Lauhanvuoren kansallispuisto

Lauhanvuoren kansallispuisto sijaitsee Kauhajoen ja Isojoen rajalla, Etelä-Pohjanmaalla. Kansallispuiston pinta-ala on 53 km², ja se on perustettu vuonna 1982. Lauhanvuori erottuu 231-metrisenä[3] Pohjanmaan muuten tasaisesta maastosta, ja se onkin yksi Länsi-Suomen korkeimmista kohdista. Lauhanvuoren kasvillisuus ja geologia ovat lähialueesta poikkeavia. Kansallispuistossa on lähdepuroja, lähteikköjä, allikkoisia soita, karuja mäntykankaita sekä muinaisia rantakivikoita eli kivijatoja. Koska puisto sijaitsee Suomenselän vedenjakajalla, sen luontoon kuuluu sekä pohjoisia että eteläisiä lajeja.

Kansallispuisto sopii hyvin päiväretkikohteeksi.[4] Ensimmäiset patikoijat saapuivat 1950-luvulla. Puistoa hoitaa Metsähallitus, merkittyjä reittejä siellä on noin viisitoista kilometriä.

Lauhanvuoren kansallispuisto kuuluu alueeseen, jolle ollaan hakemassa Unescon alaista Geopark-statusta. Alueen alkuperäiseen lajistoon kuuluva metsäpeura ollaan palauttamassa Lauhanvuoren luontoon. Ensimmäiset eläimet tuotiin totutustarhaan syksyllä 2017.[5]

Luonto

Geologia ja geomorfologia
Lauhanvuoren kansallispuiston kartta.
Suolampi Spitaalijärven ja Kivijadan välisen reitin varrella.

Lauhanvuori on moreeni- ja kalottivuori, joka kohoaa noin sata metriä ympäröiviä alueita ylemmäs 231 metrin korkeuteen. Se on yksi Länsi-Suomen korkeimmista kohdista, ja Lauhanvuoren aluetta kutsutaankin Länsi-Suomen Lapiksi. Vuoren laella sijaitseva neliökilometrin kokoinen alue paljastui 9 300[6] vuotta sitten mannerjäätikön vetäydyttyä alueelta, eikä tämä lakialue koskaan ole ollut veden alla. Laki olikin aluksi keskellä Ancylusjärven ulappaa sijaitseva yksinäinen saari.[7]

Vesi kulutti ja huuhtoi Itämeren merivaiheiden aikana Lauhanvuoren rinteitä. Tuuli, jää ja aallot muokkasivat maata, joka nousi vedestä vähitellen. Nykyisin tämän muokkaustyön tulokset ovat nähtävissä vuoren rinteillä erilaisina rantamuodostumina, kuten eroosiotörminä, sulavesikuruina, rantatasanteina ja rantavalleina. Kivijadat ovat muodostumista ehkä tunnetuimpia. Kivijadalla tarkoitetaan muinaista rantakivikkoa, jossa ei ole kasvillisuutta. Suurimmilla hiekkakivijadoilla on mittaa satoja metrejä, ja ne ovat kymmenien metrien levyisiä. Nämä kivijadat sijaitsevat Lauhanvuoren alarinteillä. Vuoren hiekkakivestä koostuvaa maaperää onkin mahdollista tutkia ainoastaan kivijadoissa. Muissa paikoissa hiekkakivi on paksun turve-, moreeni- tai hiekkakerroksen alla.[7]

Näkymä suunnilleen keskeltä Kivijataa kohti pohjoista.

Lauhanvuoren aluetta voidaan pitää sedimenttikivien ja niiden alla olevan peruskallion välisen rajan tyyppialueena Suomessa. Ediacarakaudella (aikaisemmin vendikausi) 635–542 miljoonaa vuotta sitten Lauhanvuoren alue oli tasoittunut arvioiden mukaan 180–200 metrin korkeuteen nykyisestä merenpinnasta eli lähelle alueen nykyistä tasoa. Tällöin Fennoskandian alue sijaitsi päiväntasaajan lähellä ja alueen paljaat graniittikalliot rapautuivat trooppisissa olosuhteissa sekä kemiallisesti että fysikaalisesti. Rapautuminen ulottui varsinkin rakojen kohdalla metrien, joskus jopa kymmenien metrien syvyyteen saakka.[8]

Suuria alueita nykyisen Länsi-Suomen rapautuneesta peruskalliosta peittyi ediacarakaudella matalaan veteen. Erityisesti jokisuiden ympäristössä veteen kerrostui kvartsihiekkaa, joka ajan kuluessa iskostui hiekkakiveksi. Lauhanvuorella tätä hiekkakiveä on säilynyt näihin päiviin saakka.[8]

Luultavasti monenlaiset eliöt uivat Lauhanvuoren alueen vesissä. Steriilissä kvartsihiekassa fossiilit säilyvät hyvin huonosti ja ainoat selkeät hiekkakivessä säilyneet fossiilit ovat annelidien ryömimisjäljet.[8] Annelidit olivat Annelida-ryhmään kuuluvia selkärangattomia ja matomaisia eläimiä.[9] Näiden pohjalla madelleiden eläinten fossiilien ikä on enintään 700 miljoonaa vuotta.[8]

Lauhanvuoren toorit eli kalliopaadet, jotka ovat jääneet jäljelle, kun ympäröivä rapautunut aines on kulkeutunut pois, alkoivat muodostua rakomyötäisesti rapautuneen graniitin peityttyä kvartsihiekkakiven suojaan.[10][8] Toorit saivat lopullisen muotonsa vasta jääkauden jälkeen, kun jäätikkö oli kuluttanut graniitin päältä hiekkakiven pois ja rantavoimat olivat puhdistaneet graniittikallionraot rapautumistuotteista jättäen jälkeensä vain rapautumattomat keskukset.[8]

