Leipzig (1929)

Espanjan sisällissota alkoi heinäkuussa 1936, ja Ranskan hallitus esitti 3. elokuuta kansainvälisen sekaantumattomuuskomission perustamista. Esityksen mukaan Ranska, Britannia, Italia ja Saksa valvoisivat kukin omaa sektoriaan Espanjan rannikosta estäen muiden puuttumisen Espanjan sisäisiin asioihin. Neljän maan edustajat allekirjoittivat sopimuksen 24. elokuuta ja se tulisi voimaan vuoden 1937 alusta. Saksan laivaston vastuualueeksi kirjattiin Oropesan ja Cabo de Gatan (Almeria) välinen alue.[1]

Leipzig sai määräyksen 19. elokuuta 1936 lähteä valvomaan Espanjan rannikkoa. Seuraavana päivänä se lähti Nürnbergin, Admiral Graf Speen ja neljän torpedoveneen kanssa Englannin kanaalia pitkin kohti Biskajanlahtea. Osasto saapui 23. elokuuta Portugaleteen. Alus vastaanotti 1. syyskuuta pakolaisia San Sebastianista ja kuljetti heidät Ranskaan St-Jean-de-Luziin. Alus partioi mainittujen satamien välillä mukaan lukien Gijon ja Corunna.[2]

Santanderin edustalla alukselta havaittiin 26. syyskuuta tasavaltalaisten laivasto, johon kuuluivat taistelulaiva Jaime I, risteilijät Libertad ja Miguel de Cervantes sekä neljä hävittäjää. Seuraavana päivänä havaittiin kuusi ilman valoja kulkenutta sotalaivaa Cape Machianon edustalla. Köln saapui 8. lokakuuta vapauttamaan aluksen, joka lähti paluumatkalle Saksaan. Alus saapui 10. lokakuuta Wilhelmshaveniin, jossa se siirrettiin telakalle huollettavaksi.[3]

Alus vapautui 3. helmikuuta 1937 telakalta, minkä jälkeen se oli koeajoissa Itämerellä. Alus lähti 10. maaliskuuta Espanjan rannikolle vapauttamaan Kölnin El Ferrolissa.[3]

Miehistön korjattua Leipzigia Ferrolissa ja Barqueronlahdella muutamia päiviä se lähti merelle ja vieraili 25.–30. maaliskuuta Algecirasissa ja Ceutassa. Aluksen valvoi Mallorcaa, Cadizia ja Tangieria ennen kuin se ankkuroi Malagaan 12. huhtikuuta ja seuraavana päivänä Melillaan. Alus oli Välimerellä 15. toukokuuta saakka ja vieraili Ibizalla, Algerissa, Cartagenassa, Formenterassa ja Valenciassa. Alus palasi 19. toukokuuta Biskajanlahden ja Englannin kanaalin kautta Kieliin.[3]

Kolmannelle matkalleen Espanjan rannikolla Leipzig lähti 1. kesäkuuta kiertäen Ibizan, Cadizin ja Tangierin 9.–15. kesäkuuta. Alus oli 15. ja 18. kesäkuuta torpedohyökkäysten kohteena, mutta torpedojen laukaisijaa ei tunnistettu. Iskun ja Deutschlandille 29. toukokuuta Ibizalla tehdyn ilmahyökkäyksen seurauksena Saksa vetäytyi valvontaoperaatiosta. Laivaston alukset kuitenkin partioivat sodan loppuun Espanjan rannikolla.[3]

Leipzig lähti 19. kesäkuuta Välimereltä Biskajanlahdelle pysähtyen matkalla Cadizissa ja Lagosissa. Alus siirrettiin 29. kesäkuuta Deutsche Werken telakalle Kielissä, mistä se vapautui 4. elokuuta. Alus osallistui tämän jälkeen erilaisiin koulutuksiin ja harjoituksiin. Kontra-amiraali Densch nosti 17. syyskuuta aluksella lippunsa Saksan suursotaharjoitukseen 20.-25. syyskuuta. Alus siirtyi 11. lokakuuta loppuvuodeksi Itämerelle erilaisiin harjoituksiin sekä vieraillakseen satamissa.[3]

