Laurens Hammond

Laurens Hammond syntyi Illinoisin Evanstonissa William Andrew ja Idea Louise Strong Hammondin perheeseen. Hän osoitti teknistä lahjakkuutta jo varhain. Hänen isänsä teki itsemurhan 1898, luultavasti perustamansa First National Bankin aiheuttamien työpaineiden vuoksi. Miehensä kuoleman jälkeen Idea muutti Ranskaan Laurensin kanssa jatkaakseen opintojaan. Ranskan aikoinaan Laurens alkoi kehitellä monia varhaisia keksintöjään.[2]

Laurensin ollessa 14-vuotias perhe palasi Evanstoniin. Laurens osasi jo tuolloin ranskaa ja saksaa yhtä hyvin kuin äidinkieltään englantia. Jo siihen mennessä hän oli kehittänyt automaattisen vaihteistojärjestelmän autoon. Äitinsä ehdotuksesta hän toimitti piirustuksensa ranskalaisen autotehdas Renaultin arvioitavaksi, mutta Renault torjui idean.[2]

Hammond opiskeli insinööriksi mekaniikasta Cornellin yliopistosta, jossa hän oli mukana myös Delta Upsilon -osakunnassa. Hän valmistui kunniamaininnoin 1916. Hän palveli I maailmansodassa Ranskassa Yhdysvaltain armeijassa.[2]

Palattuaan asepalveluksesta hän muutti Detroitiin, missä hänet valittiin pääinsinööriksi Gray Motor Companyyn, joka valmisti laivojen moottoreita. Vuonna 1920 hän kehitti hiljaisen vieterikellon. Keksintönsä ansiosta hän ansaitsi tarpeeksi rahaa lähteäkseen yrityksestä ja hän vuokrasi oman toimitilan New Yorkista. Vuonna 1922 hän kehitteli kolmiulotteisen Teleview-elokuvajärjestelmän, josta tuli paikallinen yleisömenestys Selwyn Theatressa New Yorkissa. Laitteisto oli kuitenkin kallis eikä hanke saanut myöhemmin taloudellista menestystä.[2]

Vuonna 1928 Hammond perusti Hammond Clock Company -yrityksen. Hän oli kehittänyt synkronisen kellonmoottorin, joka oli saanut vaikutteita Henry Warrenin Telechronista. 1930-luvun alussa kelloliike ajautui taloudellisiin vaikeuksiin. Hammond kamppaili välttääkseen konkurssin kehitellen muita keksintöjä kuten sähköisen bridge-pöydän sekä vähän myöhemmin kuuluisat urkunsa.[2]

Vuonna 1933 Hammond hankki käytetyn pianon, josta hän poisti kaiken muun paitsi koskettimiston. Koskettimistoa käyttäen hän pystyi nyt kokeilemaan erilaisia äänentuottamismekanismeja, kunnes hän löysi mielestään parhaan, äänipyörägeneraattorin. Hänen apunaan toimi apulaistaloudenhoitaja W. L. Lahey, joka oli myös läheisen St. Christopherin episkopaalisen kirkon urkuri. Laurens kyseli häneltä palautetta uuden soittimensa äänenlaadusta.[2]

Käyttäen kaiken hankkimansa insinööritaidon Hammond sai äänipyörägeneraattorinsa korkeatasoiseksi ratkaisuksi, kun soittimen tuotanto aloitettiin. Alkuperäisratkaisuun perustuvia soittimia on yhä käytössä, mikä osoittaa keksinnön kestäneen hyvin aikaa.[2] Hammond sai uruillensa patentin 24. huhtikuuta 1934[1]. Patenttitoimisto käsitteli hakemuksen nopeasti, toivoen, että keksintö tuottaisi laman runtelemalle alueelle uusia työmahdollisuuksia.[2]

Toinen maailmansota toi myötään uusia mahdollisuuksia hyödyntää Hammondin taitoja. Hän avusti ohjusten ohjausjärjestelmien kehittämisessä ja sai patentteja infrapuna- ja valoantureille, joita käytettiin pommien ohjaukseen. Hän sai myös patentteja liukupommien ohjauslaitteistoihin, kameran linssien sulkumekanismeihin, ja uuden tyyppiseen gyroskooppiin. Liukupommien ohjaustavat olivat nykyisten ydinsukellusveneiden kantamien ohjusten ohjausjärjestelmien esiasteita.[2]

Hammond jätti yrityksensä johtajuuden 1955 keskittyäkseen tutkimukseen ja uusien asioiden kehittelyyn. Hän jäi eläkkeelle 12. helmikuuta 1960. Eläkkeelle siirtyessään hänellä oli hallussaan 90 patenttia ja ennen kuolemaansa hänelle myönnettiin vielä 20 lisää. Hammondin kuollessa maailmassa oli yli 30 sähköurkujen valmistajaa. Luku yhä kasvoi 1970-luvulla kotiurkujen suosion noustessa valtaisaksi.[2]