Vesistöt

Lauhanvuori sijaitsee vedenjakajalla, sillä puiston länsiosa kuuluu Lapväärtinjoen–Isojoen ja itäosa Karvianjoen vesistöön. Ensin mainittu vesistö saa alkunsa Lauhanvuoren lähteistä ja puroista.[11] Jokia ei kansallispuiston alueella ole, mutta siellä virtaa yhdeksän puroa, joiden yhteenlaskettu pituus on 11 kilometriä. Ne laskevat Isojokeen ja sitä kautta Lapväärtinjokeen. Pisin puro on kolmen kilometrin mittainen nimetön Peräkorven lähteestä laskeva puro. Muita yli kahden kilometrin mittaisia puroja ovat Vyösluoma ja Huhtaluoma. Suurin osa puroista ei ole luonnontilaisia, sillä niihin laskee kaivettuja ojia. Purojen uomia on myös ruopattu.[12]

Pohjavesi tulee vuorenrinteiden alaosissa maanpinnan lähelle, ja siellä onkin lähdepuroja eli luomia sekä lähteitä.[7] Kaikki merkittävimmät lähteet eivät kuitenkaan kuulu kansallispuiston alueeseen. Esimerkiksi Huhtakorvenkivijadan lounaispuolella sijaitseva lähteikkö sijaitsee yksityismaalla kansallispuiston ulkopuolella.[3] Runsaslähtisimpiä alueita ovat Huhtakorpi ja Peräkorpi. Lauhanvuorella on kaikkiaan seitsemän selvästi rajoittuvaa lähdealuetta, joista vain Kärkikeitaan kaksi lähdettä ovat luonnontilaisia. Peräkorvella on laaja-alainen lähdealue, jossa on kaksi avolähdettä, allikoita, tihkupintaa sekä lähdevaikutteisia ojia ja lähdepuroja.[13]

Vuoren rinteet ovat karkeat, ja niiden alla on hyvin läpäisevä hiekkakivestä koostuva kallioperä. Tämän vuoksi sadevesi imeytyy nopeasti rinteisiin ja painuu syvälle, aina pohjavedeksi asti.[7] Lauhanvuoren kaksi pohjavesialuetta ovat Eenokinneva ja Riitakangas, joiden pinta-ala on yhteensä 352 hehtaaria. Riitakankaasta vajaa puolet on kansallispuistossa, kun Eenokinneva on lähes kokonaisuudessa puiston alueella.[12]

Kansallispuiston järvien ja lampien pinta-ala on 9,4 hehtaaria. Suurimmat järvet ovat Spitaalijärvi (6,7 hehtaaria), Kaivolammi (1,2 hehtaaria) ja Ahvenlammi (0,7 hehtaaria). Lauhanvuoren järvet ja lammet ovat käytännössä umpilampia, ja ne ovat pääsääntöisesti humuspitoisia. Spitaalijärvi puolestaan on karu ja kirkasvetinen järvi. Lammet ovat suorantaisia, karuja ja tummavetisiä.[13]

Ilmasto

Koska Lauhanvuori sijaitsee noin sata metriä ympäröiviä alueita ylempänä, vuori pysäyttää saderintamat. Näin ollen vuorella sataa ympäröivää aluetta enemmän.[7] Pysyvä lumi saattaa sataa vuoren yläosiin marraskuussa, ja viimeiset lumet sulavat vasta vapun aikoihin pohjoisrinteiltä.[14]

Lauhanvuori on Suomen eteläisin paikka, jossa puiden latvuksiin muodostuu ilman kosteuden tiivistymisestä aitoa tykkylunta.[15]

Kasvillisuus

Puistossa on sekä laajoja luonnonmetsiä että harvinaisia eteläisiä aapasoita. Hiekkakivisen Lauhanvuoren kasvillisuus on karua, mutta alarinteillä on myös rehevämpää kasvillisuutta paikoissa, joissa pohjavesi on lähellä maanpintaa tai lähteenä maanpinnalla. Kansallispuiston pinta-alasta noin 60 prosenttia on metsiä. Siitä noin 80 prosenttia on kuivia ja karuja kangasmetsiä. Kuivahkojen kankaiden osuus on vajaa 20 prosenttia kivennäismaista. Lehtomaisia kankaita ja lehtoja on kulttuurialueilla, kuten sorakuopilla, ja pohjaveden vaikutusalueilla.[16]

Lauhanvuoren laki, joka ei ole ollut veden alla, on säilyttänyt irtaimet maamassansa ja ravinteensa. Lakialue onkin tämän vuoksi veden huuhtomia rinteitä rehevämpi. Rinteet ovat karuja ja vähäravinteisia. Lauhanvuoren alarinteillä sijaitseviin kivennäismaan painanteisiin on aikojen saatossa muodostunut karuja soita, varsinkin rämeitä ja nevoja. Alueelle tyypillisiä suoyhdistelmätyyppejä ovat hiekkapohjaiset ja pienehköt keidassuot. Huomattavimmat suot ovat Siioninkeidas ja Lohikeidas puiston eteläosassa ja Likolammit, Kärkikeidas ja Majaletto pohjoisosassa.[7][3]

Likolammit on alueen keidassoista parhaiten säilynyt. Majaletto on Likolammeja suurempi keidasräme, jonka pohjoisosassa on monia pienikokoisia lampia. Tältä suolta alkaa muun muassa Majaluoma-niminen kirkasvetinen taimenpuro. Majaleton alueella sijaitsee pieni rinnesuo, joka on eteläisessä Suomessa harvinaisuus.[17] Rämeiden ja nevojen lisäksi alueella, varsinkin Isojoen alkulähteillä Lauhanvuoren etelään päin viettävällä osalla, on myös korpia. Myös luhtaisia nevoja on paikoin purojen varsilla. [7][3] Kansallispuistossa on lisäksi vajaan hehtaarin alue lettoa, jolla kasvavat esimerkiksi purtojuuri, ruskopiirtoheinä, hirssisara, rimpivihvilä, karhunruoho sekä useat harvinaiset sammalet. Lauhanvuori on karhunruohon eteläisin kasvupaikka.[18]

Kirkasvetinen lähdepuro Spitaalijärven ja Kivijadan välisen reitin varrella. Näissä puroissa tavataan purotaimenta.

