ilmiöissä läsnäolevaksi ja toimivaksi Hengeksi. Tämä teki mahdolliseksi tieteen ja sen tulosten näkemisen osana Jumalan ilmoitusta. Siitä johdettiin myös oletus, että kaikissa uskonnoissa piili jumalallista totuutta.[2]
Liberaaliteologian periaatteita
Liberaaliteologian piirissä on esitetty muun muassa seuraavia keskeisiä ajatuksia:
- Liberaaliteologia on individualistista, ja siten arvostaa henkilökohtaista uskonnollista kokemusta enemmän kuin oppeja, kirkon arvovaltaa tai kirjoitusten kirjaimellista tulkintaa.
- Liberaaliteologia esittää, että uskonto on yksilöistä kuuluva yhteisö, jota yhdistävät yhteiset instituutiot ja kokemukset, ja siksi kirkon roolina on muodostaa tukeva kehys, jonka sisällä Jumalan ajatusta voidaan lähestyä. Kirkon tehtäviin eivät kuulu määräykset, dogmit tai vallankäyttö uskonnollisten asioiden ulkopuolella. Jumalasuhteet ja ymmärrys Jumalasta muuttuvat historian saatossa, ja siksi mitkään uskonnolliset totuudet eivät ole kiveen hakattuja, sillä kunkin ihmisen henkilökohtainen kokemus voi paljastaa jonkun uuden näkökannan Jumalasta.
- Raamattukritiikki, jossa Raamattu laitetaan tiukan historiallisen tarkastelun kohteeksi.
Katso myös
Lähteet
- Ruotsila, Markku: Yhdysvaltain kristillinen oikeisto. Helsinki: Gaudeamus, 2008. ISBN 978-952-495-065-7.
Viitteet
- Ruotsila 2008, s. 30
- Ruotsila 2008, s. 31
Kirjallisuutta
- Langford, Michael J.: The Tradition of Liberal Theology. Grand Rapids: William B. Eerdmans Publishing Co., 2014. ISBN 978-0-8028-6981-4. (englanniksi)
- Robinson, John A. T.: Rehellinen Jumalan edessä. (Honest to God, 1963.) Suomentanut Helinä Kuusiola. Hämeenlinna: Karisto, 1965.
- Robinson, John A. T.: Uusi uskonpuhdistus. (The New Reformation, 1965.) Suomentanut Aaro Hurskainen. Hämeenlinna: Karisto, 1965.
- Spong, John Shelby: Miksi kristinuskon tulee muuttua tai kuolla. (Why Christianity Must Change or Die: A Bishop Speaks to Believers In Exile, 1998.) Suomentanut Taneli Junttila. Helsinki: Kirjapaja, 2005. ISBN 951-607-190-2.