Lex Kallio

Laki maan hankkimisesta asutustarkoituksiin vuodelta 1922 tunnetaan Suomessa nimellä Lex Kallio (Kallion laki).

Lex Kallio
Oikea nimi Laki maan hankkimisesta asutustarkoituksiin
Lakiteksti Asutuslaki
Vaikutusalue Suomi
Säädöskokoelmassa 278/1922
Annettu 25. marraskuuta 1922
Voimassa 1922–1937
Lainsäädäntö
Ehdottaja Kyösti Kallio
Tiivistelmä

2 §. Viljelys- tai asuntotilan hankkimiseksi annetaan sitä haluavalle Suomen kansalaiselle valtion- ja kunnanviranomaisten apua sekä valtion välitystä – –

Laki oli maanlunastuslaki, jolla 1918 maansa lunastamaan päässeet maanvuokrajaat eli torpparit pystyivät hankkimaan itselleen lisämaita pientilojensa elinkelpoistamiseksi. Myös niillä maaseudulla asuvilla maattomilla, joilla ei ollut ollut torpan sopimusta, oli mahdollisuus saada edullisin ehdoin maata viljeltäväkseen.

Laki kärjisti Maalaisliiton suhteita erityisesti Kansalliseen kokoomukseen, joka suhtautui kriittisesti ei pelkästään maalaisliittolaiseen Kyösti Kallioon, vaan myös valtiollisia vankeja nopeaan tahtiin vapauttamaan pyrkineeseen edistyspuoluelaiseen tasavallan presidentti Ståhlbergiin.

Koska valtion maat sijaitsivat usein epäedullisesti ja otaksuttiin, ettei yksityismaita ole paljoakaan myytävänä, poliitikot päättivät torpparilain (135/1918) esikuvan mukaisesti käyttää pakkoluovutusta. Uusi laki nimettiin aloitteentekijänsä Kyösti Kallion mukaan. Pakkolunastuspykälän (4 §) vuoksi laki tuli säätää perustuslain säätämisjärjestyksessä. Lakia kannattivat sosialidemokraatit. Oikeisto äänesti lain lepäämään seuraavaan eduskuntaan.[1]

Lain nojalla maata voitiin hankkia henkilölle, joka oli täysi-ikäinen, hallitsi itseään ja omaisuuttaan, jolla oli kansalaisluottamus, joka ei ennestään omistanut tai hallinnut maata ja sitoutui kolmessa vuodessa rakentamaan tilalle asunnon. Lisäksi henkilöllä piti olla ammattitaito maan viljelemiseen ja tarvittavat maataloustyökalut.[2] Tilan koon yläraja oli 20 hehtaaria peltomaata ja 20 hehtaaria metsämaata Etelä- ja Keski-Suomessa tai 75 hehtaaria metsämaata Lapissa.[3] Maata voitiin pakkolunastaa vain tiloilta, joilla oli Etelä- ja Keski-Suomessa maata yli 200 hehtaaria ja Oulun läänissä yli 400 hehtaaria.[4]

Lex Kalliota täydensi eduskunnassa kolmen vuoden kiistelyn jälkeen vuonna 1925 hyväksytty laki puutavarayhtiöiden laittomasti hankkimien kiinteistöjen palauttamisesta (Lex Pulkkinen). Kyseessä olivat maaseutujen metsäalueet, joita puutavarayhtiöt olivat vastoin eduskunnan vuonna 1915 hyväksymää asetusta hankkineet omistukseensa ja jotka oli tarkoitus palauttaa valtiolle käytettäväksi asutustarkoituksiin.[5]

Pakkoluovutusta jouduttiin käyttämään melko harvoin, sillä maata sai vapaaehtoisilla kaupoilla ja talouspulan aikana vararikkohuutokaupoista.[1] Lex Kallion kumosi vuoden 1938 alussa voimaan tullut asutuslaki (332/1936).[6]

Lähteet
  1. Otavan suuri ensyklopedia, Otava 1978–1983, ISBN 951-1-05063-X, hakusana "asutustoiminta", osa 2, s. 406.
  2. Laki 278/1922, 3 §.
  3. Laki 278/1922, 8 §.
  4. Laki 278/1922, 4 §.
  5. Tiainen, Jorma O. (toim.): 'Vuosisatamme Kronikka, s. 337. Jyväskylä: Gummerus, 1987. ISBN 951-20-2893-X.
  6. Asutuslaki, 332/1936, 97 §.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.