Vuoren alarinteiden puusto muodostuu kitukasvuisesta mäntymetsästä.[7] Alarinteillä sijaitsevat karut kankaat ovat jäkälän ja kanervan peittämät.[3][7] Kankailla kasvaa lisäksi yli 125–135-vuotiaita mäntyjä.[17] Vuoren laella ja varsinkin lähteiden ympäristössä tihkuvetisillä rinteillä ja alavilla kankailla esiintyy lehtomaisia ja tuoreita kangasmetsiä sekä lehtojuotteja. Laella valtalajeina ovat kuusi ja lehtipuut. Rehevissä paikoissa kasvaa esimerkiksi nuokkuhelmiköitä, sananjalkoja, metsäkurjenpolvia ja metsätähtiä. Lauhanvuoren sijainti Suomenselän vedenjakajaseudulla vaikuttaa alueen kasvillisuuteen: vuorella elää sekä pohjoisia että eteläisiä lajeja.[7][3] Vuoren rinteillä kasvaa mäntykukka, joka ottaa mäntyjen juurista tarvitsemansa ravinteet.[7] Erään lähdepuron varrelta haavanrungolta löydettiin vuonna 1992 harvinainen harjasorakas-kääpä.[19] 1990-luvun alkuvuosina pilkkumäntypistiäiset ja ytimennävertäjät aiheuttivat kansallispuistoon sadan hehtaarin kuolleen männikön.[20]

Kansallispuistosta on löydetty 20 valtakunnallisesti tai alueellisesti uhanalaista tai silmälläpidettävää putkilokasvi- tai sammallajia. Uhanalaisten lajien kannalta merkittävimmät elinympäristöt ovat lähteiden vaikutusalueet sekä rehevät avosuot, joilla kasvaa 17 lajia 20:stä havaitusta. Kangasmetsissä tavataan kolmea luokiteltua lajia, harjukeltaliekoa, kalliokieloa ja kangasajuruohoa.[21] Suomessa erittäin uhanalaisia lajeja ovat harjukeltalieko, lähdesara ja nummirahkasammal.[22]

Eläimistö

Hirvet syövät laella pihlajien ja haavan taimien latvustoja. Metsäjänis, orava ja näätä ovat metsien ympärivuotista peruslajistoa. Lauhanvuoren alueella liikkuu ajoittain saukkoja, ilveksiä, susia, karhuja ja liito-oravia. Liito-orava on priorisoitu laji.[7][3] Alueella tavataan vuosittain ahmoja, ja niiden tiedettiin menneinä vuosikymmeninä jopa pesineen alueella.[23] Alueen alkuperäiseen lajistoon kuuluva metsäpeura ollaan palauttamassa Lauhanvuoren luontoon. Ensimmäiset eläimet tuotiin totutustarhaan syksyllä 2017.[5]

Vuonna 2008 tehdyissä laskelmissa havaittiin 53 maalintu- ja 9 vesilintulajia. Yleisimmät lajit olivat peippo, metsäkirvinen, harmaasieppo ja pajulintu. Lauhanvuoren karujen mäntymetsien tyyppilajeja ovat muun muassa leppälintu, kirjosieppo, kulorastas ja järripeippo. Rehevimpien metsien lajit, kuten peukaloinen ja sirittäjä, ovat selvästi harvinaisempia. Kahlaajalajeista runsaslukuisin on liro.[24] Lauhanvuoren karussa ympäristössä viihtyvät pohjoiset lintulajit, kuten järripeippo ja tilhi, joka viettää kesänsä tavallisesti pohjoisessa.[7] Puistossa tavattavaan lisäksi muun muassa ampuhaukkaa, mustakurkku-uikkua, pohjantikkaa, helmipöllöä, kapustarintaa, suokukkoa, palokärkeä, laulujoutsenta, kehrääjää ja kulorastasta.[7][3] Pikkusieppo pesimässä kansallispuistossa on harvinaisuus. Linnusto ei karuudesta johtuen ole kovinkaan monipuolinen, mutta se poikkeaa silti tavallisesta eteläpohjalaisesta maaseutuympäristöstä. Huhtikuussa Lauhanvuoren laella sijaitsevasta näkötornista voi tarkkailla petolintujen, kurkien, joutsenten ja hanhien muuttoa. Syksyisin Lauhanvuorella voi nähdä taviokuurnia. Talviaikaan puiston linnusto on melko niukkaa. Talvisin alueen näkyvimpiä lajeja ovat hömö- ja töyhtötiaiset, kanalinnut, tikat ja korppi. Koskikaran saattaa tavata talvisin sulana pysyvistä Lohikeitaan luomista.[25]

Lähdepuroissa tavataan tammukkaa eli purotaimenta.[7] Lauhanvuoren kansallispuiston selkärangatonlajisto tunnetaan melko huonosti.[24] Parhaiten tunnetaan lähteikköjen ja lähdepurojen kaksisiipiset, vesiperhoset, kovakuoriaiset ja koskikorennot. Jukka Salmelan tekemien tutkimusten mukaan Lauhanvuorella on varsin monipuolinen ja vaatelias lähteiden vaikutusalueella elävä sääskilajisto. Tutkimuksessa löytyi muun muassa Suomen vastuulajeihin kuuluvat rimpiryönikkä, Pneumia borealis ja Pneumia bugeciana.[26] Heinäkuussa 2005 tehdyssä perhosten kartoituksessa havaittiin puistosta 163 perhoslajia.[24]

