Al-Baqara

Suura alkaa jakeella 1, joka kuuluu: "ALM" (luetaan Alif, Lääm, Miim). Kaikkiaan 29 suuraa alkaa mystisillä kirjaimilla, joiden merkitystä on satoja vuosia yritetty selittää. Kuusi suuraa alkaa kirjaimilla ALM: 2, 3, 29, 30, 31 ja 32.[3]

Tabari kirjoitti 900-luvulla kirjaimista pitkän esseen, jossa hän kävi läpi erilaisia ehdotettuja ratkaisuja. Niihin kuuluivat ehdotukset, että kyseessä olisi Jumalan tai suuran nimi, Koraanin nimi, Jumalan ominaisuus, valafromula, jokaisella kirjaimella olisi oma merkitys, kyseessä on avauslause, kirjaimilla on numeroarvo, kyseessä olisi salaisuus jne. Tabari asettuu sille kannalle, että jokainen kirjain kantaa omaa merkitystään, joka koostuu useista merkityksistä, joihin kuuluvat Jumalan, nimi, hänen ominaisuutensa ja niin edelleen.[4]

Jaakko Hämeen-Anttila asettuu valaformulan kannalle.[5] Christoph Luxenberg etsii ratkaisua syyrialais-antiokialaisen kirkon perinteestä. Liturgiseen rukouskirjaan merkittiin lyhenteillä hetkijumalanpalveluksessa (Officium) käytetyt psalmit. Kristillisissä kirkoissa hetkijumalanpalvelus koostuu edelleen psalmeista, hymneistä ja Raamatun lukukappaleista. Kun käytössä ovat yksittäiset kirjaimet, ne voisivat olla viittauksia tiettyyn psalmiin ja kirjainyhdistelmät voisivat olla lyhenteitä. ALM on Abu Musa al-Haririn mukaan lyhenne arameankielisestä lauseesta ”Herra puhui minulle” (emar lii Maaryaa). Lause esiintyy usein Vanhassa Testamentissa.[3]

"Valtaistuimen jae" kirjoitettuna kalligrafisen hevosen muotoon. Intialainen kuva 1500-luvulta.

Lehmän suuran jae 255 on Hämeen-Anttilan mukaan Koraanin yleisimmin lainattuja. Se tunnetaan "Valtaistuimen jakeena", joka sisältää tiivistetysti Koraanin jumalakuvan.[6] Tabari antaa siitä 900-luvulla useita sivuja pitkän selityksen, jossa jokainen yksityiskohta käydään läpi.[7] Jae muun muassa kritisoi kristittyjen esirukouskäytäntöä, jossa pyhimystä pyydetään rukoilemaan syntisen puolesta: "Kuka voisi Hänen luonaan puhua toisen puolesta ilman Hänen lupaansa?" Tabari toteaa, että Jumala vastaa tähän: "kenenkään muun kuin Minun rukoilemiseni ei ole sopivaa. Älkää siis rukoilko epäjumalankuvia (idoleita)... koska niistä ei ole teille hyötyä." [8] Teksti osoittaa, että myös kristilliset pyhimyspatsaat olivat muslimeille epäjumalankuvia.

"Uskonnossa ei ole pakkoa" Kuuluisaksi on tullut myös suuran jae 256, jonka tavallisesti katsotaan kertovan, että islam hyväksyy uskonnonvapauden:

Uskonnossa (diin) ei ole mitään pakkoa, oikea tie on selvästi erotettu harhateistä, ja se, joka hylkää saatanan ja uskoo Jumalaan, hän pitää kiinni mitä lujimmasta kädensijasta, joka ei murru. Jumalahan on kuuleva, tietävä.

Lause löytyy vuonna 708 Damaskokseen rakennetun umaijadipyhäkön seinäkirjoituksesta, mikä on sen varhaisin havaittu esiintymiskerta. Orientalisti Patricia Crone esittää useita islamilaisia tulkintoja säkeelle.[9] Al-Tabari selitti 900-luvulla säkeiden liittyvän siihen, että juutalaiset ja kristityt Medinan asukkaat olivat yrittäneet tehdä lapsistaan muslimeita. Muhammed olisi tällöin saanut ilmoituksen, joka kieltää tällaisen käännyttämisen. Ibn Kathir 1300-luvulla jakaa tämän käsityksen ja kertoo jakeen tarkoittavan ettei ketään pidä pakottaa kääntymään islamiin, sillä islamiin sisältyvä totuus on selkeä ja ilmeinen.[10] Patricia Crone torjuu käsityksen, että kyseessä olisi uskonnonvapauden julistus.[9] Suomessa Jaakko Hämeen-Anttila katsoo myös, että uskonnonvapaus ei kuulu islamiin kuin hyvin rajoitetusti.[11]

Uusimman selityksen on antanut Christoph Luxenberg. Hän uskoo, että Damaskoksen pyhäkön arabiankielinen seinäkirjoitus on luettu väärin. Tekstissä esiintyvä sana diin ei tarkoita uskontoa, vaan totuutta tai pyhiä kirjoituksia. Uskonnon käsitettä ei keskiajalla ollut vielä olemassa. Tekstin oikea käännös ei ole ”uskonnossa ei ole pakkoa” vaan, ”totuutta ei voi kieltää”. Kirjoitus on hallitsija al-Walidin esittämä kehotus seurata hänen esittämäänsä "oikeaa tietä". Totuutta ei voinut kieltää sen takia, että oikea ja väärä oli selvästi erotettu toisistaan.[12]

Lehmän suura loppuu päätösrukoukseen (jakeet 285–286), jossa on kaikuja kristillisestä Isä meidän -rukouksesta sekä katolisen messun Kyrie eleison -rukouksesta ("sääli meitä, anna meille anteeksi ja armahda meitä" ). Al-Bukharin hadithin mukaan, "Profeetta sanoi: jos joku lausuu Lehmän suuran kaksi jaetta illalla, se riittää hänelle." [13]