Tammikuusta elokuuhun 1938 alus osallistui erilaisiin koulutuksiin, harjoituksiin sekä oli telakalla huollettavana. Alus osallistui 22. elokuuta laivastokatselmukseen, joka järjestettiin raskaan risteilijän Prinz Eugenin vesillelaskun yhteydessä ennen Hitlerin ja Unkarin valtionhoitajan amiraali Horthyn virallista tapaamista. Alus oli Kielissä lentotukialus Graf Zeppelinin vesillelaskussa 8.–9. joulukuuta. Alus siirrettiin 17. joulukuuta Kielissä telakalle, mistä se vapautui 15. maaliskuuta 1939.[3]

Liitettäessä Memel jälleen Saksaan amiraali Raeder nosti 22. maaliskuuta lippunsa aluksella. Alus teki kiertomatkan Swinemündestä ja palatessaan 26. maaliskuuta alus ampui operaation päätökseksi 21 kunnialaukausta Hitlerin kunniaksi, minkä jälkeen Raeder poistui alukselta.[3]

Alus lähti 17. huhtikuuta Saksan laivaston suursotaharjoitukseen Atlantilla. Alus vieraili harjoituksen aikana Pontevedrassa ja Corunnassa ja se palasi Kieliin 18. toukokuuta. Viimeiset kolme kuukautta ennen sodan alkamista alus oli erilaisissa harjoituksissa pääasiassa Kölnin ja Nürnbergin kanssa, mutta elokuun puolivälissä myös Gneisenaun ja hävittäjien kanssa.[3]

Laivasto sai 23. elokuuta 1939 käskyn vara-amiraali Denschin johdolla siirtyä saartoasemiin estämään Puolan laivaston yksiköiden pako länteen. Aluksilla ei kuitenkaan ollut lupa avata tulta.[3]

Aluksen päällikkö Nordmann tiedotti 25. elokuuta tilanteesta miehistölle, minkä jälkeen alus siirtyi sodan ajan valmiuteen. Alus lähti 2. syyskuuta laivaston mukana Pohjanmerelle laskemaan miinasulkuja Siegfried-linjan jatkamiseksi merelle. Leipzig oli syyskuun Wilhelmshavenissa Nürnbergin ja Grillen kanssa. Osastoon liittyi 19.-20. syyskuuta torpedoveneet Seeadler ja Wolf. Operaatio saatiin päätökseen 29. syyskuuta ja risteilijä palasi Itämerelle huoltoon. Alus oli sen jälkeen Itämerellä marraskuun puoliväliin erilaisissa harjoituksissa.[4]

Matkatessaan Brunsbütteliin Leipzig kolaroi 17. marraskuuta Holtenaun sululla Bremsen kanssa. Vauriot olivat kuitenkin vähäisiä, eivätkä vaatineet välitöntä korjausta. Alus saattoi 21. marraskuuta Britannian kuninkaallisen laivaston Northern Patrolin tuhoamiseen lähteviä Scharnhorstia ja Gneisenauta Skagerrakiin. Alus jäi etsimään kauppa-aluksia, kunnes se saattoi samat alukset takaisin 25. marraskuuta. Alus saattoi lukuisia kertoja Britteinsaarten itärannikolle miinoitusmatkoilla olevia hävittäjiä Pohjanmerelle.[4]

