Lazit

Lazit ovat lazin kieltä puhuva etninen ryhmä Turkin koillisosassa Mustanmeren rannalla. Kansatieteellisessä kirjallisuudessa heitä pidetään georgialaisten alaryhmänä.[1][2][3] Turkissa lazeiksi kutsutaan usein kaikkia Mustanmeren itäisen ranta-alueen asukkaita.[4]

Lazimiehiä 1900-luvun vaihteen valokuvassa.

Asuinalue, lukumäärä ja kieli

Lazien asuinalue Lazistan käsittää Çoruhjoen ja Mustanmeren rannikon välisen alueen Georgian rajalta Trabzoniin, tosin nykyisin yhtenäinen laziasutus ulottuu lännessä vain Rizen satamakaupungin ympäristöön saakka. Georgiassa lazeja on Adžarian Sarpin kylässä.[5]

Turkin vuoden 1945 väestönlaskennassa rekisteröitiin 47 000 lazin kielen puhujaa. Neuvostoliitossa oli vuoden 1926 väestönlaskennan mukaan 600 lazia ja 700 lazin kielen puhujaa. Vuonna 1970 lazien kokonaismääräksi arvioitiin 50 000 henkeä. Turkissa he ovat vähitellen sulautumassa muihin turkkilaisiin.[2]

Lazin kieli kuuluu kartvelilaisiin kieliin. Sen lähin sukukieli on mingreli. Lazi toimii yhteisön suullisen kanssakäymisen välineenä. Kirjakielenään lazit käyttävät Turkissa turkkia ja Georgiassa georgiaa.[6]

Etninen historia

Lazeja on pidetty muinaisten kolkhislaisten jälkeläisinä.[1] Myöhemmin he muodostivat Lazican kuningaskunnan, joka oli riippuvainen Bysantista ja Persiasta. 500-luvulla lazit käännytettiin kristityiksi. 1200-luvun alussa alueelle syntyi kreikkalainen Trapezuntin keisarikunta, jonka ottomaanit valloittivat vuonna 1461. 1500–1700-luvuilla lazit kääntyivät sunnimuslimeiksi.[7]

Elinkeinot

Perinteisiä elinkeinoja ovat maanviljely ja karjanhoito. Lisäksi hoidettiin hedelmäpuutarhoja, pidettiin mehiläisiä ja harjoitettiin metsästystä. Myytäväksi kasvatettiin hasselpähkinöitä ja 1960-luvulta lähtien teetä. Lazit ovat myös tunnettuja merenkävijöitä ja kauppiaita.[8]

Stereotypiat

Turkkilaisessa kansanperinteessä lazeilla on maantie- ja merirosvojen maine.[2] Heistä kerrotaan myös lukuisia etnisiä vitsejä,[1] joiden päähenkilö on yksinkertainen anjovista syövä lazimerimies.[9]

Lähteet
  1. West, Barbara A.: Encyclopedia of the Peoples of Asia and Oceania, s. 461. New York: Facts on File, 2009. ISBN 978-0-8160-7109-8.
  2. Encyclopedia of World Cultures: Volume VI, Russia and Eurasia / China, s. 239. New York: G.K. Hall & Company, 1994. ISBN 0-8161-1810-8.
  3. Narody mira: Narody Perednei Azii, s. 24. Moskva: Izdatelstvo Akademii nauk SSSR, 1957.
  4. Sheehan, Sean: Cultures of the World: Turkey, s. 56. New York: Benchmark, 2004. ISBN 978-0761417057.
  5. Encyclopedia of World Cultures: Volume VI, Russia and Eurasia / China, s. 238. New York: G.K. Hall & Company, 1994. ISBN 0-8161-1810-8.
  6. Jazyki Rossijskoi Federatsii i sosednih gosudarstv. Tom 2, s. 198–199. Moskva: Nauka, 2001. ISBN 5-02-011268-2.
  7. Encyclopedia of World Cultures: Volume VI, Russia and Eurasia / China, s. 239–240. New York: G.K. Hall & Company, 1994. ISBN 0-8161-1810-8.
  8. Encyclopedia of World Cultures: Volume VI, Russia and Eurasia / China, s. 240. New York: G.K. Hall & Company, 1994. ISBN 0-8161-1810-8.
  9. Turkey, s. 562. Hawthorn: Lonely Planet, 2009. ISBN 978-1-74104-927-5.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.