Leonard

Leonard on alun perin muinaissaksalainen miehen etunimi, joka johtuu rohkeaa leijonaa tarkoittavista sanoista.[1] Eri kielissä nimi esiintyy myös muodoissa Leonhard, Leonardo ja Lionardo. Nimen muunnelmana on käytössä myös Lennart. Leonard esiintyy myös sukunimenä.

Leonard
Nimipäivä  
 suomenkielinen
 ruotsinkielinen 28. syyskuuta
 ortodoksinen
Muunnelmia Leonhard, Lennart, Lenni
Vastineita eri kielissä Leonardo
Nimen alkuperä muinaissaksalainen, rohkea leijona

Katolisessa kirkossa Leonard on yhdeksän pyhimyksen ja autuutetun nimi. Suojelus­pyhimyksenään Leonardia ovat pitäneet vangit ja useat maataloudesta elantonsa saaneet ammattiryhmät. Vankien suojelijana hänen tunnuksiaan ovat kirkkotaiteessa kahleet ja kaularauta. Yhteys maatalouden harjoittajiin näkyy siinä, että vankien ohella Leonardin seuraan on sijoitettu nautakarjaa tai hevonen.

Suomessa nimi Leonard on Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan annettu vuoden 2019 loppuun mennessä annettu 5 577 miehelle ja muutamalle naiselle.[2] Nimeä ei ole suomen­kielisessä kalenterissa, mutta suomen­ruotsalaisen kalenterin mukaan Leonardin nimipäivä on 28. syyskuuta.

Tunnettuja Leonardeja

Leonard etunimenä

Leonard sukunimenä

Kuvitteellisia Leonardeja

Lähteet

  1. Pentti Lempiäinen: Suuri etunimikirja, s. 392-393. WSOY, 1998. ISBN 951-0-23323-4.
  2. Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 28.9.2020.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.