Jääski

Jääsken kihlakunta mainitaan pogostan nimellä jo Pähkinäsaaren rauhansopimuksessa vuodelta 1323, jossa Ruotsille jäivät Jääski, Savo ja Äyräpää.[1] Jääski oli toiseen maailmansotaan asti samannimisen kihlakunnan keskus Vuoksen ylä- ja keskijuoksulla.

Rajanvedossa vuonna 1940 Jääsken pinta-alasta luovutettiin Neuvostoliitolle 355,5 km² ja Suomen puolelle jäi 15 % (62,7 km²).[2]

Ennen sotaa Jääskeen kuuluneesta Ensosta oli suunniteltu Enson kauppalaa. Jääsken Suomelle jäänyt osa toimi vielä sodan jälkeen muutaman vuoden omana kuntanaan, mutta seudulle suunniteltiin edelleen kauppalan perustamista. Pääosin Jääsken kunnan varoilla perustettiinkin vuonna 1948 Imatran kauppala,[3], jonka muodostavat pääosa Jääsken Suomelle jääneestä alueesta sekä eräät Joutsenon ja Ruokolahden kunnista erotetut alueet.[4] Toisaalta muutamia ennen Jääskeen kuuluneita kyliä liitettiin myös Joutsenoon ja Ruokolahteen[3][5]. Paljon myöhemmin, vuonna 2009, on Joutseno liitetty Lappeenrantaan.

Vuoksi virtaa Jääsken pitäjän alueen halki luoteis-kaakko suunnassa. Jääsken luoteisrajalla Vuoksi virtaa noin 300 metrin levyisenä muodostaen Kyyrönkosken, Myllykosken ja Vallinkosken. Tästä alaspäin se virtaa 100-600 metriä leveänä noin neljä kilometriä, jonka jälkeen se muodosti Räikkölän- eli Ensonkosken, joka on kapeimmillaan vain 45 metrin levyinen. Enson alapuolella Vuoksi muodostaa 2,5 kilometrin pituisen suvannon. Sen alapuolella joessa on lyhyt Ollikan- eli Haikolankoski, jonka jälkeen virtaussuunta muuttuu, joki kiertää Rouhialanniemen, ja virtaa lounaaseen. Niemen alapuolella sijaitsi Rouhialankoski, joka oli Vuoksen yläjuoksun suurista koskista viimeinen. Kosken alajuoksulla Vuoksen virtaussuunta muuttuu jälleen kaakkoon, ja joki virtaa keskimäärin 150 metrin levyisenä kymenä Jääsken kirkonseudun ohi. Kirkonseudun eteläpuolella joki levenee 800 metrin levyiseksi suvannoksi ja edelleen noin 2 kilometrin levyiseksi Ehatoksenseläksi.[6]

Pitäjän suurimmat järvet olivat Jääskijärvi, Mertjärvi ja Pytäräjärvi. Pitäjän maisemallisesti keskeiset osat sijaitsivat Vuoksen ranta-alueilla. Jääsken alue on kuitenkin maisemaltaan vaihtelevaa ja monimuotoista.

Jääsken alue on luonnonolosuhteiltaan varsin edullista aluetta maataloudelle ja villille kasvillisuudelle. Pitäjä oli pinnanmuodoiltaan vaihtelevaa. Korkeimmat kohdat olivat Teppanalan, Laitilan ja Hirslammen kylien alueilla. Korkeuserot olivat huomattavia erityisesti pitäjän keskiosassa, jossa Vuoksen ja Kuurmanjoen laaksojen ja muiden pienempien notkelmien väleihin jäi korkeita kallioalueita. Myös pitäjän itä- ja kaakkoisosat olivat suurimmaksi osaksi kumpuilevia, erityisesti Jääskijärven ja Mertjärven ympäristössä. Suoalueita pitäjässä oli varsin vähän, ja ne olivat suurimmaksi osaksi pienialaisia. Suurikokoisin suoalue oli Kalalamminsuo lähellä Antrean-vastaista rajaa.[7]

