Lee Goren

Gorenin kasvattajaseura oli hänen kotikaupunkinsa joukkue Winnipeg Wild.[3] Hän pelasi kaudella 1995–1996 lähinnä SJHL-joukkue Minot Top Gunsissa, mutta myös kaksi WHL-ottelua Saskatoon Bladesissa. Goren ei pelannut kaudella 1996–1997, sillä CHL:stä siirtynyt pelaaja on edustuskelvoton NCAA:han.[4] Välivuodesta huolimatta Boston Bruins varasi hänet kolmannella kierroksella 63. pelaajana NHL:n varaustilaisuudessa 1997.

Goren palasi kaukaloihin kaudeksi 1997–1998 ja pääsi pelaamaan Pohjois-Dakotan yliopistojoukkueessa. Vuosina 1998 ja 2000 hän voitti NCAA:n mestaruuden ja valittiin noista jälkimmäisenä koko lopputurnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi. Goren valittiin WCHA:n kolmanteen tähdistökentälliseen vuonna 1999 ja toiseen tähdistökentälliseen vuonna 2000 sekä molempina vuosina sarjan akateemiseen tähdistökentälliseen.[4] Viimeisellä yliopistokaudellaan 1999–2000 hän voitti tehoilla 34+29=63 NCAA:n maalipörssin ja sijoittui pistepörssissä kolmanneksi.[3]

Kaudeksi 2000–2001 Goren siirtyi hänet varanneen Boston Bruinsin organisaatioon. Hän pelasi suurimman osan kaudestaan sen farmijoukkue Providence Bruinsissa, AHL:ssä. Goren pelasi myös 21 NHL-ottelua tehden kaksi maalia. Kauden 2001–2002 hän pelasi kokonaan Providencessa, mutta kolmas kausi 2002–2003 oli siellä Gorenille läpimurto AHL:ssä, kun 65 runkosarjaottelussa syntyivät tehot 32+37=69. Hän oli joukkueen kolmanneksi paras maalintekijä Andy Hilbertin ja Matt Herrin jälkeen.[5] NHL:n puolella Goren pelasi 14 runkosarjaottelua tehoin 2+1=3 sekä viisi playoff-ottelua ilman tehopisteitä.

Goren ei saanut Bostonissa lopullista NHL-paikkaa, joten hän siirtyi vapaana agenttina 1+1-vuotisella sopimuksella kaudeksi 2003–2004 Florida Panthersin organisaatioon.[4] Gorenin esitykset jäivät sielläkin vain kahden NHL-ottelun mittaiseksi, mutta Panthersin farmijoukkue San Antonio Rampagessa joukkueen kapteenina toiminut Goren oli tehoilla 27+22=49 paras maalintekijä sekä toiseksi paras pistemies Denis Švidkin jälkeen. Heinäkuussa 2004 hän teki vapaana agenttina 1+1-vuotisen sopimuksen Vancouver Canucksin kanssa, NHL-kautta 2004–2005 ei pelattu työsulun takia. Goren pelasi koko kauden AHL-joukkue Manitoba Moosessa, jonka paras maalintekijä ja toiseksi paras pistemies hän oli Peter Sarnon jälkeen tehoilla 32+30=62.[5] Kevään 2005 pudotuspeleissä Goren teki kymmenen maalia, jotka jäivät Moosen historian ennätykseksi. Ainoastaan Michael Grabner teki yhtä monta playoff-maalia kevään 2010 pudotuspeleissä.

Syksyn 2005 harjoitusleirin päätteeksi Goren sai paikan Canucksin NHL-joukkueesta, jossa hän aloitti kauden 2005–2006. Goren pelasi 28 NHL-ottelua tehoin 1+2=3, kunnes hänet palautettiin vuodenvaihteessa takaisin farmiin.[6] Goren pelasi Moosessa koko loppukauden ja teki 42 ottelussa 22 maalia, joilla hän oli joukkueen toiseksi paras maalintekijä Jesse Schultzin jälkeen. Kaudella 2006–2007 Goren pelasi kaksi NHL-ottelua ja oli tehoilla 26+42=68 Moosen kolmanneksi paras pistemies ja toiseksi paras maalintekijä.[5]

