Lehdesniitty

Suomessa lehdesniittyjä on lounaisimmassa Suomessa Varsinais-Suomen saaristossa, missä niitä sisältyy muun muassa Saaristomeren kansallispuistoon[1][6], sekä Ahvenanmaalla[7]. Muualla pohjois-Euroopassa lehdestystä on harjoitettu ainakin Ruotsissa, Norjassa ja Englannissa[8], ja lehdesniittyjä on esiintynyt ainakin Englannissa[9] ja Ruotsissa[10] ja Virossa[11].

Ruotsissa tehtyjen tutkimusten mukaan lehdesniittytalouden etuihin kuului, että niiltä saatiin hyvin pitkiä aikoja jatkuvasti laadultaan hyvää rehua, kun puut ottivat ravinteita syvältä maasta ja putoavat lehdet lannoittivat pintamaata. Näin lehdesniittyjen tuotavuus pysyi parempana kuin puuttomien niittyjen.[8][12] Näin etenkin viljavat maat saatiin parhaiten hyödynnetyiksi. Avoimiin niittyihin verrattuna heinäsato oli lisäksi varmempi myös kuivina vuosina, kun heinä kasvoi paremmin puiden varjoon muodostuvissa katveissa.[12]

Lehdesniityillä yhdessä muiden perinteisen karjatalouden käytäntöjen kuten laidunnuksen, niiton, kaskeamisen kanssa harjoitettu lehdestys on omalta osaltaan lisännyt perinnebiotooppien lajidiversiteettiä.[8][13]

Ravinteet kiertävät lehdesniityllä tehokkaasti, kun avoimet ja puustoiset alueet vaihtelevat, ja puut kierrättävät ravinteita syvemmältä maaperästä putoavien lehtien mukana pintamaahan. Puut myös vähentävät pienilmaston äärevyyttä tarjoamalla tuulensuojaa ja estämällä ruohoa kuivumasta auringon paahteessa, samalla kun puiden lehdennys ja harvennus ovat eduksi valoa ja lämpöä vaativille lajeille.[8][14]

Lehdestyksestä hyötyvät kasveista muiden muassa kevätesikko, lehtomaitikka, mäkimeirami, verikurjenpolvi ja sikoangervo sekä monet hyönteiset. Etenkin hitaasti kasvavien ja monihaaraisten, usein jo nuorena lahoamaan alkavien latvottujen puiden rungoille ja latvuksiin muodostuu myös monenlaisia ääreviä mikrohabitaatteja. Siksi lehdestetyissä puissa menestyvät hyvin jäkälät, sammalet ja hyönteisistä etenkin kovakuoriaiset, ja niistä löytyy turvapaikkoja monille uhanalaisille, etenkin eteläisille lajeille sekä pesimä- ja ruokailupaikkoja myös linnuille.[8][14]

Vaikka latvotut puut lahoavatkin jo nuorina ja saattavat olla onttoja, ne elävät silti vanhemmiksi kuin latvomattomat puut, koska niiden latvus on pienempi ja painopiste alempana, jolloin ne kestävät paremmin tuulta eivätkä ole yhtä alttiita myöskään salaman iskuille. Näin niiden säilyminen parantaa myös vanhoilla puilla elävien lajien elinmahdollisuuksia. Tällaisia havaintoja on tehty latvotuilla puilla niin Englannissa, Ruotsissa kuin Norjassakin.[8]

Koska lehdestys maatalouden tuotantotapana on nykyään pitkälti lakannut, lehdesniittyjen uhanalaisten eliöiden säilyminen vaatisi vanhojen lehdestettyjen puiden säilyttämistä, niittyjen umpeenkasvun ehkäisemistä ja niillä kasvavien nuorten puiden lehdestämisen aloittamista uudelleen. Lehdesniittyjä on Suomessa kunnostettu muun muassa Saaristomeren kansallispuistossa.[14][15] Arvokkaita hoidettuja lehdesniittyjä on Saaristomeren alueella esimerkiksi Houtskarin Jungfruskärissä ja Nauvon Berghamnin Boskärissä.[8][15]

Lehdesniityn hoitoa varten maanomistaja ja alueellinen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voivat tehdä hoitosopimuksen, ja lehdesniityn hoitoon voi saada maatalouden ympäristötukea.[1]

• Lindgren, Leif: Saariston laitumet. Suomennos: Tapio Heikkilä. Helsinki: Metsähallitus, 2000. ISBN 951-37-2968-0.

• Luoto, Keijo: Lehdesniittyjen hoito Saaristomeren kansallispuistossa Keijo Luoto. Viitattu 1.2.2012.
• Pääkkönen, Pilvi & Aulikki Alanen: Luonnonsuojelulain luontotyyppien inventointiohje. Suomen ympäristökeskuksen moniste 188. Helsinki: Suomen ympäristökeskus, 2000. ISBN 952-11-0738-3.