Leonard Nimoy

Nimoy kävi vuonna 1949 kesäkursseilla Boston Collegessa ja muutti sen jälkeen Kaliforniaan. Ensimmäiset pienet roolinsa hän sai vuonna 1951 elokuvista Queen for a Day ja Katinkultaa.[1] Niiden lisäksi Nimoy näytteli myös teatterissa ja televisiossa. Ensimmäisessä pääroolissaan hän oli nuorena nyrkkeilijänä elokuvassa Kid Monk Baroni (1952).[2]

Nimoy palveli vuodet 1953–1955 Yhdysvaltain armeijassa. Hän palveli ajastaan 18 kuukautta Fort McPhersonissa, missä hän muun muassa tuotti armeijan viihdetapahtumia.[1][2] Tuona aikana hän esiintyi myös atlantalaisessa teatterissa Viettelyksen vaunun pääosassa. Nimoy kotiutettiin kersanttina marraskuussa 1955.[1]

Armeija-aikansa jälkeen Nimoy palasi Kaliforniaan, missä hän työskenteli muun muassa baaripoikana, elokuvateatterin paikannäyttäjänä ja taksikuskina sekä opiskeli näyttelemistä Pasadena Playhousessa.[1] Nimoy esiintyi 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa muun muassa televisiosarjoissa Wagon Train, Lännen tie, Perry Mason yllättää, Bonanza ja Hämärän rajamailla.[1][2]

Nimoy nousi uransa huipulle alkuperäisestä Star Trek -televisiosarjasta, jota näytettiin 1966–1969. Siinä hän näytteli puoliksi vulkanuslaista Mr. Spockia.[1] Star Trekin luonut Gene Roddenberry oli nähnyt Nimoyn toisessa koe-esiintymisessä ja ajatteli Spockin roolin tälle.[2] Vaikka NBC lakkautti sarjan huonojen katsojalukujen takia, siitä tuli kulttiklassikko.[1] Nimoy sai sarjasta kolme Emmy-ehdokkuutta.

Star Trekin jälkeen Nimoy jatkoi vakituisena televisiosarjassa Vaarallinen tehtävä.[2] Tämän jälkeen hän palasi yliopistoon ja opiskeli 1970-luvulla valokuvausta Kalifornian yliopistossa ja espanjaa Antiochin yliopistossa, mistä hän valmistui 1978.[1][2]

Nimoy palasi 1970-luvulla muun muassa Star Trekin pariin, kun hän esitti Spockia ääninäyttelijänä Star Trek (Star Trek: The Animated Series, 1973–74) -televisioanimaatiosarjassa, kahdessa Star Trek – uusi sukupolvi (Star Trek: The Next Generation, ST: TNG, TNG, 1987–94) -televisiosarjan jaksossa ja seitsemässä Star Trek -elokuvassa.

1970-luvun lopulla Nimoy juonsi televisiosarjaa In Search of..., joka esitteli paranormaaleja tai selittämättömiä tapahtumia. Uutta Star Trek -televisiosarjaa alkuperäisin näyttelijöin suunniteltiin 1970-luvun lopulla, mutta Nimoy kieltäytyi kunniasta. Hän suostui kuitenkin vuoden 1979 elokuvaan Star Trek: Avaruusmatka (Star Trek: The Motion Picture).^lähde? Nimoyn rooleihin kuului myös Nainen nimeltä Golda (A Woman Called Golda, 1982), jossa hän esitti Israelin pääministerin Golda Meirin puolisoa. Siitä hän sai uransa neljännen Emmy-ehdokkuuden.[1]

Ohjattuaan muutamia televisiosarjojen jaksoja Nimoy ohjasi televisioelokuvan Vincent, joka kertoi taidemaalari Vincent van Goghin elämästä. Nimoy ohjasi myös Star Trek -elokuvat Star Trek III: Spockin paluu (The Search for Spock, 1984) ja seuraavan Star Trek IV: kotiinpaluu (Star Trek IV: The Voyage Home, 1986). Nimoyn ohjauksiin kuuluvat myös kansainvälinen menestyskomedia Kolme miestä ja baby (1987), Intohimon hinta (1988) sekä epäonnistuneet komediat Pilapiirtäjän elämästä (1990) ja Tosivaimo (1994).[2]

Nimoy palasi Mr. Spockin rooliin Star Trek -sarjan uudelleen käynnistäneessä elokuvassa Star Trek (2009). Hän näytteli myös sitä seuranneessa elokuvassa Star Trek Into Darkness (2013), joka jäi hänen viimeiseksi Star Trek -esiintymisekseen.[3] Nimoy oli ainoa alkuperäisen sarjan näyttelijöistä, jotka esiintyivät niissä.[2] Viimeinen Nimoyn televisiorooli oli sarjassa Fringe – rajamailla vuosina 2009–2012.

Nimoy esiintyi silloin tällöin ääninäyttelijänä animaatioissa, kuten Galvatronina The Transformers: The Movie -elokuvassa (1986), Futurama- ja Simpsonit-televisiosarjoissa sekä Disneyn piirroselokuvassa Atlantis – Kadonnut kaupunki (2001), josta hänet huomioitiin Annie-ehdokkuudella parhaasta ääninäyttelemisestä elokuvassa vuonna 2001. Nimoy lainasi myös ääntään vuoden 2005 tietokonepeliin Civilization IV ja oli vuoden 2011 Transformers: Kuun pimeä puoli -elokuvassa Sentinel Primen äänenä.

Vuonna 1996 Nimoy ja Star Trek – uusi sukupolvi (Star Trek: The Next Generation, ST: TNG, TNG, 1987–94) -televisiosarjassa Q:ta esittänyt John de Lancie perustivat Alien Voices -multimediatuotantoyhtiön. Yhtiö on julkaissut kuunnelmasovituksia useista tieteiskirjallisuuden klassikoista, kuten H. G. Wellsin teoksista Näkymätön mies ja Ensimmäiset ihmiset kuussa. Yhtiö on julkaissut myös kaksi Star Trek -universumiin sijoittuvaa humoristis-filosofista väittelyä Spock vs. Q ja Spock vs. Q: The Sequel.[4]

Elokuvauransa lisäksi Nimoy oli muutenkin aktiivinen taiteellisesti ja julkaisi kirjoja, runoja ja musiikkia sekä harrasti valokuvausta. Hän kirjoitti kaksi omaelämäkertaa, I Am Not Spock (”En ole Spock”) ja I Am Spock (”Olen Spock”).[1] Hän julkaisi myös runokirjoja, joista viimeinen oli A Lifetime of Love: Poems on the Passages of Life (2002).

Nimoy julkaisi myös useita levytyksiä, mukaan lukien Star Trek -aiheisia ja covereita. Hänen musiikkiansa ei pidetä kovinkaan arvostettuna, mutta hänen faninsa pitävät varsinkin cover-kappaleiden camp-huumorista.[1]

Nimoy oli kuvittanut useita runokirjojansa valokuvillaan, mutta vuonna 2002 hän julkaisi juutalaisaiheisen valokuvakirjan Shekhina. Se herätti keskustelua ortodoksijuutalaisten keskuudessa alastomilla ja puolialastomilla kuvilla.[1]