Villikasvillisuus on hyvin lajirikasta Jääskessä, jossa jaloista lehtipuista lehmus viihtyy erityisesti Vuoksen ja Kuurmanjoen rantalehdikoissa. Vaahteroita kasvoi Kärättilän kylässä Kuurman pohjoispuolella olevilla kallioilla. Hehtaarin laajuinen luonnonvarainen pähkinäpensaslehto sijaitsi Rouhialankosken pohjoisrannalla, jossa laskettiin olevan sata suurta pähkinäpensasta. Alueella kasvaa villejä omenapuita ja muita kasviharvinaisuuksia ovat haarapalpakko, rantaorvokki, metsäkumina, sinilatva, vuorimunkki, purosätkin ja juurehtiva kaisla. Putkilokasveja on merkitty muistiin kaikkiaan 600 erilaista lajia.[1]

Maatalous oli hyvin pitkälle kehittynyttä Vuoksen laskun seurauksena syntyneiden laajojen ja hedelmällisten rantamaiden ansiosta. Vuonna 1920 peltoa Jääskessä oli 6 005,04 ha, kasvitarhoja 17,74 ha, luonnonniittyjä 819,39 ha sekä metsää ja joutomaata 33 217,83 ha. Samana vuonna karjaa pidettiin seuraavasti: hevosia 1 337 kpl, nautakarjaa 5 757 kpl, lampaita 5 340 kpl, sikoja 1 413 kpl ja siipikarjaa 3 757 kpl. Lypsykarjan tuottama maito myytiin suurimmaksi osaksi jalostamattomana kuluttajille mm. Ensoon ja Viipuriin. Karjanhoidon ohella hevosjalostus oli kehittynyttä.[8]

Ahola, Ahtiala, Ahvola, Eevala, Einola, Haikola, Hallikkala, Hirsilampi, Hyppölä, Hämälälä, Ihalempiälä, Jakola, Jakovala, Järvenkylä, Kamajauhola, Kaplahala, Kasila, Kemppilä, Kiljolanmaa, Kirkonkylä, Kiurula, Kokkola, Kostiala, Kuurmanpohja, Kyyrölä, Kärenniemi, Kärkkäälä, Kärättilä, Laitila, Laukkala, Littula, Lokkarila, Lottola, Meltola, Myllölä, Niemi, Näträmälä, Oravala, Pajarila, Patjaala, Pelkola, Penttilä, Pieppola, Puujalka, Päähkälä, Ranssila, Riikola, Rikkola, Rossila, Rouhiala, Räikkölä, Seppälä, Soperonmaa, Suikkala, Sunila, Teppanala, Tollola, Velkula, Vetelälä, Virola, Virolansalo.

Lukuvuonna 1937–1938 kunta oli jaettu 18 koulupiiriin.[9]

Jääsken kirkonkylää Vuoksen varrella vuoden 1900 tienoilla.

Vuoksi Lesogorskissa vuonna 2014

Talo Vuoksen rannalla, Lesogorsk vuonna 2014.

Jääskeläisillä on (ollut) oma murteensa ja paikalliskulttuurinsa.

Laajemmassa Jääsken kihlakunnassa sijainneen Jääsken kunnan asukasluku liki kaksinkertaistui vuosina 1920–1939. Asukkaita oli 10 512 (31.12.1920), 13 671 (31.12.1930 kaikkiaan kirkonkirjoissa tai siviilirekisterissä; joista läsnä olevia lähteestä riippuen 13 087 tai 13 055) ja 20 879 (31.12.1939 kirjoissa tai 20 814 henkikirjoitettu 1.1.1940).[10]

Seuraavassa kuvaajassa on esitetty Jääsken väestönkehitys kymmenen vuoden välein vuosina 1880–1940.

Jääski  
(Lesogorski)

Jääsken taajama Leningradin alueen Viipurin piirin kartalla, sen Enson kaupunkipiirin alueella.

