Lennart Torstensson

Torstensson vietti lapsuutensa sukulaistensa kasvattamana vanhempiensa ollessa maanpaossa, koska hänen isänsä Torsten Lennartsson tuki kuningas Sigismundia Ruotsin sisällissodassa. Isä palasi Ruotsiin vasta Torstenssonin ollessa noin kahdenkymmenen ikäinen.

Torstensson aloitti sotilasuransa Kustaa II Aadolfin armeijan palveluksessa Puolan sodassa ensin Liivinmaalla 1621–23 ja myöhemmin Preussissa 1626–29. Välillä hän oli Hollannin armeijan palveluksessa (vuosina 1624–25). Hänet nimitettiin ensimmäisen ruotsalaisen tykistörykmentin everstiksi 1629, koko Ruotsin tykistön komentajaksi Saksassa vuonna 1630, ja kenraalin arvon hän sai vuonna 1631. Hän johti tykistöä Breitenfeldin ja Rainin taisteluissa 1631. Torstensson jäi Alte Vesten taistelussa 1632 katolisten vangiksi, ja vaihdettiin vapaaksi vasta vuotta myöhemmin. Ollessaan Ingolstadtissa vankina hän sai pysyväksi vaivakseen reumatismin. Hän toimi Ruotsin armeijan toisena komentajana Johan Banérin alaisuudessa vuosina 1635–42 ja oli mukana muun muassa Wittstockin (1636) ja Chemnitzin (1639) taisteluissa.

Banérin kuoltua yllättäen toukokuussa 1641 Torstenssonista tehtiin ensin Ruotsin Pommerin kenraalikuvernööri, jota virkaa hän hoiti vuoteen 1648 saakka, sekä myöhemmin vuonna 1642 marsalkka ja Ruotsin armeijan komentaja.

Torstensson johti Ruotsin armeijan Pommerista Böömiin, Määriin ja Sleesiaan keväällä 1642. Hän löi Saksin Juhana Yrjön armeijan Schweidnitzin taistelussa ja valtasi Olmützin kesäkuussa 1642. Tämän jälkeen Torstensson siirtyi piirittämään Leipzigia. Keisarillisten tullessa auttamaan kaupunkia hän voitti heidät Breitenfeldin toisessa taistelussa. Leipzig vallattiin tämän jälkeen joulukuussa 1642 ja se pysyikin ruotsalaisten miehittämänä aina vuoteen 1650 asti. Vuonna 1643 Torstensson palasi operoimaan Määriin.

Ruotsin valtaneuvosto päätti alkuvuodesta 1643 ryhtyä sotaan Tanskaa vastaan tavoitteenaan vallata Blekinge, Skåne ja Halland. Torstensson sai uudet käskyt syyskuussa, ja joulukuussa 1643 hän johti armeijansa Holsteiniin. Alkuvuonna 1644 hän valtasi Jyllannin vain kahdessa kuukaudessa.

Matthias Gallasin johtaman keisarillisten armeijan seurattua Torstenssonia Jyllannin eteläosaan joutui hän vetäytymään takaisin Saksaan huolto-ongelmien vuoksi. Hän pakotti keisarilliset vetäytymään etelään läpi hävitettyjen alueiden keväällä 1644. Tämä onnistunut poltetun maan taktiikka tuhosi Gallasin johtaman keisarillisen armeijan, vahvuuden romahtaessa 18 000:sta vain tuhanteen. Gallasin kokoaman uuden armeijan Torstensson löi Jüterbogin taistelussa marraskuussa 1644. Ruotsin menestys Tanskaa vastaan Skånessa ja merellä sekä Carl Gustaf Wrangelin Jyllannin takaisin valtaus pakotti Tanskan kuninkaan Kristian IV:n Brömsebron rauhaan elokuussa 1645.

Keväällä 1645 Torstensson johti 15 000 miestä ja 60 tykkiä Böömiin. Hän voitti keisarilliset Jankovin taistelussa 1645, jossa hän käytti erityisesti tykistön nopeaa ja jatkuvaa uudelleen sijoittumista, saavuttaen parhaan mahdollisen tulivoiman. Melchior von Hatzfeldtin johtamat keisarilliset menettivät taistelussa koko tykistönsä ja puolet armeijastaan. Tämän jälkeen ruotsalaiset valtasivat Böömin ja etenivät aina tykin kantaman päähän Wienistä uhaten kaupunkia piirityksellä.

Syksyllä 1645 Torstensson luovutti Ruotsin armeijan ylipäällikkyyden Wrangelille pahentuneen reumatismin takia. Lopullisesti Torstensson vetäytyi eläkkeelle 1646. Vuonna 1647 hänet aateloitiin Ortalan kreiviksi.

• Childs, John: Warfare in the Seventeeth Century. Lontoo: Cassell, 2001. ISBN 0-304-36373-1.
• Lappalainen, Jussi T.: Sadan vuoden sotatie. Suomen sotilaat 1617–1721. Helsinki: SKS, 2001. ISBN 951-746-286-7.