Leppisaaren puisto

Leppisaaren puisto on puisto Helsingin Tammisalossa. Se sijaitsee Vanhanväylänkujan ja Vanhanväylän välissä. Puistossa on paljon pähkinäpensaita, pari suurta mäntyä ja useita kallioita, joilta voi nähdä kauas Roihuvuoreen. Puiston läpi kulkee polku, joka on osittain päällystetty puuhakkeella. Alueella on myös pieni kosteikkoaukio, joka on pääosin heinittynyt. Aukiolla kasvoi ennen pieni kuusi, mutta se kuoli, sillä kallio on siinä hyvin lähellä maanpintaa.

Leppisaaren puistoa

Puiston tapahtumat

Seudun lapset käyvät talvella puistossa laskemassa pulkkamäkeä. Myös muunlaista väkeä liikkuu, esimerkiksi kesäkuussa 2005 jotkut huvittelivat rikkomalla naapuruston kukkaruukkuja. Vuoden 2004 lopussa kaupungin palkkaamat työmiehet poistivat metsästä kuolleita ja huonokuntoisia puita. Kesän 2006 kuivuus vahingoitti kasveja, etenkin pihlajantaimia.

Puiston pähkinäpensaiden historia

Nykyisen Vanhanväylänkujan alueella sijaitsi 1700-luvun lopussa ja 1800-luvun alussa Tammerlundin talo. Talolla oli puutarhoja, joista osa ylsi nykyisen Leppisaaren puiston alueelle. Puutarhoissa kasvoi pähkinäpensaita, ja sieltä on peräisin puiston runsas pähkinäpensaskasvusto. Kasvitieteilijä V. Erkamo mainitsee pähkinäpensaslehdon vuonna 1949 ilmestyneessä kirjasessaan Ehdotus Helsingin seudun luonnonsuojelukohteiksi. Myös Vanhaväylä 6:ssa oli "pähkinämetsä", mutta sen pääosa hävisi, kun tontti rakennettiin 1950-luvun alussa.

Lähteet

  • Jan Strang: Tammisalo - Paratiisi meren äärellä. Tammisalolaisten yhdistys ry, 2001. ISBN 952-91-2928-9.
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.