Leon Diakonos

Leon Diakonos (m.kreik. Λέων ὁ Διάκονος, Leōn ho Diakonos, lat. Leo Diaconus, ”Leon Diakoni”, noin 950–1000) oli bysanttilainen historioitsija.

Elämä

Leon Diakonos syntyi maaseudulla Kaloessa Vähässä-Aasiassa. Hänen vanhempansa eivät olleet kovin varakkaita, mutta pystyivät kuitenkin lähettämään hänet koulutukseen Konstantinopoliin, jossa hänestä tuli diakoni keisarilliseen palatsiin noin vuosina 975–980. Hän kirjoitti 10 historian kirjaa, jotka käsittelivät Bysantin keisarien Romanos II:n, Nikeforos II Fokasin, Johannes I Tzimiskesin hallituskausia sekä varhaisia aikoja keisari Basileios II:n hallitusajalta. Hänen kirjoituksensa perustuivat useimmiten hänen omiin silminnäkijähavaintoihin eri tapahtumista. Leonin kirjoitustyyli oli hyvin klassinen, koska hän käytti samanlaista kieltä kuin runoilija Homeros sekä muut muinaisen Kreikan historioitsijat kuten Agathias. Leon tunnetaan erityisesti hänen silminnäkijähavainnoistaan Kiovan suuriruhtinas Svjatoslav I:n ajoilta, jolloin rusit hyökkäsivät Bulgariaan vuonna 969 sekä taistelivat Bysantin valtakuntaa vastaan eri puolilla.[1].

Leon seurasi keisari Basileiosta hänen sotaretkilleen, ja vuonna 986 hän oli vähällä kuolla taisteluissa bulgaareja vastaan. Leonin myöhemmistä vaiheista tiedetään vain vähän, ja niistä on kolme eri teoriaa. Ensimmäisen teorian mukaan hän kuoli eikä sen vuoksi ehtinyt kirjoittamaan teostaan Historia valmiiksi Basileios II:n valtakaudella. Toisen teorian mukaan keisari ihastui hänen puheeseensa niin paljon, että lähetti hänet suurlähettilääkseen Italiaan 996–998. Sen jälkeen Leonista tuli ilmeisesti piispa Synodiin, mutta tämä versio on hyvin kiistanalainen. Kolmannen teorian mukaan hänestä tuli Kaarian metropoliitta. Tosin tämä on myös kiistanalaiseksi jäänyt asia.

Historia-teos

Leonin Historia-teos koostuu 10 kirjasta, jotka kuvaavat tapahtumia vuosilta 959–976, mutta siinä on myös vanhempia kertomuksia sekä silminnäkijähavaintoja vuosilta 989–992. Ilmeisesti teos on tehty juuri noina vuosina. Hän oli hiukan erilainen historioitsija kuin edeltäjänsä ja aikalaisensa. Leon pyrki kirjoittamaan tapahtumille myös taustatietoja sekä määrittelemään niiden syitä ja seurauksia. Hän asettaa kyseenalaiseksi keisarien Nikeforos II Fokasin ja Johannes I Tzimiskesin sotaretket sekä keisari Basileios II:n hallituskauden alkuajalta. Sen vuoksi teosta ei julkaistu Basileioksen hallitusaikanaan, vaan Leon julkaisi sen itse hiukan ennenaikaisesti vuonna 976, jolloin Leon oli olettanut Basileioksen tulevan syrjäytetyksi eri kapinoiden vuoksi. Tosin Basileios pysyi vallassa vielä paljon pidempään.

Katso myös

Lähteet

Viitteet
  1. Nicola Cariello, Bisanzio, Roma e Kiev al tempo dell'imperatore Giovanni Tzimisce : antologia di documenti, 969-976. Riofreddo : Associazione culturale Aequa, stampa 2008, ISBN 9788890350900, p. 37 n. 5

    Aiheesta muualla

    Historia-teos eri kielisinä versioina
    • Leon tekstit (kreikaksi)[vanhentunut linkki]
    • Historia-teos (ed. Barthold G. Niebuhr (englanniksi)
    • Historia-teos käännettynä venäjäksi (Arkistoitu – Internet Archive)(venäjäksi)
    • Leo Diaconus, Leonis Diaconi Caloensis Historiae libri decem et Liber de velitatione bellica Nicephori Augusti e recensione Caroli Benedicti Hasii, Addita eiusdem versione atque annotationibus ab ipso recognitis. Accedunt Theodosii Acroases De Creta capta e recensione Fr. Iacobsii et Luitprandi legatio cum aliis libellis qui Nicephori Phocae et Ioannis Tzimiscis historiam illustrant. Bonnae : impensis Ed. Weberi, 1828 (fa parte di Corpus scriptorum historiae Byzantinae. Editio emendatior et copiosior, consilio Barthold Georg Niebuhrii C.F. instituta, opera eiusdem Niebuhrii, Immanuel Bekkeri, L. Schopeni, G. et L. Dindorfiorum aliorumque philologorum parata (on-line)
    • Leo Diaconus, Leontos diakonou historia : e recensione Caroli Benedicti Hasii : praemittitur Menologium graecorum Basilii Porphyrogeniti imperatoris jussu editum. Accedunt Hippolyti Thebani, Georgidis monachi, Ignatii diaconi, Nili Cujusdam, Christophori Protoasecretis, Michaelis Hamartoli, anonymi, scripta quae supersunt, accurante et denuo recognoscente J. P. Migne. Parisiis : apud Garnier fratres editores et Jacques Paul Migne successores, 1894 (on-line)
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.