Lehtonata

Lehtonata eli lehtoraiheinä (Festuca gigantea, syn. Schedonorus giganteus) on suurikokoinen, Keski-Euroopan lehtimetsille tyypillinen heinäkasvi. Suomessa se kasvaa levinneisyytensä pohjoisrajalla ja on erittäin harvinainen ja rauhoitettu laji.[1]

Lehtonata
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Yksisirkkaiset Liliopsida
Lahko: Poales
Heimo: Heinäkasvit Poaceae
Suku: Nadat Festuca
Laji: gigantea
Kaksiosainen nimi

Festuca gigantea
(L.) Vill.
Synonyymit
  • Lolium giganteum (L.) Darbysh.
  • Schedonorus giganteus (L.) Holub
Katso myös

  Lehtonata Wikispeciesissä
  Lehtonata Commonsissa

Ulkonäkö ja koko

Löyhästi mätästävä, komea lehtonata kasvaa 50–180 cm korkeaksi. Sen suonista viiruiset lehdet ovat jopa 30 cm pitkiä ja 8–15 mm leveitä. Lehtien korvakkeet ovat pitkiä, kapeita ja kaljuja. Kasvin veltosti nuokkuva röyhy on 15–30 cm pitkä. Tähkylät ovat 8–12 mm pitkiä ja tavallisesti 5–8-kukkaisia. Ulkohelve on vihneellinen. Vihneet ovat 1–2 cm pitkiä. Suomessa lehtonadan kukinta-aika on elo-syyskuussa.[2] Suomen heinälajeista lehtonata muistuttaa lähinnä lehtokattaraa (Bromus benekenii).[3]

Levinneisyys

Lehtonata on tyypillinen Keski-Euroopan lehtometsien laji. Sitä tavataan Pyreneiltä Keski-Euroopan kautta Kaukasukselle ja Keski-Venäjälle saakka. Lisäksi lehtonataa tavataan Länsi-Himalajalta Altaille. Skandinaviassa ja Suomessa laji on esiintymisalueensa pohjoisrajoilla. Suomessa lehtonadan alkuperäisiä esiintymispaikkoja on arveltu olevan vain kahdella paikkakunnalla Suomessa: Helsingissä ja Kiikalassa. Satunnaistulokkaana tai viljelykarkulaisena lajia on tavattu eri puolelta Etelä- ja Keski-Suomea, esimerkiksi Espoosta ja Kauniaisista.[3][4]

Elinympäristö

Lehtonata suosii viljavia, kosteita ja varjoisia kasvupaikkoja. Tällaisia ovat esimerkiksi tervaleppälehdot, kosteat metsiköt ja lähdekorvet sekä -hetteiköt. Satunnaisena lehtonataa on tavattu asemilla ja pihoilla. Lehtonadan kasvupaikkoja ovat tuhonneet rakentaminen ja kuivuminen.[2][3]

Lähteet
  • Kurtto, Arto: Lehtonata. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 155.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.

Viitteet
  1. Ympäristöministeriö: Luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitetut lajit Viitattu 20.3.2009.
  2. Retkeilykasvio 1998, s. 580.
  3. Kurtto 1997, s. 155.
  4. Kasviatlas 2008: Lehtonadan levinneisyys Suomessa Viitattu 24.1.2010.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.