Lebensborn

Lebensborn e. V. (suom. Elämän lähde, vanhahtavaa saksan kieltä) oli Reichsführer-SS Heinrich Himmlerin kehittämä ohjelma, jonka tarkoitus oli luoda kansallissosialismin mukainen ihannerotu Saksaan. Himmler perusti Lebensbornin 12. joulukuuta 1935. Muodollisesti kyseessä oli rekisteröity yhdistys (saks. eingetragener Verein), joka hallitsi omaa omaisuuttaan, erityisesti järjestön lastenkoteja. Käytännössä SS kuitenkin vastasi yhdistyksen toiminnasta.

Sisar ja vauvoja Lebensborn-kodissa vuonna 1943.

Lebensborn tarjosi rodullisesti sopiville aviottomille äideille sekä SS-miesten vaimoille taloudellista tukea ja mahdollisuuden käydä raskaus ja synnytys läpi erityisessä äitiyskeskuksessa. Lebensborn-ohjelman tarkoituksena oli virallisesti vähentää abortteja – rotupuhtaille lapsille annettiin mahdollisuus syntyä, ja heidät annettiin myöhemmin adoptioon, mikäli äidillä ei ollut mahdollisuuksia pitää lapsesta huolta. Tämä ei kuitenkaan tapahtunut niinkään humanitäärisistä tai moraalisista syistä, vaan siksi, että rotupuhtaiden lasten aborttien katsottiin heikentävän Saksan kansaa. Saksan hävittyä toisen maailmansodan paljastui, että Lebensborn-ohjelman puitteissa harjoitettiin myös rodunjalostusta.[1]

Naiset voivat anoa pääsyä Lebensbornin äitiyskotiin, mikäli heidät katsottiin rodullisesti ja perimältään virheettömiksi. Naisten tuli täyttää samat korkeat rodulliset kriteerit kuin SS:n jäsenten, siis vielä korkeammat kuin Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen jäsenistöltä vaaditut. Naisten tuli osoittaa rodullinen puhtautensa nk. arjalaistodistuksen avulla, joka osoitti, ettei heillä ollut ei-arjalaisia esi-isiä vuoden 1800 jälkeen. Lisäksi heidän tuli osoittaa, etteivät he kärsineet perinnöllisistä sairauksista. Naisten oli ennen hyväksymistä selviydyttävä lääkärintarkastuksesta, heidän tuli myös täyttää kyselykaavake, jossa kysyttiin heidän perhetilannettaan, tulevaisuuden suunnitelmiaan ja yhteiskunnallista ja poliittista vakaumustaan. Lisäksi heidän tuli kirjoittaa omakätinen elämäkertansa ja liittää siihen valokuvia. Myös syntymättömien lasten isän rodullinen ja perinnöllinen kelvollisuus tarkistettiin. Mikäli isä ei ollut tiedossa, riitti naisen vakuutus siitä, että kyseessä oli ollut terve arjalainen.

Toisen maailmansodan kuluessa pääsykriteereitä höllennettiin käytännössä, ja noin 75 prosenttia anomuksista hyväksyttiin. Saksalaislasten lisäksi Lebensbornin lastenkoteihin alettiin ottaa kasvatettaviksi myös miehitetyiltä alueilta orpoja, joita pidettiin fyysisten ominaisuuksiensa perusteella arjalaisina.

Torey Haydenin 1984 kirjoittama romaani The Sunflower Forest (Auringonkukkametsä, suomennettu 1996) pohjautuu Lebensborn-ohjelmaan ja siinä mukana olleiden ihmisten kertomuksiin.

Eniten Lebensborn-klinikoita oli Norjassa. Niissä synnytti lapsen toisen maailmansodan aikana noin 8 000 norjalaista naista.[2]