Lemmikkilintu

Lemmikkinä pidettävät papukaijat ovat sosiaalisia eläimiä, ja mukavan lajitoverin seura on tärkeä osa henkistä hyvinvointia.

Lemmikkinä linnut ovat hyvin erilaisia kuin monet ihmisille tutut lemmikit, kuten koirat, kissat tai hamsterit. Linnut sietävät huonosti käsittelyä, ja jopa umpikesy lintu voi purra omistajaansa vääränlaisen käsittelyn seurauksena. Siliteltävää lemmikkiä linnusta ei kannata ensisijaisesti odottaa. Kesy lintu voi pitää ihmisen kanssa puuhastelusta muilla keinoin kuin siliteltävänä olemalla.[7]

Nykytiedon valossa mitään lemmikkinä pidettävää lintua ei ensisijassa tulisi pitää ilman lintuseuraa.[8] Aiemmin suositeltiin lajiseuraa vain pienemmille linnuilla, mutta nykyään lajitoverin tärkeys ymmärretään myös papukaijoista isoimpienkin kohdalla.

Nisäkkäisiin verrattuna linnut ovat äänekkäitä lemmikkejä. Äänenkäytön taso vaihtelee lajeittain ja jopa yksilöittäin. Esimerkiksi undulaatit ja seeprapeipot ääntelevät lähes koko hereilläoloaikansa, mutta niiden äänenvoimakkuus ei ole kovin suuri, varsinkaan jos lintuja ei ole kymmeniä. Sen sijaan isommat linnut voivat huutaa jopa yli 100 desibelin voimakkuudella. Lähietäisyydeltä tai pitkiä aikoja tämä voi aiheuttaa ihmiselle kuulovaurioita. Papukaijat ja beokottaraiset voivat myös oppia matkimaan puhetta, mutta puhekyky on kehno syy lemmikin hankkimiselle. Kaikki linnut eivät opi puhumaan ollenkaan, vaikka se kuuluisi puhelahjoistaan tunnettuun lajiin.[9]

Linnuille tulee tarjota sallittuja paikkoja viettää aikaa myös häkin ulkopuolella.

Lemmikkilinnut ovat sotkuisia moneen muuhun lemmikkiin verrattuna. Linnut sotkevat esimerkiksi levittelemällä ruokaa syödessään sekä ulostamalla sinne missä sattuvat olemaan. Linnuista irtoaa myös höyheniä, untuvia ja varsinkin pölyä. Harmaapapukaijoja ja kakaduja pidetään pölyisimpinä lajeina. Hieno lintupöly voi aiheuttaa jopa sairauden nimeltä linnunpölykeuhko. Papukaijat sotkevat myös silputuilla virikkeillä. Linnut voivat myös sotkea levittelemällä häkin pohjamateriaalia ympäristöönsä.

Häkkilintu-termistä huolimatta lemmikkilinnun ei tulisi olla yksinomaan häkissä asuva eläin. Lemmikkilinnun tulisi suositusten mukaan päästä pois häkistään päivittäin useamman tunnin ajaksi turvalliseksi tehtyyn sisätilaan verryttelemään siipiään, tutkimaan ympäristöään ja halutessaan vuorovaikuttamaan ihmisten kanssa. Tämä päivittäinen vapaanaolo vaatii omistajalta sekä aikaa että viitseliäisyyttä panostaa linnulle turvalliseen ympäristöön. Papukaijat voivat sotkemisen ohella myös tuhota irtaimistoa jyrsimällä. Normaalin kotihäkin tulisi olla riittävän suuri, eivätkä median tarjoaman lintukuva tai useiden eläinkauppojen tarjonta ole välttämättä pysynyt suositusten perässä. Esimerkiksi yhdelle isolle aralle häkkikoon minimisuositus on nykyään 3 neliömetriä.[10] Jos lintuja ei voi pitää vapaana päivittäin, on suositeltavaa panostaa pienilläkin linnuilla useamman neliön kokoiseen lentohäkkiin tai kokonaiseen lintuhuoneeseen. Vapaanapidon suositus koskee myös niitä lemmikkilintuja, jotka eivät ole kesyjä ja se koskee myös pieniä lintuja, esimerkiksi peippoja.