Leipzig oli Nürnbergin kanssa merellä 13. joulukuuta, kun HMS Salmonin laukaisemat torpedot osuivat aluksiin kello noin puoli kaksitoista. Leipzigiin osui torpedo kaaren 89 kohdalle juuri kattilahuoneita I ja II erottavaan laipioon ja noin 3-4 metriä vesirajan alapuolelle. Kumpikin konehuone täyttyi vedellä, jolloin 14 miestä hukkui. Vasen turbiinimoottori pysähtyi välittömästi ja toinen hidastui, kunnes pysähtyi 15 minuuttia myöhemmin. Keskellä ollut dieselmoottori takasi alukselle 15 solmun nopeuden. Peräsin lakkasi toimimasta, mutta se saatiin palautettua keskelle ja siirryttiin käsikäyttöiseen ohjaukseen.[4]

Aluksen nopeus laskettiin 10 solmuun, jotta vedenpaine laipioita vasten kevenisi. Tunti osuman jälkeen Nordmann pyysi hävittäjäsuojaa, mutta radiopaikantimen ja kummankin gyrokompassin rikkoonnuttua paikan ilmoittaminen oli vaikeaa. Puoli tuntia myöhemmin Saksan ilmavoimien tiedustelukone saapui, ja 15 minuuttia myöhemmin risteilijät asettuivat vierekkäin suojatakseen toisiaan mahdollisen ilmahyökkäyksen varalta. Kello 13.45 saapuivat paikalle hävittäjät Richard Beitzen ja Bruno Heinemann ja kello 15.30 Nordmann sai käskyn viedä aluksensa Brunsbütteliin.[4]

Seuraavana aamuna alus pyysi kahta hinaajaa avustamaan, jolloin saapui käsky siirtyä telakalle Wilhelmshaveniin. Aluksen saattajina oli miinanraivaajia, kun osasto joutui uudelleen sukellusvenehyökkäyksen kohteeksi. Hyökkäyksessä upposi F9, jonka miehistöstä pelastettiin 34.[4]

Iltapäivällä alus saapui Deutsche Werken telakalle, jonne se siirrettiin. Tutkinta tapahtumista järjestettiin 8. tammikuuta 1940 ja päätöksessä todettiin risteilijöiden käyttö keveiden alusten suojaamiseen järjettömäksi. Alus poistettiin palveluksesta 27. helmikuuta ja sen seurauksena lokakuuksi 1940 suunniteltu modernisointi peruutettiin. Alus luokiteltiin koululaivaksi ja tuhoutuneet konehuoneet muutettiin kadettien majoitustiloiksi. Taaimmaiset torpedoputket poistettiin ja degaussing järjestelmä asennettiin. Alus palautettiin palvelukseen 1. joulukuuta 1940, jolloin se aloitti koeajot.[5]

Alus teki kesällä 1941 yhden koulutuspurjehduksen Norjan rannikolla ennen kuin osallistui syyskuussa operaatioihin Weststrum I ja Weststrum II, joilla tuettiin maavoimien taistelua itärintamalla. Alus tulitti kohteita 25.-27. syyskuuta Sworben niemimaalla osana Saarenmaan valtausta. Alus vältti 27. syyskuuta Neuvostoliiton laivaston sukellusveneen SC-317 laukaisemat torpedot samoin kuin moottoritorpedoveneiden hyökkäyksen. Palattuaan Kieliin alus siirrettiin telakalle, mistä se vapautui 20. lokakuuta. Alus avusti 22. lokakuuta - 11. marraskuuta Admiral Scheerin miehistön koulutuksessa Gotenhafenissa ja vuoden lopun alus oli tykistö ja torpedokoulutuksessa.[6]

Vuoden 1942 alus oli Itämerellä kouluttaen miehistöjä. Koulutuslaivaston komentajan kontra-amiraali Litzmannin lippulaivana alus oli 14. huhtikuuta alkaen. Alukselle asennettiin 15. huhtikuuta - 7. toukokuuta Stettinissä uudet 15 senttimetrin tykinputket. Vuoden lopulla alus siirrettiin Libaussa Deutsche Werken telakalle, mistä se vapautui 13. tammikuuta 1943. Alus ei kuitenkaan poistunut telakalta ennen kuin 15. helmikuuta.[6]