Historia

Lauhanvuori oli aina 1600-luvulle saakka erämaata, jossa Satakunnan asukkaat kävivät metsästämässä. Kylien alettua kehittyä Lauhanvuoren ympäristöön paikalliset asukkaat alkoivat käyttää aluetta metsästykseen.[6]

Lauhanvuoren metsiä on aikojen saatossa käytetty monin eri tavoin. 1700- ja 1800-luvuilla nykyisen kansallispuiston reunaosissa kasvaneita mäntyjä kaadettiin tervanpolttoa varten. Vielä nykyisinkin puistossa voi nähdä muutaman tervahaudan perustukset. Terva vietiin myytäväksi Kristiinankaupunkiin Lauhanvuoren läpi kulkevaa kaupunkitietä pitkin.[27] Tervahaudat sijaitsivat monesti tuohon aikaan niin kaukana, että haudalle rakennettiin hautasaunoja. Näissä hautasaunoissa oli yksinkertainen kiuas ja nukkumista varten laveri. Metsämiehet käyttivät hautasaunoja pysähdyspaikkoina, ja eri vainoaikoina niissä myös piileskeltiin. Perimätiedon mukaan Lauhanvuoren alueella sijaitsevalla Majaluomanhaudalla "kasakat tappoivat saunallisen väkeä, kun piika oli ilmoittanut piilopaikan, mutta hänetkin surmattiin". Tämä tarina on mahdollisesti peräisin isonvihan ajoilta, koska tällaisia joukkomurhia ei tunneta myöhempien vihollisuuksien ajoilta.[28] 1800-luvulta vuoteen 1905 Lauhanvuoren hiekkakivestä valmistettiin myllynkiviä.[6]

Puutavaran arvo alkoi tervan kysynnän vähetessä kasvaa. 1850-luvulta lähtien alueella alettiin tehdä mittavia hakkuita. Männynistutukset alkoivat 1870-luvulla. Lauhanvuoren itäiset alueet olivat valtion omistuksessa ja läntiset osat yksityisomistuksessa vuoteen 1936 saakka, jolloin valtio osti ne. Vuonna 1917 valtion omistamilla mailla alkoivat soiden kuivatukset. Moni suo tosin todettiin liian köyhäksi kasvualustaksi puille. 1920-luvulla läntisilläkin alueilla alkoivat soiden kuivatukset. Metsäpalot olivat yleisiä, ja esimerkiksi vuonna 1925 nykyisen kansallispuiston pohjoisosasta paloi 225 hehtaarin alue. 1930-luvulle saakka Lauhanvuoren soita käytettiin laidunnuksessa.[6] 1920–1950-luvuilla Lauhanvuori oli taloudellisesti merkittävimmillään, kun alueella tehtiin mittavia metsänistutuksia ja hakattiin metsää puutavaraksi. Lisäksi metsään hakattiin suorat palokujat metsäpalon varalta. Näin paloa voitaisiin paremmin hallita.[27]

Alueen metsiä käytettiin metsätaloudessa vielä 1970-luvullakin, ja täysin hyödyntäminen päättyi vasta vuonna 1982, kun kansallispuisto perustettiin. Vuoren laelle oli siirretty sotien jälkeen vanha metsäkämppä. Aluksi sitä käyttivät hakkuumiehet, ja myöhemmin metsänvartija piti sitä tukikohtanaan. Kämppä paloi syksyllä 2005.[27]

Jo vuosikymmeniä sitten ymmärrettiin vuoren arvo viljelys- ja laidunmaana. Vuorella onkin viljelty perunaa, laidunnettu karjaa sekä juhlittu juhannusta. Halla vaikeutti perunanviljelyä alavilla mailla, minkä vuoksi viljelykset perustettiin Lauhanvuoren rinteille. Perunaa viljeltiin rinteillä 1800-luvun alusta 1930-luvulle saakka. Menneiden aikojen muistoksi laen luontopolun varressa on nykyisinkin perunaviljelys.[27] Noin vuodesta 1900 lähtien Lauhanvuori on ollut suosittu luokkaretkikohde. Ensimmäiset patikoijat saapuivat alueelle 1950-luvulla.[6]

Vuonna 1973 ympäristönsuojelun neuvottelukunta ehdotti Suomen kansallispuistoverkon kehittämisohjelmassaan Lauhanvuoren kansallispuiston perustamista. Puiston pinta-ala olisi 5 060 hehtaaria. Myöhemmin kansallispuistokomitea esitti alueelle 5 550 hehtaarin kokoista kansallispuistoa. Vuonna 1982 Lauhanvuoren alueelle perustettiin kansallispuisto. Alun perin kansallispuisto käsitti noin 2 600 hehtaarin alueen, jonka rajaus perustui vuonna 1979 maa- ja metsätalousministeriön asettaman kansallis- ja luonnonpuistojen rajaustyöryhmän esitykseen. Rajaustyöryhmä totesi, että puiston lopullinen rajaus muotoutuu vasta, kun valtio on saanut luonnonsuojelutarkoituksiin tapahtuvien maiden ostotoiminnan päätökseen. Tuohon aikaan puistot sisälsivät paljon yksityismaita.[17] Vuonna 1993 kansallispuistoon liitettiin Majaleton, Nokilammennevan ja niin sanottu Pohjois-Lauhan alue sekä ostotiloja, jotka liittyivät näihin.[29] Myös Majaluoman luonnontilaisena säilynyt osa, laskuojaton Ahvenlampi sekä kaksi kivijataa tulivat osaksi kansallispuistoa. Yhteensä puiston ala kasvoi 1 050 hehtaarilla. Liitetyt alueet muun muassa eheyttivät kansallispuistoa sekä sisälsivät varsin merkittäviä erilliskohteita Lauhanvuoren luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta. Kansallispuiston laajentamisesityksestä pyydettiin lausunnot Isojoen ja Kauhajoen kunnilta, Metsähallitukselta, Maanmittauslaitokselta, maa- ja metsätalousministeriöltä, Vaasan läänin seutukaavaliitolta, Vaasan lääninhallitukselta ja Suomen luonnonsuojeluliitolta. Yksikään taho ei vastustanut laajentamista.[17]

Nähtävyydet
Vuonna 2004 valmistunut näkötorni Lauhanvuoren laella.