Perushoitoon kuuluu päivittäinen vapaanapito turvallisessa sisätilassa, ruoka- ja juomahuolto sekä virikkeiden tarjoaminen. Siivousta saa lintujen kanssa harrastaa päivittäin, ja vähintään viikoittain kannattaa häkkiäkin siivota. Siivouksen tarve riippuu häkin koosta ja lintujen määrästä ja lajista. Osa lajeista sotke enemmän, esimerkiksi lurit ja muut hedelmänsyöjät ovat tunnettuja sotkuisista ruokailu- ja ulostamistavoistaan. Ruoka- ja juomakulhot on puhdistettava päivittäin, tai tarpeen mukaan useamman kerran päivässä.

Lemmikkinä pidettävät linnut ovat päiväaktiivisia. Ne ovat aktiivisia päivisin, ja vaativat riittävän kirkkaan, välkkymättömän UV-valaistuksen voidakseen hyvin.[11] Hyvän levon takaamiseksi linnut tarvitsevat pimeät ja hiljaiset yöunet. Rutiinit ovat linnuille tärkeitä, ja samaan aikaan herääminen ja nukkumaanmeno edistävät linnun hyvinvointia ja ehkäisevät stressiä. Sopiva määrä unta on noin 12 tuntia joka yö. Monet harrastajat hyödyntävät ajastimia lintujen tilojen valaisussa.

Suihkuttelu tai kylpeminen ovat osa linnun perushoitoa. Linnun tulisi kastua vähintään kerran viikossa, jotta sen höyhenet ja iho voivat hyvin. Suihkutuksen keinoksi käy sumupullo, isommille linnuille myös suihku, tai matala kylpyastia, jossa lintu voi kylpeä itse ilman hukkumisriskiä. Ilmankosteuden on oltava riittävän korkea, sillä linnut, kuten ihmisetkin, kärsivät liian kuivasta huoneilmasta.

Kaikki linnut ovat älykkäitä ja oppivaisia, mutta papukaijalinnut, varsinkin isot papukaijat, ovat erityisen älykkäitä. Linnuille tulee tarjota riittävästi lajille ja yksilölle sopivia virikkeitä.

Pesäkori tai pesäpönttö eivät ole sopivia virikkeitä lemmikkilinnuille. Linnuilla ei ole kiima-aikaa, vaan ne luottavat ympäristön vihjeisiin siitä, koska pesintää on tarkoitus aloitella. Pesäpaikka tai -materiaalit ovat tähän valtava kannuste. Lemmikkilinnun elämään pesinnän ei tule kuulua kuin omistajan vakaan harkinnan tuloksena. Tämän vuoksi ylimääräisen hormonaalisuuden syttymistä voidaan ennaltaehkäistä pesäpaikan ja -materiaalien puutteella.[12]

Tuoreruoka on papukaijan ruokavalion tärkeä osa, mutta useilla lajeilla hedelmien osuutta ei tulisi päästää kovin suureksi niiden sisältämän sokerin vuoksi. Papukaijat sotkevat paljon syödessään.

Lemmikkilintujen ruokavalio vaihtelee suvuittain ja heimoittain. Yleensä lemmikkinä pidettävät linnut ovat sekasyöjiä, joiden ruokavalio painottuu kasviravintoon. Esimerkiksi papukaijalintujen ruokavalion perustana ovat hyvälaatuiset siemenet, pähkinät ja tuoreruoka eli vihannekset, hedelmät, marjat, idut, versot, yrtit ja juurekset.[13]

Yleisesti lemmikkinä pidettävät linnut voivat syödä käytännössä kaikkia niitä kasviksia, mitä ihminenkin, paitsi avokadoa[14] ja sipuleita. Lintusuvusta riippuen muitakin rajoituksia voi olla. Sitrushdelmät, tomaatti, tankoparsa, keräkaali, raaka peruna ja raaka bataatti ovat ajoittain kiistelyn alaisena, ovatko ne sopivaa ravintoa linnuille.

