Kirvat

Kirvat ovat muutaman millimetrin pituisia, pehmeäruumiisia hyönteisiä. Tavallisimmin kirvat ovat väriltään vihreitä, mutta myös mustia ja jopa punaisia lajeja löytyy. Tuntosarvet ovat pitkät. Siipien olemassaolo vaihtelee sukupolvittain ja siipisuonituksen rakenne erottaa kirvat helposti monista samantapaisista hyönteisryhmistä. Erityisen tärkeä tuntomerkki ovat kuitenkin kaksi selvästi erottuvaa putkea, jotka sijaitsevat hyönteisen selkäpuolella ruumiin takaosassa. Suuosat ovat imevät ja ruokaillessaan kirva työntää imukärsänsä syvälle kasvin johtosolukkoon.

Kirvojen muodonvaihdos on vaillinainen. Aikuisvaihetta edeltää 3–4 toukkavaihetta, jotka muistuttavat ulkoisesti siivettömiä aikuisia yksilöitä, mutta ovat näitä pienikokoisempia.

Kirvojen lisääntyminen on poikkeuksellisen monimutkainen prosessi, jossa vuorottelevat suvulliset ja suvuttomat sukupolvet. Kirvat talvehtivat niin kutsuttuina talvimunina, joista kuoriutuu keväällä kookkaita naarasyksilöitä. Näistä käytetään nimitystä kantaemo. Kantaemo ei muni vaan synnyttää siivettömiä naarasyksilöitä, joita kutsutaan neitsyiksi. Kantaemon tapaan neitsyet lisääntyvät neitseellisesti ja synnyttävät eläviä poikasia, jotka ovat geneettisesti emonsa klooneja. Yksi kirvasukupolvi elää 20–40 päivää, mutta neitsyet tuottavat jatkuvasti uusia jälkeläisiä ja keväällä kuoriutuneella kantaemolla voi olla syksyyn mennessä miljoonia jälkeläisiä. Joskus alkionkehitys käynnistyy jopa ennen emon syntymää, jolloin kirvan sisällä kehittyy paitsi sen oma jälkeläinen, myös tämän jälkeläinen.[4]

Syksyllä neitsyet alkavat tuottaa sekaisin koiras- ja naarasyksilöitä. Ei tiedetä, mikä muutoksen lisääntymisessä käynnistää, mutta valon määrällä, lämpötilalla sekä ravintokasvin valmistautumisella talveen saattaa olla vaikutusta asiaan. Syntyneet koiras ja naarasyksilöt parittelevat ja naaraat tuottavat talvehtimiskelpoisia talvimunia.[5] Osa tiettyjen sukupolvien kirvayksilöistä on siivekkäitä ja nämä yksilöt lentävät uusiin ravintokasveihin. Uusi ravintokasvi on yleensä eri lajia kuin alkuperäinen, mutta tietty kirvalaji siirtyy yleensä vain tiettyyn toiseen ravintokasviin.

Persikkakirvan (Myzus persicae) siivekäs yksilö.

Kirvat ovat yleensä ravintokasvinsa suhteen spesifisiä eli tietty kirvalaji elää vain yhdellä tietyllä kasvilla tai muutamalla eri kasvilajilla. Jotkin kirvalajit aiheuttavat ravintokasviinsa lajille tunnusomaisia äkämiä.

Kirvat elävät tyypillisesti kasvien lehtien alapinnoilla sekä nuorissa latvaversoissa, jotka saattavat olla täysin kirvojen peitossa. Suuren kirvamäärän seurauksena kasvin lehdet lopulta käpristyvät ja kuivuvat. Suotuisissa olosuhteissa kirvat lisääntyvät nopeasti. Ne erittävät lehdille tahmeaa ulostetta, joka tarjoaa hyvän kasvualustan erilaisille sienille ja homeille. Kirvat saattavat myös tartuttaa kasveihin virustauteja.

Muurahaiset voivat elää symbioosissa kirvojen kanssa. Perinteisen vertauksen mukaan kirvat ovat ikään kuin muurahaisten lehmiä, joita muurahaiset ”lypsävät” koskettelemalla niitä tuntosarvillaan. Ärsytyksen seurauksena kirva erittää pisaran sokeripitoista ulostetta, mesikastetta, jota muurahaiset käyttävät ravinnokseen. Vastineeksi muurahaiset suojelevat kirvoja niiden vihollisilta ja antavat niiden lisääntyä rauhassa. Myös tarhamehiläiset keräävät mesikastetta hunajanvalmistusta varten. Kirvojen pahoihin vihollisiin kuuluu mm. seitsenpistepirkko (leppäkerttu, Coccinella septempunctata), mutta tehokkaasti lisääntyvät kirvat ovat mieluisaa ja tärkeää ravintoa myös monille muille hyönteisille.

Kirvat ovat helpoimmin havaittavia kasvituholaisia ja ne on melko helppo hävittää. Kirvat voidaan hävittää kemiallisesti 2–5-prosenttisella mäntysuopaliuoksella.^lähde? Tukes on poistanut mäntysuovan sallittujen torjunta-aineiden luettelosta vuonna 2010, koska sen käyttöä kasvinsuojelussa ei ole tutkittu riittävästi[6]. Niihin tepsivät myös tavalliset torjunta-aineet. Torjunta-aineiden tehoaineena voi olla ainakin pymetrotsiini, pirimikarbi ja imidaklopridi. Kirvoja voidaan torjua biologisesti esimerkiksi kirvoissa loisivien kirvakiilukaisten (Aphelinus abdominalis) ja loispistiäisiin kuuluvien isokirvavainokaisten (Aphidius colemani) ja jättikirvavainokaisten (Aphidius ervi) avulla. Kirvojen petoja voidaan käyttää myös biologisessa torjunnassa. Näitä petoja ovat esimerkiksi kirvasääski (Aphidoletes aphidimyza), pihaharsokorento (Chrysoperla carnea), kaksipistepirkko (Adalia bipunctata) ja aasianpirkko (Harmonia axyridis). Kirvojen torjunnassa voidaan käyttää myös Lecanicillium lecanii–sienivalmistetta.

• Luettelo Suomen kirvalajeista

• Aphid identification (englanniksi)
• Aphids on World's Plants (englanniksi)

• ITIS: Aphididae (englanniksi)
• Kirvat vaeltavat nyt harvinaisen isoina joukkoina. Helsingin Sanomat 26.5.2010
• Kauppapuutarhaliitto: Marika Linnamäki ja Irene Vänninen, Kirvamoniste (Arkistoitu – Internet Archive) (doc)
• Kauppapuutarhuriliitto: Marika Linnamäki Koristekasveilla esiintyvät kirvat (Arkistoitu – Internet Archive) (pdf)
• Hyönteismaailma.fi - Kirva (Arkistoitu – Internet Archive)
• Viherpiha: Lehtikirvat - tuntomerkit ja torjuntaohjeet