Lauhanvuoren kansallispuiston nähtävyyksiin kuuluvat muun muassa Kivijata, Aumakivi ja näkötorni sekä monien tarinoiden Spitaalijärvi. Kivijata on muinainen rantavalli. Nämä rantavallit kiertävät vuorta, ja suurin kivijadoista on 800 metrin pituinen muinaisrantakivikko. Kivijata koostuu hiekkakivestä, joka on Suomessa melko harvinaista. Kivijadan saa lumettomana aikana ylittää vain pitkospuita pitkin.[30] Erään tarinan mukaan kivijata oli jättiläisten viimeinen asuinpaikka.[31]

Vuoren alarinteillä maaperä vaihtuu hiekkakivestä graniitiksi. Alarinteillä sijaitsee Aumakivi-niminen toori, joka on rapautuneen peruskallion jäljelle jäänyt ydin. Näitä ytimiä on kansallispuistossa monia, mutta Aumakivi on niistä tunnetuin. Kivi on saanut nimensä siitä, että se muistuttaa aumaa.[30]

Vuoren laella on kesällä 2004 valmistunut näkötorni, joka rakennettiin syksyllä 2002 palaneen tornin paikalle. Tornin huipulta voi nähdä hyvällä säällä jopa 60–70 kilometrin päässä olevien Kaskisten ja Kristiinankaupungin korkeita savupiippuja.[30] Sieltä on nähtävisä myös kuuden kirkon tornit: Kauhajärven, Karvian, Kankaanpään, Honkajoen, Siikaisten ja Isojoen.[32]

Näkötorni on Lauhanvuoren suosituin käyntikohde.[32] Siellä kävi arvioiden mukaan ennen tulipaloa vuosittain noin 20 000 kävijää vuosittain. Tutkimusten mukaan paloon ei liittynyt ilkivaltaa vaan palo lähti arvioiden mukaan oikosulusta. Palaneen tornin purku- ja siistimistöiden yhteydessä Lauhanvuorelta poistettiin myös käyttökelvottomaksi vahingoittunut Yleisradion entisen linkkimaston betoniosa.[33] Nykyinen torni on seitsemäs; ennen näkötorneja paikalla on ollut palovartio- ja kolmiomittaustorneja.[32]

Harrastusmahdollisuudet

Lauhanvuoren kansallispuisto sopii päiväretkeilyyn. Puistossa on noin viisitoista kilometriä merkittyjä reittejä. Lisäksi kunnat ovat tehneet kansallispuistoon johdattavat polut Kauhajoen Muurahaisesta sekä Isojoelta Lauhansarven luontomatkailukeskuksesta. [34]

Spitaalijärvi soiselta kaakkoisrannalta nähtynä.

Lauhanvuoren laelta alkaa 2,6 kilometriä pitkä polku, jonka varrella olevissa tauluissa kerrotaan kasvillisuudesta, rantavaiheista sekä ihmisen toiminnasta alueella. Suosituin retkeilyreitti vie näkötornilta Spitaalijärven kautta Kivijadalle, minkä lisäksi Lauhanvuorella on kaksi ympyräreittiä.

Valtakunnallinen polkupyöräreitti kulkee läpi vuoren. Tämä reitti yhdistää Lauhanvuoren kansallispuiston Kauhajoen ja Karvian rajalla sijaitsevaan Kauhanevan–Pohjankankaan kansallispuistoon. Talvella puistossa hoidetaan latuja, joilla on mahdollista hiihtää perinteisellä tavalla. Ladut ovat Kauhajoen ja Isojoen kuntien hoidossa. Hiihtämään voi lähteä joko Muurahaisesta Kauhajoelta tai Lauhansarvesta Isojoelta.[34] Lauhanvuoren maastossa hiihdetään vuosittain Kauha-Hiihto- ja Lauhan hiihto -nimiset hiihtokilpailut.[35] Kauha-Hiihto on Suomen Hiihtoliiton pitkänmatkan kilpailu, ja siihen osallistui vuonna 2007 noin 500 hiihtäjää.[36] Lauhan hiihtoon puolestaan osallistuu vuosittain 350–500 hiihtäjää.[37]

Kansallispuiston alueella voi sienestää ja marjastaa kaikkialla muualla paitsi Vehmaspuskan, Spitaalijärven ja Kärkikeitaan rajoitusosissa 10. toukokuuta ja 15. heinäkuuta välisenä aikana. Myös uiminen on sallittua kaikissa alueen lammissa ja järvissä. Puiston keskivaiheilla sijaitsevalla Spitaalijärvellä on laituri.[34]

Reitit
Puron viertä kulkevat pitkospuut Lauhanvuori–Spitaalijärvi–Kivijata-reitillä.
Pitkospuut suolla Spitaalijärveltä länteen.