Peippojen ruokavalio painottuu enemmän siemeniin, papukaijalintujen kanssa taas ruokavalio vaihtelee runsaasti suvuittain. Perinteisesti siemensyöjinä tunnetut neitokakadut ja undulaatit tarvitsevat nekin ruokavalioonsa noin puolet tuoreruokaa eli sopivia vihanneksia, marjoja ja hedelmiä.[15] Papukaijoille myydään myös pellettejä, joita voi käyttää ruokavalion osana. Harrastajapiireissä on jatkuvasti väittelyä siitä, ovatko pelletit ruokavalion perusta vai käytetäänkö niitä tuoreruokavalion ohessa kuivaruokana. Suomessa nykyinen näkemys on, että pelletit eivät ole täysravintoa, vaan ne täydentävät monipuolista ja lajityypillisesti tuoreruoasta, siemenistä ja pähkinöistä rakennettua ruokavaliota.[16]

Papukaijasta voi saada mukavan lemmikin, jos ymmärtää yksilön ja lajin tarpeet, ja osaa käsitellä eläintä tarpeiden vaatimalla tavalla.

Kaikki yleisesti lemmikkinä pidettävät linnut ovat luonnossa saaliseläimiä. Harvaa lajia on domestikoitu. Näiden vuoksi lintujen yleisluonne on hermostuneempi ja pelokkaampi kuin monen muun lemmikin. Tämän vuoksi lintu ei välttämättä ole automaattisesti kesy tai käsiteltävä lemmikki.

Suurin osa lemmikkinä pidettävistä linnuista tuntee olonsa turvalliseksi korkealla. Ihmistä korkeammalla oleva lintu ei yritä dominoida tai alistaa omistajaansa.[17] Tällainen vanha tieto on kiertänyt erityisesti koskien isoja, kesyjä papukaijoja.

Linnun elämä lemmikkinä tulisi tehdä mahdollisimman stressi- ja pelkovapaaksi. Jatkuva pelkääminen on linnulle stressaavaa ja kuormittavaa. Arjen peruspilareita ovat esimerkiksi riittävän suuri ja korkea häkki, jossa arka lintu voi halutessaan hakeutua ihmisen silmien korkeutta korkeammalle turvaan tai siirtyä muualle pois ihmisen luota halutessaan esimerkiksi hoitotoimenpiteiden ajaksi.

Lintua tulisi aina käsitellä positiivisuuteen ja vapaaehtoisuuteen perustuvia metodeja käyttäen. Siipisulkien leikkaaminen liikkumisen rajoittamiseksi, varpaisiin tai nokkaan tarttuminen linnun hallitsemiseksi, pelottelu ja kielletyistä paikoista häätäminen, arkisesti pyyhkeellä tai haavilla pyydystäminen sekä häkkiin pakottaminen ovat linnulle stressiä aiheuttavia ja vahingollisia tapoja käsitellä ja kohdella lintua. Kärsivällisyydellä, johdonmukaisuudella ja palkkioihin perustuvia koulutusmetodeja käyttäen arjen saa toimivaksi sekä linnun että ihmisten puolesta, oli kyseessä sitten pelokkaan linnun kesytyksen aloittaminen tai kesyn linnun kouluttaminen.

Vahingolliset käsittely- ja koulutustavat kuten pelottelu, pakottaminen ja alistaminen ovat omiaan aiheuttamaan erilaisia käytöshäiriöitä tai ongelmakäytöstä. Näitä voivat olla kaikki ihmisen välttelystä suoranaisiin hyökkäyksiin ja puremiin. Ongelmatilanteiden orastessa on pyrittävä löytämään lintulähtöinen ratkaisu.

Neitokakadut ja undulaatit ovat yksiä maailman suosituimmista lemmikkilinnuista, ja maailmanlaajuisesti suosituimpia lemmikkipapukaijalajeja.

Suomessa lemmikkilintuharrastuksen piiriin kuuluvat suurimpana ryhmänä erilaiset papukaijalinnut.

Yleisimpiä lemmikkilintulajeja ovat maailmallakin suositut lajit neitokakadu ja undulaatti.

Muita lemmikkinä yleisesti pidettäviä lintuja ovat kaijaset, joista ruusukaijanen, viktoriankaijanen ja naamiokaijanen ovat lemmikkinä yleisimmät.