Jääsken luovutettu osa on nykyisin osa Leningradin alueen Viipurin piiriä ja sen 20 272 asukkaan Enson kaupunkikuntaa. Enson kaupunkikunta sisältää Enson kaupungin (ven. Svetogorsk, 15 981 as. vuonna 2010), Jääsken kaupunkityyppisen taajaman (ven. Lesogorski, 3 273 as.) sekä Järvenkylän (ven. Losevo) ja Kavantsaaren (ven. Vozroždenije) kyläneuvostoiden alueet. Kaupunkikunnan maaseutukylissä ja maaseudulla asui vuonna 2010 kaikkiaan 1 018 henkeä.[12][13]

Aiemmin erillinen Jääsken kaupunkikunta yhdistettiin vuoden 2008 paikallisen kansanäänestyksen jälkeen Ensoon vuoden 2010 alusta.[14]

Nykyisen Suomen alueella Jääsken kihlakuntaan olivat vanhastaan kuuluneet Ruokolahti ja Rautjärvi. 1990-luvun tunnetuin jääskeläinen on valtioneuvos Riitta Uosukainen.

Jääsken taajaman kautta kulkee Imatran rajanylityspaikalta Antreaa (Kamennogorsk) ja edelleen Käkisalmea (Priozersk) kohti johtava maantie A124. Jääsken kautta kulkee myös rautatie ja taajaman asemalla (aikatauluissa Lesogorski) pysähtyy Viipurin ja Svetogorskin (Enso) välinen paikallisjuna.[15][16][17][18]

Jääsken asukkaat sijoitettiin talvisodan jälkeen ensisijaisesti Satakuntaan, mutta jatkosodan jälkeen ensisijaisesti Kymenlaaksoon (Elimäki, Anjala, Iitti). Jääskeläisiä hajaantui ympäri Suomen.[19]

Jo Satakunnassa 1940 oli perustettu Jääski-seura perinnetyöhön, mutta toiminta loppui kun jatkosodan aikana karjalaiset pääsivät palaamaan takaisin vallatuille alueille. Vuonna 1950 Imatralla perustettiin Jääski-Säätiö, joka alkoi järjestää Jääsken pitäjäjuhlia.

Vuonna 1984 perustettiin Jääsken pitäjäyhdistys, joka kymmenen vuotta myöhemmin muutti nimekseen Jääski-seura. Se pitää yllä Jääsken ja Enson perinteitä järjestämällä vuosittain pitäjäjuhlia, julkaisemalla Jääskeläinen -lehteä, kokoamalla pitäjän perinneaineistoa ja valokuvia. Jääski-seuran noin 5 000 kuvaa sisältävä valokuva-arkisto on sijoitettu Imatran kaupunginmuseoon. Seuralla on paikalliskerhoja eri puolilla Suomea. Jääski-seuran puheenjohtajana ovat toimineet rehtori Toivo Lyyra 1984-1993, toimituspäällikkö Antti O. Arponen 1994-2001 ja toimitusjohtaja (entinen europarlamentaarikko) Kyösti Toivonen 2002-2009, nykyinen puheenjohtaja on Kirsi Juura Kouvolasta. Varapuheenjohtajana on toiminut aiemmin valtioneuvos Riitta Uosukainen, eduskunnan pitkäaikainen puhemies ja nykyajan tunnetuin syntyperäinen jääskeläinen. Seurassa oli parhaimmillaan 1990-luvulla noin 1500 jäsentä. Nykyisin jäseniä on noin 700 henkilöä.

• www.jaaski.fi
• Luovutettu Karjala – Jääski
• Jääsken kartta
• Luovutetun Etelä-Karjalan pitäjät – Jääski (Arkistoitu – Internet Archive)
• Kuurmanpohjan kyläsivusto
• www.jaaski.ru (venäjäksi)
• Luovutetun Karjalan linkit