Lauhanvuoren reitit jakaantuvat kahdeksaan osaan. Lauhanvuoren laki, Spitaalijärvi sekä Muurahaisen ja Lauhansarven luontomatkailukeskukset ovat alueen tärkeimmät kiintopisteet. Kaikki reitit ovat helppoja tai keskivaativia ja soveltuvat hyvin päivän tai vähän sitä pitemmän ajan retkeilyyn. Pääasiassa reitit ovat lumettomaan aikaan liikkumiseen soveltuvia retkeilyreittejä, koska niitä ei ole merkitty reittimerkeillä.[35]

Rantapolku on keskivaativa 2,6 kilometrin pituinen reitti, joka kiertää Lauhanvuoren lakialueen osin kuluneita polunpohjia pitkin. Reitti alkaa Lauhanvuoren laelta, ja se on risteyksissä merkitty viitoin. Lähtöpisteessä on yleisopaste, käymälä, parkkipaikka ja näkötorni. Reitti esittelee jääkauden jälkiä, perunapellon ja rinteiden puustoa ja sen kehittymistä. Rantapolku on saanut nimensä reitin varrelle sijoittuvasta muinaisesta rantaviivasta. Jääkauden jälkeen merenpinta oli nykyisen reitin varrella korkeimmillaan. Rantapolku on Metsähallituksen hoidossa.[35]

Lauhanvuori–Spitaalijärvi–Kivijata-reitti on keskivaativa seitsemän kilometrin pituinen reitti. Tämä reitti kulkee osittain kuivassa kangasmaastossa ja osittain suolla. Soiden kohdilla on pitkospuut. Reitti on risteyksissä merkitty viitoin. Reitti alkaa Lauhanvuoren laelta, josta laskeudutaan ensin muinaisten rantavallien yli Spitaalijärvelle. Spitaalijärven jälkeen reitti jatkuu suoalueiden yli suurelle lähteelle. Reitti kulkee osan matkaa kirkasvetisen luoman vartta pitkin ja ohi vanhan mittapadon. Reitti päättyy Kivijadalle. Reitillä maasto laskee noin sata metriä. Reitti on Metsähallituksen hoidossa.[35]

Kivijata–Lauhansarvi-reitti on keskivaativa 4,1 kilometrin pituinen reitti kansallispuiston reuna-alueella, kylämaisemassa ja talousmetsässä. Reitti kulkee melko kuivassa kangasmaastossa ylittäen muutaman kostean kohdan. Reitti kulkee Aumakiven ohi. Reittiin sisältyy myös noin kolmen kilometrin osuus kylätietä. Reitti on risteyksissä merkitty viitoin. Kivijata–Lauhansarvi-reitti päättyy Lauhansarven luontomatkailukeskukselle. Tämä reitti on Isojoen kunnan hoidossa.[35]

Terassikierros vie Lauhanvuoren laelta Kaivolammille, Spitaalijärvelle ja takaisin näkötornille. Reitti on keskivaativa kahdeksan kilometrin pituinen reitti, joka kiertää kierroksen kansallispuiston mäntykankaiden hallitsemilla rinteillä. Reitti kulkee ajouria ja polkuja pitkin. Reitti on risteyksissä merkitty viitoin. Reitti esittelee Lauhanvuoren metsiä, rinteitä sekä pari pientä lampea. Reitti on Metsähallituksen hoidossa.[35]

Pirunkierros on Kivijadan kiertävä keskivaativa reitti. Noin viiden kilometrin mittainen reitti kulkee kangasmaastossa metsäpoluilla ja ylittää pienen suon pitkospuita pitkin. Reitti esittelee Kivijadan eri puolia, toormuodostumia sekä kangasmaisemia. Reitin varrella on laavu. Reitti on Metsähallituksen hoidossa.

Ahvenlampi–Lauhansarvi-reitti on keskivaativa seitsemän kilometrin pituinen reitti. Reitti kulkee kangasmaastossa lukuun ottamatta 1,5 kilometrin metsätieosuutta. Reitti on merkitty viitoin tärkeimmissä risteyksissä. Reitti on Isojoen kunnan hoidossa. Ahvenlampi–Lauhansarvi-reitiltä erkanee polku Huhtakorvenkivijadalle.[35]

Muurahainen–Lauhanvuori–Muurahainen-reitti on keskivaativa 19 kilometriä pitkä reitti, joka kulkee suurimmaksi osaksi kangasmaastossa helppoja tien- ja polunpohjia pitkin. Soilla reitti kulkee pengerteillä. Reitti kulkee Muurahaisen ja Lauhanvuoren välillä melko tasaisessa mäntyjä kasvavassa talousmetsässä. Spitaalijärveltä Muurahaiseen päin reitin varrella on metsätuhoalue, jonka pilkkumäntypistiäiset 1990-luvun alussa aiheuttivat. Tärkeimmissä risteyksissä reitti on viitoin merkitty. Muurahaisessa sijaitsee nuotiontekopaikka, opastetaulu ja käymälä. Kansallispuiston ulkopuolinen reitinosa on Kauhajoen kaupungin hoidossa.[35]

Palvelut

Metsähallituksen kanssa alueella tekevät yhteistyötä muun muassa ruokailu-, opastus- ja majoituspalveluja tarjoava Lauhansarvi, opastus- ja retkeilypalveluja tarjoava Taikapolku sekä retkivälineitä vuokraava ja retkiä järjestävä Hiking Travel Hit Ky. Palvelujen tarjoajat noudattavat kestävän luontomatkailun periaatteita.[38]

Isojoella sijaitseva Lauhansarven luontomatkailukeskus tarjoaa majoitus- ja ravintolapalveluja lähellä kansallispuistoa. Lauhanvuoren kansallispuistossa on tulentekopaikat Spitaalijärven itä- ja länsirannalla, Kaivolammella, Ahvenlammella ja Lauhan laavulla. Lisäksi Spitaalijärven länsirannalla sijaitsee keittokatos. Tulipalossa tuhoutuneen Lauhan kämpän pihalla olevassa kaivossa on tutkitusti hyvä vesi. Lähteitä on lisäksi Spitaalijärven itärannalla ja Kivijata–Spitaalijärvi-polun varrella. Jätehuolto on omatoimista, sillä maastokohteissa ei ole keräysastioita. Spitaalijärvellä, Kaivolammella, vuoren laella ja palaneen Lauhan kämpän pihalla on kuivakäymälä. Kansallispuistossa on telttailualueet Spitaalijärven itärannalla, Kaivolammella ja Ahvenlammella.[39]

Kävijämäärät
Karua mäntykangasta Lauhanvuoren laen ja Spitaalijärven välillä.

