Leskenlehti

Leskenlehti (Tussilago farfara) on asterikasveihin kuuluva monivuotinen, matalakasvuinen kasvi. Sitä tavataan yleisesti lähes koko Euroopassa. Myös Suomessa laji on hyvin yleinen. Leskenlehti oli Itä-Uudenmaan maakuntakasvi, kunnes se liitettiin Uudenmaan maakuntaan.[1]

Leskenlehti
Leskenlehti selviytyy karuissakin olosuhteissa.
Leskenlehti selviytyy karuissakin olosuhteissa.
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Asterales
Heimo: Asterikasvit Asteraceae
Suku: Leskenlehdet Tussilago
Laji: farfara
Kaksiosainen nimi

Tussilago farfara
L., 1758
Katso myös

  Leskenlehti Wikispeciesissä
  Leskenlehti Commonsissa

Ulkonäkö ja koko
Tussilago farfara

Leskenlehden juurakko on pitkä, haarova ja suomuinen ja se voi kasvaa jopa 70 cm syvyyteen. Edellisenä syksynä lehtiruusukkeisiin kehittyneet kukintosilmut kasvavat kukkiviksi versoiksi keväällä ennen uusien lehtien ilmestymistä. Tukevien, 5–15 cm korkeiden kukkavarsien latvaan muodostuu yksi mykerö kuhunkin. Kukkavarret ovat punertavanruskeasuomuisia, karvaisia ja suoria, hedelmävaiheessa varret pitenevät ja tulevat nuokkuvalatvaisiksi. Kukat ovat kirkkaankeltaisia. Kukinnan jälkeen ilmaantuvat suurikokoiset lehdet ovat ruusukkeenaselvennä. Lehdet ovat kooltaan 10–20 cm leveitä, herttamaisia tai munuaismaisia, halkoisia ja epäsäännöllisesti nirhalaitaisia. Päältä lehdet ovat lähes kaljuja, alta tiheästi vaaleakarvaisia. Lehdet tukahduttavat tehokkaasti muun kasvillisuuden ja takaavat osaltaan leskenlehdelle elinvoiman, jonka vuoksi se saattaa kukkia samalla paikalla hyvinkin sinnikkäästi vuodesta toiseen. Leskenlehden hedelmä on lieriömäinen, lenninhaivenella varustettu pähkylä. Kasvi leviää tehokkaasti lentävien pähkylöiden ja monivuotisen, maassa rönsyävän juurakkonsa avulla.[2][3]

Leskenlehti on Suomessa yksi ensimmäisiä keväällä kukkaan puhkeavia kasveja. Ensimmäiset leskenlehdet ilmestyvät Etelä-Suomessa aurinkoisille pälville jo huhtikuun alussa, ja kukinta on parhaimmillaan huhtikuun loppupuoliskolla. Kukinta jatkuu sitten taantuvana koko toukokuun ajan. Lapissa leskenlehtien pääkukinta sijoittuu sen sijaan touko-kesäkuun vaihteeseen.[4]

Levinneisyys

Leskenlehteä tavataan koko Euroopassa Portugalia ja Espanjan keski- ja eteläosia lukuun ottamatta. Lajia tavataan paikoitellen myös Lähi-idässä, Pohjois-Afrikassa, Keski-Aasiassa ja Siperiassa. Leskenlehti on yleinen myös Pohjois-Amerikan itäosissa, mutta laji ei ole siellä alkuperäinen.[4] Suomessa leskenlehti on erittäin yleinen Keski-Suomeen saakka, ja yleinen Oulun korkeudelle saakka. Pohjoisempana sitä tavataan satunnaisemmin lähinnä asutuksen ympäristössä pohjoisinta Lappia myöten.[5] Etelä- ja Keski-Suomessa leskenlehti on muinaistulokas, mutta muualle Suomeen se on levinnyt myöhemmin. Esimerkiksi Ouluun laji on saapunut purjelaivojen painolastimaiden mukana.[3]

Elinympäristö
Leskenlehden lehti päältä ja alta.

Leskenlehti viihtyy monenlaisissa ympäristöissä, jotka useimmiten ovat avoimia ja aurinkoisia paikkoja. Luonnontilaisessa ympäristössä se kasvaa lehdoissa, korvissa, lähteiköissä ja rannoilla. Kulttuuriympäristössä sitä tavataan niityillä, ojanvarsilla, viljelysmailla, pihoilla, puutarhoissa, teiden ja ratojen varsilla ja joutomailla. Leskenlehti on viime vuosikymmeninä yleistynyt Suomessa.[2]

Käyttö

Sekä leskenlehden lehtiä että juuria on käytetty ainakin antiikin ajoista asti yskään, keuhkotautien ja muihin hengityselinten vaivoihin sekä haavojen ja iho-ongelmien hoitoon. Lehtiä on käytetty teenä tai keitteenä. Lehtiä on myös poltettu tupakan tapaan yskää ja astmaa vastaan. Rohdoskäyttöön viittaa myös kasvin tieteellinen nimi: sana tussilago tulee sanoista tussis, yskä, ja agere, poistaa.[4][6] Samaan käyttötarkoitukseen viittaa leskenlehden kansanomainen nimi "yskäruoho".[7]

Leskenlehteä käytetään vielä nykyisin ysköksiä irrottavana aineena nielun ja henkitorven tulehduksissa. 1980-luvulla on kuitenkin todettu kasvin olevan myrkyllinen ja aiheuttavan syöpää.[6] Kasvin kukat ja lehdet sisältävät maksalle haitallisia ja syöpää aiheuttavia pyrrolitsidiinialkaloideja (mm. senkirkiiniä (senkirkine C19H27NO6 CAS-numero 2318-18-5) ja tussilagiinia (tussilagine C10H17NO3 CAS-numero 80151-77-5)).[8]

Lähteet
  • Kotimaan luonto-opas. WSOY,1999.
  • Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Tampere 1982.

Viitteet
  1. Leinonen, Matti, Nyberg, Teuvo & Veistola, Simo: Koulun biologia: Metsät ja suot, s. 157. Otava, 2007.
  2. Retkeilykasvio 1998, s. 431.
  3. Oulun kasvit 2005, s. 355–356.
  4. Den virtuella floran: Hästhov (ruots.) Viitattu 18.2.2010.
  5. Lampinen, R. & Lahti, T. 2017: Kasviatlas 2016. Helsingin yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. Kasviatlas 2016: Leskenlehden (Tussilago farfara) levinneisyys Suomessa Viitattu 21.10.2017.
  6. Suomen terveyskasvit 1982, s. 145.
  7. Yrttitarha: Parantajan Polku Viitattu 18.2.2010.
  8. Dr. Duke's Phytochemical and Ethnobotanical Databases: Tussilago farfara Viitattu 18.2.2010.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.