Lausteen poikakoti

Lausteen poikakoti oli Turun Lausteella 1920-luvulta 1980-luvulle toiminut poikien koulukoti. Se perustettiin vuonna 1919 ensimmäisen maailmansodan sotaorpolasten huoltolaksi. Vuonna 1925 se nimettiin kasvatuslaitokseksi 9–18-vuotiaille ”turvattomille, kansakoulusta poisjoutuneille tai harhautuneille” eli huostaanotetuille pojille. Vuonna 1946 kasvatuslaitokset muuttuivat koulukodeiksi. Nykyisin samalla, uudisrakentamisen keskelle jääneellä maatilalla toimii yksityinen, voittoa tuottamaton Perhekuntoutuskeskus Lauste.[1]

Laitosta hallinnoi oma osakeyhtiö, joka vuokrasi Lausteen rustitilaa Turun kaupungilta. Tilaan kuului 75 hehtaaria peltoalaa, nelisenkymmentä lehmää ja sikala, joita kaikkia pojat hoitivat.[1]

Alueen rakennuksia on kymmenkunta: hallintorakennus Johtola, vastaanottokoti Kerhola liikuntasaleineen, isompien poikien asuntola Kotila, puinen kansakoulu noin sadalle oppilaalle, oma verstas sekä Niemelän työkoulu, jossa opiskeltiin puusepäksi, maalariksi, suutariksi tai räätäliksi. Tilalla oli jopa oma pesula, leipomo ja putka. Tavoitteena oli kansa- ja kansalaiskoulu oppimäärä, minkä jälkeen pojille pyrittiin saamaan työpaikka tai jatko-opintopaikka ammattikoulusta.[1] Työnantajien ja koulunjohtajien silmissä Lausteelta tulevien maine oli kuitenkin huono, ja monet poikakodin kasvatit joutuivatkin vankilakierteeseen.[2]

Fyysinen kuritus oli arkipäivää Lausteen poikakodissa, jopa keskellä yötä. Housut kerättiin yöksi pois, etteivät pojat karkaisi. Henkilökunnan väkivallan lisäksi myös isot pojat simputtivat nuorempiaan.[2]

Kirjailija Leena Lander asui lapsena Lausteen poikakodissa, jossa hänen isänsä toimi tarkastajana. Poikakoti antoi innoituksen hänen romaaniinsa Tummien perhosten koti. Muussakin tuotannossaan hän sanoo tutkineensa ”miesten hurjuutta ja hulluutta”.[3]