Eniten kävijöitä kansallispuistossa käy kesäkuukausien aikana. Talvella puistoon houkuttelevat kävijöitä hiljaisuus ja lumisuus.[40]

Vuosi/
vuodet		 Kävijämäärä
1993–199575 000[41]
1996–199986 000[41]
200028 000[42]
200128 000[42]
200230 000[42]
200325 000[42]
200427 000[42]
200527 000[42]
200627 000[43]
200727 500[44]
200810 000[45]
200910 000[46]
20109 500[47]
201511 600[48]
201611 900[49]
201713 800[50]
201814 300[51]
201914 500[52]
202022 700[53]
202120 500[1]

Kulkuyhteydet
Kansallispuiston raja Isojoen suunnasta tultaessa.

Lauhanvuoren kansallispuistoon on matkaa Honkajoen Lauhalasta 10 kilometriä, Isojoelta 12 kilometriä, Porista ja Seinäjoelta noin 90 kilometriä ja Tampereelta ja Vaasasta noin 140 kilometriä. Puistoon on opastus Kauhajoen ja Isojoen suunnista.[54] Lauhanvuoren huipun kautta kulkee soratie Kauhajoen Muurahaisesta Isojoelle Lauhansarven luontomatkailukeskukseen.[55]

Muurahaisen ohi kulkee kantatie 44, jolla kulkevat lähimmät linja-autot, kuten vakiovuoro Lauhala–Kauhajoki. Muurahaisessa kansallispuiston risteyksen kohdassa on mahdollista jäädä pois kyydistä. Muurahaisesta pääsee käytännössä suoraan kansallispuistoon vievälle reitille.[54][35] Kansallispuistossa on pysäköintialueet Lauhanvuoren laella ja Spitaalijärvellä.[54]

Lähteet
  • Kleemola, Jussi et al.: Kauhajoen metsien ja soiden kirja. Kauhajoki-seura ry, 1999. ISBN 9789529114269. Teoksen verkkoversio (viitattu 13.5.2009). (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Lauhanvuoren kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma 2012–2021. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja C 137. Vantaa: Metsähallitus, 2016. ISBN 978-952-295-129-8. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 29.6.2019).
Kirkasvetinen ja juomakelpoinen lähde Spitaalijärven ja Kivijadan välillä.

