Leopoldo Galtieri

Galtier syntyi Caseiras-nimisessä Buenos Airesin lähiössä. Galtierin vanhemmat olivat köyhiä italialaisia maahanmuuttajia. Hänen sotilasuransa alkoi 17-vuotiaana, jolloin hän värväytyi sotilaskouluun opiskelemaan pioneerijoukkojen upseeriksi. Hän opiskeli rakennustekniikkaa ja eteni samaan aikaan sekä akateemisella että siviiliuralla. Vuonna 1958 hänestä tuli sotakorkeakoulun professori. Hän nousi prikaatikenraaliksi 1972.[2]

Galtieri nousi Argentiinan presidentiksi 22. joulukuuta 1981. Hän oli jo kolmas saman vuoden aikana presidentin virkaa toimittaneista sotilasjohtajista. Häntä edeltävä Roberto Eduardo Viola oli hallinnut maata vain muutamien kuukausien ajan. Toisin kuin kaksi edeltäjäänsä, Galtieri säilytti asemansa juntan jäsenenä ja maavoimien ylipäällikkönä myös presidenttikautensa aikana.[2]

Galtierin hallinnon suosio oli heikko ja argentiinalaiset osoittivat mieltään sotilasjunttaa vastaan. Galtieri yritti vahvistaa asemaansa valtaamalla Falklandinsaaret huhtikuussa 1982. Sotilasjuntta piti Yhdistynyttä kuningaskuntaa liian heikkona käymään sotaa Argentiinaa vastaan. Margaret Thatcherin johtama hallitus päätti kuitenkin vallata saaret takaisin. Sota oli ohi kahdessa kuukaudessa. Galtieri ilmoitti erostaan televisiopuheessa 15. kesäkuuta ja kolme päivää myöhemmin hänen kautensa oli virallisesti ohi.[3]

Galtieri vetäytyi maaseudulle vahvasti vartioituun asuntoonsa, jossa hän vietti seuraavat 18 kuukautta. Sillä välin demokratia palautui Argentiinaan.[4] Sen jälkeen Galtieria syytettiin rikkomuksista ihmisoikeuksista vastaan. Hänet tuomittiin vankeuteen, mutta 1989 presidentti Carlos Menem armahti hänet. Viimeisenä elinvuonnaan Galtieria syytettiin uusista sotilasjuntan aikaisista 1970-luvun lopun rikoksista, mutta terveyssyistä hänen pidätyksensä vaihdettiin kotiarestiksi.[5]