Laura Nyro

Laura Nyro ['nɪəroʊ] (18. lokakuuta 1947 New York, New York– 8. huhtikuuta 1997 Danbury, Connecticut) oli yhdysvaltalainen laulaja ja laulunkirjoittaja. Hänen tunnetuimpia laulujaan ovat ”And When I Die”, ”Stoney End”, ”Wedding Bell Blues”, ”Stoned Soul Picnic”, ”Sweet Blindness”, ”Save the Country” ja ”Eli's Coming”.

Laura Nyro
Laura Nyro levynsä Eli and the Thirteenth Confession kannessa vuonna 1968
Henkilötiedot
Syntynyt	18. lokakuuta 1947
Kuollut	8. huhtikuuta 1997 (49 vuotta)
Ammatti	muusikko, laulaja, lauluntekijä
Muusikko
Aktiivisena	1966–1997
Tyylilajit	R&B, pop, jazz, doo-wop, rock and roll
Soittimet	laulu, piano
Levy-yhtiöt	Verve, Columbia
Aiheesta muualla
www.lauranyro.com
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
Infobox OK

Laura Nyro oli Joni Mitchellin ohella omakohtaisesti tunnustuksellisten ja vapaamuotoisten laulujen uranuurtaja ja toimi esikuvana muun muassa Rickie Lee Jonesille, Kate Bushille, Suzanne Vegalle, Tori Amosille ja Toni Childsille. Pianonsoittoa opiskelleen Nyron omat musiikilliset vaikutteet ulottuivat Claude Debussystä John Coltraneen. Nyron lauluja ovat levyttäneet myös muun muassa Peter, Paul and Mary, Blood, Sweat and Tears, Fifth Dimension ja Barbra Streisand.[1]

Debyyttialbumin More Than a New Discovery (1966) jälkeen Laura Nyron uralle sattui epäonnistunut esiintyminen Montereyn popfestivaalilla kesäkuussa 1967, jossa hänet buuattiin pois lavalta. Siellä häneen kuitenkin kiinnitti huomionsa levytuottaja David Geffen, joka ryhtyi Nyron manageriksi. Vuoden 1968 hyvät arvostelut saaneen albumin Eli and the Thirteenth Confession ja sitä seuranneen New York Tendaberryn jälkeen Nyro riitaantui Geffenin kanssa ja vetäytyi vähitellen julkisuudesta. Hän levytti yhä harvakseltaan, mutta sai menestystä enää vain pienissä piireissä.[1]

Nyro kertoi 24-vuotiaana jättävänsä musiikkialan huonon kaupallisen menestyksen vuoksi. Viiden vuoden kuluttua hän kuitenkin palasi julkaisemalla albumin Smile. Nyro kuoli munasarjasyöpään 49-vuotiaana[1].