Viitteet
  1. Käyntimäärät maastossa Metsähallitus. Viitattu 17.9.2022.
  2. Lisätietoja Lauhanvuoresta Metsähallitus. Arkistoitu 29.12.2010. Viitattu 13.5.2009.
  3. Lauhanvuori Länsi-Suomen ympäristökeskus. Viitattu 13.5.2009. [vanhentunut linkki]
  4. Lauhanvuoren kansallispuisto Metsähallitus. Arkistoitu 16.12.2009. Viitattu 13.5.2009.
  5. Ensimmäiset metsäpeurat muuttivat Lauhanvuoreen - Tiedotteet - www.metsa.fi www.metsa.fi. Arkistoitu 9.11.2017. Viitattu 9.11.2017.
  6. Heikkilä, Raimo: Lauhanvuori national park (application/pdf-tiedosto) Valtion ympäristöhallinto. Arkistoitu 21.7.2011. Viitattu 13.5.2009. (englanniksi)
  7. Lauhanvuoren luonto Luontoon.fi. Metsähallitus. Viitattu 29.6.2019.
  8. Laitakari, Ilkka: Vendikaudesta nykyaikaan – peruskallion pintasilaus (PDF) Suomen Geologinen Seura. Arkistoitu 9.5.2010. Viitattu 13.5.2009.
  9. Geologinen sanakirja: Annelidit geologia.fi. Viitattu 13.5.2009.
  10. Maaperägeologista sanastoa Geologian tutkimuskeskus. Arkistoitu 6.3.2007. Viitattu 13.5.2009.
  11. Lauhanvuoren kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma 2012–2021, s. 20.
  12. Lauhanvuoren kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma 2012–2021, s. 22.
  13. Lauhanvuoren kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma 2012–2021, s. 23.
  14. Kleemola, Jussi: "Hiihtoladuilla", Kauhajoen metsien ja soiden kirja, s. 274 Artikkelin verkkoversio (Arkistoitu – Internet Archive) (PDF) (Viitattu 13.5.2009)
  15. Annila, Erkki: "Eläintuhot metsissä", Kauhajoen metsien ja soiden kirja, s. 177 Artikkelin verkkoversio (Arkistoitu – Internet Archive) (PDF) (Viitattu 13.5.2009)
  16. Lauhanvuoren kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma 2012–2021, s. 17.
  17. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Lauhanvuoren kansallispuiston laajentamisesta 18.6.1993. Helsinki: Finlex. Viitattu 13.5.2009.
  18. Heikkilä, Raimo: "Kauhajoen suot vuonna 1999", Kauhajoen metsien ja soiden kirja, s. 154 Artikkelin verkkoversio (Arkistoitu – Internet Archive) (PDF) (Viitattu 13.5.2009)
  19. Kiviluoma, Maija: "Kauhajoen sienistä", Kauhajoen metsien ja soiden kirja, s. 227 Artikkelin verkkoversio (Arkistoitu – Internet Archive) (PDF) (Viitattu 13.5.2009)
  20. Hyytiä, Mauri: "Kauhajoen metsät vuonna 1999", Kauhajoen metsien ja soiden kirja, s. 128 Artikkelin verkkoversio (Arkistoitu – Internet Archive) (PDF) (Viitattu 13.5.2009)
  21. Lauhanvuoren kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma 2012–2021, s. 28.
  22. Lauhanvuoren kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma 2012–2021, s. 29.
  23. Bisi, Jukka: "Kauhajoen metsien ja soiden riista", Kauhajoen metsien ja soiden kirja, s. 254 Artikkelin verkkoversio (Arkistoitu – Internet Archive) (PDF) (Viitattu 13.5.2009)
  24. Lauhanvuoren kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma 2012–2021, s. 31.
  25. Isojoen lintupaikat Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys. Viitattu 13.5.2009.
  26. Lauhanvuoren kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma 2012–2021, s. 32.
  27. Lauhanvuoren historia Luontoon.fi. Metsähallitus. Viitattu 29.6.2019.
  28. Ruismäki, Liisa: "Tervatalous", Kauhajoen metsien ja soiden kirja, s. 49 (Viitattu 13.5.2009)
  29. Koivurinne, Jorma: "Valtionmaiden luonnonsuojelualueet ja niiden hoito", Kauhajoen metsien ja soiden kirja, s. 295 Artikkelin verkkoversio (Arkistoitu – Internet Archive) (PDF) (Viitattu 13.5.2009)
  30. Lauhanvuoren nähtävyydet Luontoon.fi. Metsähallitus. Viitattu 23.6.2019.
  31. Lauhan lumoissa. Kauhajoen Kunnallislehti, 8.6.2001. Kauhajoki: Kauhajoen Kunnallislehti Oy. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 13.5.2009. [vanhentunut linkki]
  32. Lauhanvuorelle uusi näköalatorni 17.10.2017. Metsähallitus. Arkistoitu 23.6.2019. Viitattu 23.6.2019.
  33. Lauhanvuoren näkötorni tuhoutui tulipalossa 17.10.2017. Metsähallitus. Arkistoitu 23.6.2019. Viitattu 23.6.2019.
  34. Lauhanvuoren harrastusmahdollisuudet Metsähallitus. Arkistoitu 29.12.2010. Viitattu 13.5.2009.
  35. Kansallispuistojen reitistöt Suupohjan seutuportaali. Arkistoitu 22.4.2012. Viitattu 13.5.2009.
  36. Lunta on, Kauha-hiihto hiihdetään. Ilkka, 8.2.2008. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 13.5.2009.
  37. 42. Lauhan hiihto (P) Isojoen kunta. Arkistoitu 9.3.2008. Viitattu 13.5.2009.
  38. Yhteistyötahojen tarjoamia palveluja Lauhanvuoren kansallispuistossa Luontoon.fi. Metsähallitus. Viitattu 23.6.2019.
  39. Lauhanvuoren palvelut Luontoon.fi. Metsähallitus. Viitattu 23.6.2019.
  40. Kansallispuistojen reitistöt Suupohjan seutuportaali. Arkistoitu 25.8.2005. Viitattu 13.5.2009.
  41. Vuolanto, Seppo et. al.: Metsästys eteläisen Suomen kansallispuistoissa (Ympäristöministeriön asettaman työryhmän raportti) (PDF) ymparisto.fi. 7.3.2006. Helsinki. Arkistoitu 30.7.2012. Viitattu 13.5.2009.
  42. Selby, Ashley; Sievänen, Tuija; Neuvonen, Marjo; Petäjistö, Leena; Pouta, Eija; Puustinen, Jenni: Kansallispuistoverkoston matkailullinen luokittelu (PDF) 2007. Metla. Arkistoitu 3.3.2016. Viitattu 13.5.2009.
  43. Käyntimäärät kansallispuistoittain 2006 Metsähallitus. Arkistoitu 30.4.2012. Viitattu 13.5.2009.
  44. Käyntimäärät kansallispuistoittain 2007 Metsähallitus. Arkistoitu 30.4.2012. Viitattu 13.5.2009.
  45. Käyntimäärät kansallispuistoittain 2008 Metsähallitus. Arkistoitu 17.7.2011. Viitattu 19.5.2009.
  46. Käyntimäärät kansallispuistoittain 2009 3.9.2010. Metsähallitus. Arkistoitu 17.7.2011. Viitattu 3.2.2011.
  47. Käyntimäärät kansallispuistoittain 2010 2.2.2011. Metsähallitus. Arkistoitu 30.4.2012. Viitattu 3.2.2011.
  48. Käyntimäärät kansallispuistoittain 2015 Metsähallitus. Arkistoitu 11.2.2016. Viitattu 16.3.2017.
  49. Käyntimäärät kansallispuistoittain 2016 Metsähallitus. Arkistoitu 12.3.2017.
  50. Käyntimäärät kansallispuistoittain 2017 Metsähallitus. Arkistoitu 13.3.2018.
  51. Käyntimäärät kansallispuistoittain 2018 Metsähallitus. Arkistoitu 12.3.2019.
  52. Käyntimäärät maastossa Metsähallitus. Arkistoitu 10.6.2020.
  53. Käyntimäärät maastossa Metsähallitus. Arkistoitu 30.7.2021.
  54. Lauhanvuoren kulkuyhteydet ja kartat Luontoon.fi. Metsähallitus. Viitattu 13.5.2009.
  55. Kahari, Osmo: Kauhajoki on myös hiljaisuuden kehto. Pohjalainen, 1.6.2007. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 13.5.2009.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.