Lehtojensuojelualue

Lehtojensuojelualue on Suomessa yksityisen tai valtion tai kunnan maille perustettu suojelualue, jonka tarkoitus on suojella Suomessa harvinaista rehevää lehtoluontoa. Lehtojensuojelualueita alettiin perustaa vuonna 1992. Niiden pinta-ala on valtion mailla yhteensä 13 km².[1] Lehtojen suojelualueita ryhdyttiin suunnittelemaan jo 1980-luvulla. Aloitteen teki Suomen luonnonsuojeluliitto 1980. Sen jälkeen Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri aloitti asiaan kuuluvat suunnitelmat maakunnassaan. Sitten Metsähallitus laajensi tällaisia kartoituksia. Vuodesta 1985 vuoteen 1988 ympäristöministeriön toimesta käsiteltiin näitä selvityksiä. Tämän jälkeen suunnitelman piiriin kuuluvien maanomistajien kanssa neuvoteltiin asiasta ja asioita hoitivat lääninhallitukset ja metsäkeskus Tapio. Ennen lehtojensuojelualueiden perustamista hallitus teki periaatepäätöksen lehtojensuojeluohjelmasta 1989.[2]

Lehdoissa elää huomattava osa Suomen metsien uhanalaisista lajeista. Joillakin lehtoalueilla esiintyy erityisiä lajipopulaatioita, jotka ovat rajautuneet varsin pienelle alueelle.[3]

Utsjoella sijaitseva Tsieskuljoen lehtojensuojelualue on Suomen pohjoisin lehtojensuojelualue, missä on aluskasvillisuudessa väinönputkea sekä hiirenporrasta ja kotkansiipeä ja muita sanikkaisia.[4] Vanhankosken lehtojensuojelualue sijaitsee lähellä Huittista. Alueela on lahopuita, joissa jotkut lintulajit pesivät. Alueella esiintyviä kasveja ovat tuomi ja linnunsilmä. Siellä esiintyy myös lehtokerttuja ja useita perhoslajeja, kuten hopeatäplät, auroraperhonen ja sinisiipi.[5] Peräpohjolassa Kaihuanvaaran alueella on vanhojen metsien suojelualueen lisäksi lehtojensuojelualue, joka on 13 hehtaarin kokoinen. Alueen suuntaan pääsee sienipolkua pitkin. Alueella on lähteikkö ja siellä esiintyviä harvinaisia kasveja ovat hoikkarölli, lehtotähtimö ja norjanjäkkärä. Puusto on enimmäkseen kuusia, mutta paikoin esiintyy enimmäkseen lehtipuita, muun muassa tuomea.[6]

Lehtojensuojeluohjelman piiriin kuuluvia alueita on enimmäkseen Etelä- ja Lounais-Suomessa ja osa sijaitsee Oulun ja Lapin lääneissä. Valtion mailla olevia lehtojensuojelualueita ovat metsäalueet, jotka ovat nimeltään Vasaikko, Karpanmäki, Karkali ja Sinivuori.[7]

Lähteet
  1. Metsähallitus, luonnonsuojelu: Suomen luonnonsuojelualueet, s. 24. , 1997. ISBN 951-53-0883-6.
  2. Pekka Borg: Lehdot, s. 264-265. Karisto, 2008. ISBN 978-952-92-3663-3.
  3. Lehdot-metsäluontoa runsaimmillaan Metsä forest. Viitattu 24.4.2022.
  4. Olli Järvenkylä: Utsjoella Suomen pohjoisin lehtojensuojelualue Reppuretki.
  5. Vanhankosken lehtojensuojelualue 2022. Myhuittinen. Viitattu 19.6.2022.
  6. Kaihuanvaaran ja Kivaloiden luonto Luontoon.fi. 2022. Metsähallitus. Viitattu 19.6.2022. [vanhentunut linkki]
  7. Matti Valta, Irene Routio: ”Suojelu”, Katoavat lehtomme, s. 38. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-10870-0.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.