Liban Sheikh
Liban Sheikh (s. 1990) on suomalainen poliitikko, joka toimi Vasemmistonuorten puheenjohtajana vuosina 2020–2021.[1][2] Hän on myös Tampereen kaupunginvaltuuston jäsen.
Liban Sheikh | |
---|---|
Sheikh vuonna 2021. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 1990 (ikä 32–33) |
Poliitikko | |
Puolue | vasemmistoliitto |
Asema | kaupunginvaltuutettu |
Vaalipiiri | Pirkanmaa |
Kotipaikka | Tampere |
Aiheesta muualla | |
[www |
|
Elämä
Sheikh on kotoisin Siilinjärveltä Pohjois-Savota.[3] Taustaltaan hän Suomen somali, jonka perhe tuli Suomeen 1990-luvun alussa.[4] Hän suoritti varusmiespalveluksensa Kainuun prikaatissa ja on sotilasarvoltaan reservin aliupseeri.[5] Sheikh muutti Tampereelle vuonna 2013 opiskelemaan ihmis- ja yhteiskuntatieteitä Tampereen yliopistoon. Hän on opiskellut myös luonnontieteitä ja kirjallisuutta.[4] Sheikh on kertonut tulevansa köyhästä taustasta ja on perheensä ensimmäinen korkeakouluopiskelija.[6]
Poliittinen toiminta ja näkemykset
Marraskuussa 2019 Vasemmistonuorten liittokokouksessa Kajaanissa Sheikh valittiin Vasemmistonuorten puheenjohtajaksi kaksivuotiskaudelle. Sheikh oli ensimmäistä kertaa ehdolla Vasemmistoliiton listalta vuoden 2019 eduskuntavaaleissa, joissa hän sai 1 046 ääntä.[3] Huhtikuun 2021 kuntavaaleissa hänet valittiin ensikertalaisena kaupunginvaltuustoon.[7]
Sheikhin mukaan hänen poliittisia näkemyksiään ovat kapitalismin sekä syrjinnän vastustaminen ja vasemmistolainen ilmastopolitiikka.[8] Hän on kertonut tukevansa ekososialismia ja feminismiä. Sheikhin puheenjohtajakautena Vasemmistonuoret vaati Suomeen viiden miljoonan euron omistuskattoa.[9]
Lähteet
- Liban Sheikh on Vasemmistonuorten seuraava puheenjohtaja Kansan Uutiset. 28.10.2019. Viitattu 25.8.2021.
- Vasemmistonuorten uudeksi puheenjohtajaksi Liban Sheikh Tampereelta – haluaa nuorisojärjestön kasvattavan feministisiä ja vasemmistolaisia visionäärejä Kaleva. Viitattu 25.8.2021.
- Sheikhi Siilijärveltä on nyt Vasemmistonuorten pomo Tamperelainen. 16.11.2019. Viitattu 25.8.2021.
- Paju, Anna: Liban Sheikh kaipaa vasemmistolta räväkkyyttä ku.fi. 14.3.2020. Viitattu 5.4.2023.
- Liban Sheikhin kotisivu
- Vasen Kaista
- Tampereen valtuustossa aloittaa maanantaina 25 keltanokkaa – Kysyimme viideltä, miten he aikovat saada äänensä kuuluviin Aamulehti. 16.8.2021. Viitattu 25.8.2021.
- Puheenjohtajaehdokas esittelyssä: Liban Sheikh! Vasemmistonuoret | Vänsterunga. 27.9.2019. Viitattu 25.8.2021.
- Vasemmistonuoret vaatii: Kenenkään omaisuus ei saa Suomessa olla yli viisi miljoonaa euroa Ilta-Sanomat. 4.11.2020. Viitattu 25.8.2021.
Yrjö Ahomaa | Toivo Karppinen | Markus Kainulainen | Anna-Liisa Tiekso-Isaksson | Ossi Sjöman | Pekka Saarnio | Markku Kärkkäinen | Harri Moisio | Rauno Merisaari | Leena Ruotsalainen | Marko Autio | Marjo Katajisto | Sanna-Kaisa Cortés Téllez | Paavo Arhinmäki | Jussi Saramo | Dan Koivulaakso | Li Andersson | Anni Ahlakorpi | Hanna-Marilla Zidan | Liban Sheikh | Pinja Vuorinen