Alus kuului palveluksesta poistettaviin, kun Hitler totesi laivaston pinta-alukset hyödyttömiksi. Aluksen lippu laskettiin 4. maaliskuuta 1943 Libaussa. Alus palautettiin palvelukseen 1. elokuuta ja miehistön koulutus alkoi välittömästi. Aluksen kattilahuone III:ssa syttyi tulipalo 10. elokuuta, mutta se saatiin nopeasti sammutettua. Aluksen palvelukseenottotyöt jatkuivat vuoden loppuun ja se pysyi satamassa.[6]

Swinemündessä puhkesi 30. elokuuta aivokalvontulehdusepidemia, jonka seurauksena alus asetettiin karanteeniin, joka päättyi 12. syyskuuta. Aluksen miehistöstä kuoli epidemian aikana kaksi henkeä. Alus oli 26. syyskuuta alkaen Gotenhafenin ja Swinemünden välisten joukkojenkuljetussaattueiden suojana. Alus oli 9. lokakuuta alkaen ankkurissa Gotenhafenissa, kun Prinz Eugen törmäsi aluksen kylkeen 15. lokakuuta. Aluksella sai surmansa 19 ja loukkaantui 30 merimiestä.[7]

Hinaajat vetivät aluksen kelluvalle telakalle, missä se oli 30. joulukuuta saakka. Miehistön tehtävänä oli paikata alusta tilapäisratkaisuin niin, että se voitiin siirtää. Alus oli koululaivana satama-alueella ja sitä siirreltiin ilmahyökkäysten vuoksi paikasta toiseen. Itärintaman heikkenevän tilanteen vuoksi alus määrättiin korjata merikelpoiseksi. Lopulta aluksen tykkejä testattiin ja se liikkui omin avuin.[8]

Puna-armeija tuli aluksen tykkien ulottuville 9. maaliskuuta, jolloin aluksen C-torni ampui kaikkiaan 53 laukausta. Näistä 22 keskitysalueelle lähelle Tuchumia. Alus ampui 14.-24. maaliskuuta kaikkiaan 920 kappaletta 15 senttimetrin kranaatteja tuhoten pääasiassa tykistöasemia. Saksan 7. panssaridivisioona kiitti 17. maaliskuuta aluksen miehistöä poikkeuksellisesta ammunnasta. Aluksen ilmatorjunta ampui alas vahvistetusti kaksi lentokonetta.[8]

Aluksen pääaseiden kranaatit loppuivat 24. maaliskuuta, minkä jälkeen alus siirtyi Helaan noutamaan 500 pakolaista ja haavoittunutta sotilasta. Kuormauksen jälkeen alus nosti ankkurin kello 19.30 aloittaen matkan länteen. Saattueeseen kuului kuusi rahtilaivaa sekä pienempiä aluksia. Saattue eteni ainoastaan kuuden solmun nopeudella. Leipzig joutui jo ensimmäisenä yönä torpedohyökkäyksen maaliksi, mutta onnistui väistämään. Alus kiinnittyi 29. maaliskuuta Apenradeen vältettyään ilmahyökkäykset ja sukellusveneiden torpedot.[8]

Leipzig oli Tanskassa, kunnes Britannian kuninkaallisen laivaston alukset saattoivat sen 30. kesäkuuta 1945 Wilhelmshaveniin. Alus poistettiin palveluksesta 20. joulukuuta. Aluksen huonon kunnon vuoksi yksikään voittajavaltio ei halunnut alusta itselleen, joten sitä käytettiin miinanraivaajien miehistöjen majoitusaluksena. Kolme hinaajaa kuljetti 9. heinäkuuta 1946 aluksen Skagerrakiin, missä aluksen tuhopanokset viritettiin seuraavana päivänä ja alus upposi Farsundin lounaispuolella.[8]