Lempi Ikävalko

Lempi Ikävalko (s. 9.5.1901 Ruskeala – k. 1994 Helsinki) oli suomalainen toimittaja, runoilija, näyttelijä ja performanssitaiteilija. Hän työskenteli toimittajana Yhdysvalloissa suuren osan aikuisiästään, mutta oli ylpeä karjalaisista sukujuuristaan. Karjalaa pidetään suomalaisen kansantaruston kehtona, koska Suomen kansalliseepos Kalevala on sieltä kotoisin.

Runoilija Lempi Ikävalko 1940-luvulla. Kuva Jukka Kuusisto.

1940-luvulla julkaistiin kaksi Lempi Ikävalkon runokokoelmaa ja hän antoi lausuntaesityksiä muun muassa Suomen Kansallisteatterissa. Pienestä, tuntemattomasta kylästä ja hyvin vaatimattomista oloista lähtenyt maalaistyttö oli päässyt pitkälle. Hänen kaksi kokoelmaansa Isoovat kädet (1943) ja Kitsaan ravinnon maassa (1948) saivat suopean ja arvostavan vastaanoton. Ensimmäinen kokoelma on kirjoitettu toisen maailmansodan vaikeina vuosina. Ikävalko perehtyi syvällisesti Kalevalaan ja lausui sen tekstejä suomalaisten yhteisöjen tilaisuuksissa sekä Yhdysvalloissa että muualla. Hänen on sanottu osanneen Kalevalansa ulkoa. Tämä saattaa pitää paikkansa; ainakin hän lausui ulkomuistista virheettömästi pitkiä jaksoja.

Lempi Ikävalkon runot ovat intohimoisia ja elämännälkäisiä eivätkä kavahda paatoksellisuuttakaan: ”Älä katso taaksesi,/ siellä vaeltaa varjosi vain!/ Omaa harhaansa vapiseva haamu.//Eteenpäin!/ Povessa vaatii väkevä jano:/ Suoraan!!/ Yhä lähemmäksi!/ Syöksyä huikaistunein silmin,/hurmioitunein sydämin/Valon sydämeen.” (Runo Auringonnousussa, kokoelma Kitsaan ravinnon maassa, 1948).

Vuonna 1950 Lempi Ikävalko ja osa hänen perheestään muutti Annalan huvilaan Helsingin Vanhakaupungissa, lähellä paikkaa, jossa Helsinki perustettiin 1550-luvulla. Huvilan, tai kartanon, päärakennus valmistui kukkulan laelle 1832 ja sitä ympäröivät laajat puutarhat, joista osa on muotopuutarhoja. 1950-luvulla siellä kokoontui taiteilijoita, kirjailijoita ja muita luovia henkilöitä. Salissa esitettiin näytelmiä ja pidettiin joulujuhlia koko yhteisölle. Lempin poika Johannes Ikävalko (1924–1970) oli taidekauppias ja Annalassa hänellä oli tilaa esitellä taulujaan. Se oli Lempille luovan etsimisen aikaa ja hän kokeili lähes kaikkea mahdollista. Ollessaan jo 50-vuotias Lempi liittyi Suomessa ja Ruotsissa matkustavaan seurueeseen ja näytöksissä tanssi ison boan kanssa. Kiertueiden välillä käärmettä pidettiin Annalassa.

1950-luvun puolivälissä Lempi Ikävalko alkoi vierailla Yhdysvalloissa, missä hän lopulta asui yli 30 vuotta. Hän työskenteli toimittajana, kirjoitti tekstejä erilaisiin julkaisuihin ja häneen otettiin usein yhteyttä suomalaisia maahanmuuttajia koskevissa kysymyksissä. Hän kirjoitti suomenkielisiin sanomalehtiin, joita maahanmuuttajat lukivat. Lake Worthissa Floridassa asuessaan hän kirjoitti Amerikan Uutisiin ja Duluthissa Minnesotassa Industrialistiin. Pitkäaikaisin työpaikka oli kuitenkin Raivaaja-lehti, joka ilmestyi Fitchburgissa Massachusettsissa. Fitchburg on noin 40 000 asukkaan kaupunki, ja suuri osa asukkaista on suomalaislähtöisiä.

Lempi Ikävalko oli tärkeä hahmo suomalaisten maastamuutossa erityisesti Etelä-Amerikkaan. Muuttajat haaveilivat rakentavansa ihanneyhteiskunnan tropiikkiin. Lempi Ikävalko vieraili usein suomalaisissa siirtokunnissa Brasiliassa, Paraguayssa ja muissa Etelä- ja Keski-Amerikan maissa. Häntä haastateltiin Teuvo Peltoniemen kirjaan Kohti parempaa maailmaa (Otava 1985, ISBN 951-1-08551-4). Kirjassa tarkastellaan suomalaisten paremman elämän etsijöiden historiaa ja mahdollisuuksia 1700-luvulta alkaen – aihe, josta Lempi itse kirjoitti lukuisia lehtiartikkeleita. Erityisen merkittävää oli hänen toimintansa Penedon suomalaisyhteisössä Brasiliassa. Lempi oli värikäs persoona, innostava puhuja ja selväjärkinen analyyttinen ajattelija. Hän etsi jatkuvasti uusia paikkoja ja elämäntapoja. Utelias ja peloton Lempi matkusti vielä yli 80-vuotiaana yksin Etelä-Amerikan syrjäisillä alueilla.

Kymmenen viimeistä vuottaan Lempi asui Helsingissä. Hän kuoli 93-vuotiaana vanhainkodissa Käpylässä, ympärillään runojen luonnoksia ja hajanaisia sivuja hänen toistaiseksi julkaisemattomasta omaelämäkerrastaan. Hänen kirjeitään, artikkeleitaan, valokuviaan ja muuta aineistoa on Siirtolaisinstituutin arkistossa.