Arat ovat tunnettuja isoja papukaijoja, ja vaikka arat sisältävät useita eri sukuja, puhutaan niistä yleensä yhtenä kokonaisuutena. Pienin aroista on vain 30-senttinen pikkuara, suurin taas liki metrinen hyasinttiara, joista kumpikaan ei kuulu varsinaiseen Ara-sukuun. Yleisimpiä lemmikkiaroja ovat sinikelta-ara, puna-ara ja vihersiipiara. Muita Suomessa tavattavia lajeja ovat esimerkiksi brasilianara, sepelara, sinipääara, valkonaama-ara (ent, joikuara) ja smaragdiara (ent. sotilasara).

Amatsonit ovat papukaijoista tunnetuimpia, keskikokosia ja suurimmaksi osaksi vihreitä lintuja. Yleisimmät lajit Suomessa ovat siniotsa-amatsoni sekä kultaposkiamatsoni. Melko yleisiä ovat myös amazonianamatsonit (ent. keltaotsa-amatsoni). Muita tavattavia lajeja ovat esimerkiksi punaotsa-amatsoni, valko-otsa-amatsoni, keltapääamatsoni, keltaniska-amatsoni, lila-amatsoni, jokiamatsoni, kultanaama-amatsoni, meksikonamatsoni, kuubanamatsoni sekä viiniamatsoni.

Neitokakadu mainitaan yleensä kakaduista erillään, koska se eroaa isoista sukulaisistaan monin tavoin. Isoista kakaduista Suomessa tavattavia lajeja ovat esimerkiksi valkokakadu, ruusukakadu, salomoninkakadu, molukkienkakadu, kultatöyhtökakadu, celebesinkakadu (ent. keltatöyhtökakadu), arokakadu (ent. inkakakadu), tanimbarinkakadu sekä lähdekakadu.

Harmaapapukaija on isoista papukaijoista suosituimpia lemmikkejä. Se tunnetaan puheenlahjoistaan ja älykkyydestään, mutta ne ovat myös herkkiä käytöshäiriöille.

Isoista papukaijoista lajeja, jotka eivät kuulu mihinkään sukuryhmään ovat avoparikaija sekä harmaapapukaija, josta tavataan kahta melko erilaista alalajia.

Afrikankaijoihin eli Poicephaluksiin kuuluvia, Suomessa lemmikkinä pidettäviä lajeja ovat esimerkiksi senegalinkaija, mosambikinkaija, afrikankaija, somaliankaija ja isoafrikankaija.

Viherkaijoista eli kakarikeista lemmikkinä pidetään lähinnä kruunuviherkaijaa ja uudenseelanninviherkaijaa, joista jälkimmäisestä on myös useita värimuotoja.

Roselloista lemmikkinä yleisimmät ovat punarosella ja valkokurkkurosella, vaalearosellaa (ent. valjurosella) ja keltakurkkurosellaa tapaa harvakseltaan.

Muita Australiasta tai lähiseuduilta kotoisin olevia parakiitteja ovat esimerkiksi loistokaijat: kultaloistokaija, aavikkoloistokaija ja loistokaija. Muita tavattavia ovat esimerkiksi punaruohokaija, kaunoruohokaija, paimenruohokaija, savanniparatiisikaija (aiemmin lauluparakiitti). Harvinaisempia ovat australiankuningaskaija ja epolettikaija.

Lureista Suomessa yleisin on sateenkaariluri, mutta myös lörppöluri, kaulusluri tai kardinaaliluri saattaa tulla vastaan.

Monista papukaijalajeista on jalostettu värimuunnoksia. Ecuadorinaranen on yksi pienimmistä lemmikkipapukaijoista vain noin 13cm pituudellaan.

Arasista yleisin on ecuadorinaranen, meksikonaranen harvinaisempi.

Psittacula-suvun kaijoista lemmikkinä tavataan lähinnä kauluskaijaa, muita Suomessa lemmikkinä pidettäviä suvun lajeja ovat esimerkiksi isokauluskaija, tiibetinkaija, punarintakaija ja luumupääkaija.

