Leobenin välirauha

Leobenin välirauha oli Ranskan ja Itävallan välillä 18. huhtikuuta 1797 solmittu alustava rauhansopimus, joka käytännössä lopetti ensimmäisen liittokunnan sodan. Sota päättyi virallisesti Campo Formion rauhaan lokakuussa 1797.

Leobenin rauhansopimus allekirjoitetaan, Guillaume Guillon-Lethièren maalaus vuodelta 1805.

Ranskan vastaisesta liittokunnasta olivat tuohon mennessä jo irtautuneet muut suurvallat paitsi Itävalta ja Iso-Britannia. Itävallan pakotti rauhaan ranskalainen kenraali Napoléon Bonaparte, joka eteni vuosina 1796–1797 Pohjois-Italiassa voitosta voittoon. Pakotettuaan Kirkkovaltion antautumaan helmikuussa 1797 Bonaparte käynnisti 20. maaliskuuta hyökkäyksen, joka pakotti itävaltalaiset perääntymään Italiasta runsaassa kahdessa viikossa aina Steiermarkin Judenburgiin. Itävaltalaisten komentaja arkkiherttua Kaarle solmi siellä 7. huhtikuuta alustavan aselevon. Bonaparte, jonka armeija oli Leobenissa vain kahden viikon marssin päässä Wienistä, ei jäänyt odottamaan Ranskan direktoriohallituksen valtuutusta, vaan neuvotteli omin päin välirauhansopimuksen ja allekirjoitti sen 18. huhtikuuta.[1] Itävaltalaisista sopimuksen allekirjoitti kenraali Maximilian von Merveldt.

Leobenin välirauha sisälsi pääosin samat ehdot, jotka vahvistettiin myöhemmin Campo Formion rauhassa. Ranska sai pitää jo valloittamansa Itävallan Alankomaat, Reinin länsipuoliset alueet sekä Lombardian, mutta Itävalta saisi myöhemmin osan Venetsian tasavallasta, johon Bonaparte seuraavaksi hyökkäsi.[2][1][3]