Kaudeksi 2007–2008 Goren siirtyi yksivuotisella sopimuksella Ruotsiin ja Elitserien-joukkue Skellefteå AIK:hon.[4] Hän oli tehoilla 16+20=36 joukkueen toiseksi paras pistemies Anders Söderbergin jälkeen. Kaudeksi 2008–2009 Goren siirtyi pelaamaan samaa liigaa kaksivuotisella sopimuksella Färjestads BK:hon. Hän pelasi verotussyistä ensimmäisen kuukauden lainalla Sveitsin National League A:n EV Zugissa. Goren oli 18 osumallaan Färjestadin paras maalintekijä Rickard Wallinin kanssa ja 129 jäähyminuutillaan hän sijoittui koko Elitserienin jäähypörssissä toiseksi HV71:ssä ja Södertälje SK:ssa pelanneen Yared Hagosin jälkeen. Goren voitti keväällä 2009 Ruotsin-mestaruuden.[3]

Goren aloitti toisen Färjestad-kautensa 2009–2010 edellisen tapaan myös ns. artistisopimuksella. Hän teki elokuussa 2009 lokakuun loppuun asti ulottuvan sopimuksen SM-liigajoukkue Tapparan kanssa.[7] Goren teki joukkueessa lähes piste per peli -tahdilla 12 ottelussa tehot 3+8=11. Färjestadissa hän pelasi kuitenkin edelliskautta heikommin ja teki 16 ottelussa tehot 1+4=5. Tammikuussa 2010 Goren uhkaili kovin sanoin hakata häntä Facebookissa arvostellun kannattajan, mutta pyysi omien sanojensa mukaan sittemmin joukkueeltaan anteeksi.[8] Tammikuussa 2010 Färjestad kauppasi Gorenin National League A:n SC Berniin vaihdossa Ľuboš Bartečkoon.[9] Hän voitti kauden päätteeksi Sveitsin-mestaruuden.[3]

Kaudeksi 2010–2011 Goren siirtyi vuoden mittaisella sopimuksella Saksan DEL-liigan Straubing Tigersiin. Hän oli runkosarjan päätyttyä tehoilla 12+26=38 joukkueen toiseksi paras pistemies Derek Hahnin jälkeen, mutta Goren palasi kuitenkin siirtorajan kynnyksellä loppukaudeksi SC Berniin.[10] Kesäkuussa 2011 hän palasi yksivuotisella sopimuksella Skellefteå AIK:hon.[11][12] Goren oli kaudella 2011–2012 tehoilla 11+28=39 joukkueen paras syöttäjä Bud Hollowayn kanssa sekä toiseksi paras pistemies hänen jälkeensä. Goren voitti kauden päätteeksi Elitserien-hopeaa.[3]

Heinäkuussa 2012 Goren teki vuoden mittaisen sopimuksen SM-liigajoukkue Pelicansin kanssa.[13] Marraskuussa hän sai yllättäen kuitenkin potkut joukkueesta tehtyään 13 runkosarjaottelussa tehot 4+8=12, joilla Goren jakoi ennen Karjala-turnauksen ajan pidettyä maaottelutaukoa Pelicansin sisäisen pistepörssin toisen sijan Pekka Jormakan ja Tommi Paakkolanvaaran kanssa. Hän teki varsin hyvät tehopisteet, mutta Pelicansin toimitusjohtaja Ilkka Kaarnan mukaan joukkueen suuripalkkaisimmat pelaajat saavat lähteä, jos joukkue ei menesty. Pelicansin alkukausi 2012–2013 tämän osoittikin.[14] Gorenin lähtöä joukkueesta epäiltiin myös riitaisaksi, kuten hänen aiempaa lähtöään Färjestadista. Gorenin lähdön syy todettiin kuitenkin lähinnä vain taloudelliseksi.[1][15] Noin kaksi viikkoa myöhemmin hän teki loppukauden kattaneen sopimuksen Elitserien-joukkue Linköpings HC:n kanssa.[16][17] Kauden päätteeksi Linköping ilmoitti, ettei aio uusia Gorenin sopimusta.[18] Hän lopetti pelaajauransa kevääseen 2013.[3]

Goren edusti Kanadaa Deutschland Cupissa vuonna 2011.[3]