Aratit-termi lemmikkilintuharrastuksen parissa ei ole tieteellinen termi, sillä aratti-nimisiä lintusukuja on suuri määrä, nykyisellään 22. Aratinga-arattisuvusta lemmikkinä pidetään esimerkiksi aurinkoarattia, palmuarattia, kalotti- eli huppuarattia ja kruunuarattia. Eupsittula-arattisuvusta yleisimmät lemmikkiaratit Suomessa ovat persikka-aratti sekä savanniaratti. Psittacara-arattisuvusta Suomessa voi törmätä esimerkiksi punapääarattiin, pahta-arattiin tai sinipääarattiin, mutta kovin yleisiä ne eivät ole. Nämä lajit ovat läheistä sukua keskenään, ja ne ovat kuuluneet aikanaan kaikki samaan Aratinga-sukuun.

Suomuaratit eli Pyrrhura-aratit eivät ole kovin yleisiä Suomessa, mutta yleisimpiä lajeja ovat helmiaratti sekä viherposkiaratti (ent. siniposkiaratti) värimuunnoksineen. Muita lajeja ovat esimerkiksi araukaria-aratti (ent. riograndenaratti), rämeikköaratti, inka-aratti, raitasuomuaratti ja punalakkiaratti.

Siniaratit eli harrastajakielisesti "pionukset" eivät ole kovin yleisiä. Suvun lemmikkinä pidettäviä lajeja ovat Suomessa esimerkiksi siniaratti, meksikonaratti, pronssiaratti ja parananaratti.

Valkovatsa-aratit on sekä suvun että toisen suvun lajin nimi. Englanniksi suvun nimi on ollut caique, ja samaa termiä käytetään myös suomeksi suvusta. Lajit valkovatsa-aratti ja mustalakkiaratti ovat suunnilleen yhtä yleiset harrastuspiireissä.

Muita aratti-termin alle jääviä, Suomessa lemmikkinä tavattavia papukaijalintulajeja ovat esimerkiksi munkkiaratti, kulta-aratti, etelänaratti, patagonianaratti, raita-aratti, haukka-aratti sekä harmaa-aratti.

Kanarialintu on suosittu lemmikkilintu. Nykysuositusten valossa myös arkojen tai pienten lintujen tulisi päästä vapaaksi häkistään päivittäin turvalliseen sisätilaan.

Papukaijalintujen lisäksi lemmikkinä pidetään myös peippolintuja, mutta niiden suosio ei ole nähtävästi yhtä suuri kuin papukaijalintujen. Peipoista suosituimpia ovat kanarialintu (joka on kanarianhempon domestikoitu muoto) sekä seeprapeippo. Muita kohtuullisen yleisiä ovat esimerkiksi harlekiinipeippo, riisipeippo, helmiseeprapeippo, lokkipeippo (oikealta lajinimeltään valkoperämanikki) sekä suippopyrstöpeippo.

Lemmikkinä sisätiloissa voidaan pitää myös pieniä kyyhky- tai kanalintulajeja. Näitä ovat Suomalaisessa harrastuksessa lähinnä timanttikyyhky ja siniviiriäinen.

Harvinaisempia ovat esimerkiksi beokottaraiset. Uudempina tulokkaina Suomen lemmikkilintuharrastuksen parissa ovat esimerkiksi bulbulit, turakot sekä tukaanien heimoon kuuluvat arakarit. Näitä lähinnä pehmeää ruokaa syöviä lintuja kutsutaan kansainvälisesti nimellä "soft bills", joka ei ole tieteellinen tai taksonominen käsite.

Käytännössä lajivalikoima on lähes rajaton, sillä nykyisellään Suomen lainsäädäntö kieltää vain harvan lajin tai suvun pitämisen lemmikkinä noin 10 000 lintulajista. Kiellettyjä ovat vieraslajiasetuksen nojalla varislinnut, pöllöt, päiväpetolinnut, kiljuhanhen risteymät muiden hanhilajien kanssa, afrikanhanhi, kuparisorsa sekä pyhäiibis. Lisäksi Suomen luonnonsuojelulaki kieltää Suomessa luonnonvaraisena esiintyvien lajien edustajien pitämisen lemmikkinä, vaikka eläin olisi syntynyt vankeudessa. Vaikka esimerkiksi punatulkku ja tikli ovat melko yleinen näky Keski-Eurooppalaisessa lintuharrastuksessa, Suomeen näitä yksilöitä ei yksityisen ihmisen lemmikiksi voi tuoda, vaikka ne edustaisivat villimuodosta poikkeavia värimuotoja.

• Lemmikkilinnut Kaijuli ry
• Papukaija.fi