Lehtimangoldi

Lehtimangoldi (Beta vulgaris var. cicla), jota kutsutaan myös nimellä lehtijuurikas, on juurikkaan (Beta vulgaris) muunnos.

Lehtimangoldi
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Caryophyllales
Heimo: Revonhäntäkasvit Amaranthaceae
Alaheimo: Betoideae
Suku: Juurikkaat Beta
Laji: vulgaris
Muunnos: cicla
Kolmiosainen nimi

Beta vulgaris var. cicla
(L.) Koch

Lehtimangoldi on kaksivuotinen kasvi, joka kasvattaa ensimmäisenä vuotena paksumaltoisista ja leveäruotisista lehdistä muodostuvan lehtiruusukkeen. Lehtimangoldin juuret ovat haaroittuneet eivätkä erityisen paksuuntuneita, päinvastoin kuin toisella muunnoksella, punajuurikkaalla (Beta vulgaris var. conditiva).

Lehtiruodiltaan leveitä ja pitkiä lajikkeita nimitetään ruotimangoldeiksi (Beta vulgaris var. flavescens). Näillä lehtiruoti voi olla jopa 20 cm leveä ja puoli metriä pitkä. Siinä missä tavallista lehtimangoldia käytetään pinaatin tavoin, ruotimangoldia käytetään parsan tavoin.[1]

Ravintoarvo

Raaka mangoldi on erinomainen biotiinin, C- ja A-vitamiinin, magnesiumin ja kaliumin lähde[2].

Pinaatin tavoin se kerää nitraattia, joten sitä ei pidä antaa pikkulapsille, eikä aikuisenkaan pidä syödä kuin enintään kaksi kertaa viikossa.[3]

Kasvatus

Kylvetään heti maan lämmettyä (9-10 astetta), 2-3 cm syvyyteen. Itämisaika on 17-25 vrk 17-20 asteessa. Mullan on hyvä olla runsasravinteista ja pH:n neutraali. Taimiväli 15-20 cm, riviväli 40 cm. Korjuukelpoinen 8-10 viikossa. Jos satoa halutaan pitkälle syksyyn, kannattaa tehdä toinen kylvö kesäkuun lopulla. Kastellaan runsaasti kuivina jaksoina.[4]

Sadonkorjuu aloitetaan ulommaisista lehdistä, sisempien jatkaessa kasvamistaan. Lehdet vedetään irti, ei leikata, muutoin lehdistä vuotaa liikaa nestettä. Lehtimangoldit säilyvät kylmässä muutaman päivän, ruotimangoldit noin viikon verran. Voidaan pakastaa ryöpättynä.[4]

Käytetään pinaatin tavoin. Paksut lehtiruodit voi valmistaa erikseen parsan tavoin.[4]

Lähteet
  1. Juha Forsblom: Puutarha- ja piha: Satoisa hyötytarha, s. 114. Weilin+Göös, 2007. ISBN 978-951-0-30989-6.
  2. Könemann (julkaisija), 2000, Kansainvälinen elintarvikeopas. Suomennos Kaarina Turtia
  3. Helsingin Sanomat (Arkistoitu – Internet Archive) viitattu 22.3.2012
  4. Hyötykasviyhdistyksen siemenluettelo, 2007, Pähkylä 1a

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.