Siirtokirjoitus

Siirtokirjoitus (toisinaan siirtokirjainnus, siirrekirjoitus tai siirrekirjainnus) on kirjoituksen muuntamista kirjoitusjärjestelmästä toiseen. Siirtokirjoitus pyrkii korvaamaan vieraat kirjoitusmerkit sellaisilla, jotka ovat lukijalle tuttuja tai ainakin vähemmän outoja kuin alkuperäiset. Siirtokirjoituksen lajeja ovat translitterointi ja transkriptio, joiden välinen ero ei aina ole aivan selvä.

Siirtokirjoitus voi tapahtua kahden äännekirjoitukseen perustuvan järjestelmän (esimerkiksi latinalaisen ja kyrillisen) välillä, mutta toinen tai kumpikin kirjoitusjärjestelmä voi perustua tavu- tai sanakirjoitukseenkin. Muuntamista erityisesti latinalaiseen kirjaimistoon kutsutaan latinaistamiseksi[1] ja siinä käytettävää järjestelmää samoin kuin lopputulosta latinaistukseksi (vieraskielisiä malleja seuraten voidaan puhua myös latinisaatiosta tai romanisaatiosta). Latinaistettuja nimiä voidaan nähdä päivittäin tiedotusvälineissä, kun esimerkiksi venäläisiä, arabialaisia tai kiinalaisia erisnimiä kirjoitetaan latinalaisin kirjaimin.

Translitterointia vai transkriptiota?

Jos siirtokirjoitus tehdään korvaamalla lähdekielen kirjaimet kohdekielen kirjaimilla jonkin säännöstön mukaan, voidaan puhua translitteroinnista tai translitteraatiosta. Koska muunnos tällöin tapahtuu kaavamaisesti kirjoitusasun pohjalta, sitä tehtäessä ei tarvitse erikseen pohtia kirjainten äänteellistä vastaavuutta. Tämä kuitenkin edellyttää, että sekä lähde- että kohdekieli käyttävät äännekirjoitusta. Sanakirjoituksen yhteydessä on sen sijaan pyrittävä valitsemaan kohdekielen merkit niin, että lukija osaa yhdistää ne lähdekielen mukaiseen ääntämykseen; tällöin voidaan puhua transkriptiosta tai transkriboinnista.

Termistö ei kuitenkaan ole täysin vakiintunutta, sillä usein transkriptiotakin kutsutaan translitteroinniksi. Toisaalta transkriptiota voidaan joskus pitää yläkäsitteenä ja translitterointia sen erikoistapauksena.[2] Kahden äännekirjoitusjärjestelmän välistä siirtokirjoitusta voidaan kutsua transkriptioksi etenkin, jos se pyrkii heijastamaan äänneasua pikemmin kuin kirjoitusasua.[3]

Erilaisia Boris Jeltsinin nimen translitterointeja sekä täsmällisen ääntämyksen osoittava tarkekirjoitus eli foneettinen transkriptio.
Venäläinen nimi kyrillisin kirjaimin БорисНиколаевичЕльцин
Kansainvälinen translitterointi BorisNikolaevičElʹcin
Suomalainen translitterointi BorisNikolajevitšJeltsin
Ruotsalainen translitterointi BorisNikolajevitjJeltsin
Englantilainen translitterointi BorisNikolayevichYeltsin
Ranskalainen translitterointi BorisNikolaïevitchIeltsine
Saksalainen translitterointi BorisNikolajewitschJelzin
Puolalainen translitterointi BorisNikołajewiczJelcyn
Foneettinen transkriptio (IPA) [bɐˈrʲisnʲɪkɐˈlaɪvʲɪtɕˈjelʲtsɨn]

Translitterointi pyrkii siis ensisijaisesti heijastamaan alku­peräistä kirjoitus­asua, kun taas transkriptio heijastaa äänne­asua. Ihanteellisessa trans­litteroinnissa kutakin alku­kielen merkkiä vastaa aina tietty kohde­kielen merkki ja päinvastoin, niin että kirjoitus voidaan palauttaa täsmälleen alku­peräiseen muotoon yksin­kertaisesti toistamalla trans­litterointi käänteisenä. Oikean äänne­asun hahmottamiseksi pitäisi kuitenkin tällöin peri­aatteessa ymmärtää myös, miten alku­kielen oikeinkirjoitus kytkeytyy ääntämykseen. Koska kohde­kielisen kirjoituksen suhde ääntämykseen voi olla aivan erilainen kuin alku­kielisen kirjoituksen, trans­litteroinnissa päädytään usein tekemään moni­mutkaisia ja epätarkkoja sopimuksia kirjainten korvaamisesta. Tällöin yksittäistä kirjainta voi vastata usean kirjaimen yhdistelmä tai yhdellä merkintä­tavalla voi olla useita mahdollisia vastineita toisessa kirjoitus­järjestelmässä. Käytännössä siirto­kirjoitus onkin usein jonkin­lainen trans­litteroinnin ja transkription väli­muoto, joka ei ole yksi­selitteisesti palautettavissa alku­peräiseen kirjoitus­asuun ja joka toisaalta antaa vain ylimalkaisen kuvan alku­kielisestä ääntämyksestä.

Lähikäsitteitä

Mitään siirtokirjoituksen muotoa ei pidä sekoittaa kääntämiseen, jossa lähdekielen sanoilla ilmaistut ajatukset pyritään ilmaisemaan kohdekielen sanoilla. Siirtokirjoituksessa ei pyritä välittämään sanojen sisältöä vaan lähinnä niiden kirjoitus- tai ääntämisasua. Siirtokirjoitusta sovelletaankin yleensä vain erisnimiin, joita ei ole tarkoituksenmukaista tai mahdollistakaan kääntää.

Translitterointi on erotettava litteroinnista eli äänitetyn puheen tai sanelun kirjaintamisesta. Litteroinnissa puhe muunnetaan kirjoitukseksi, jota voidaan sitten välittää, eritellä tai arkistoida. Toisin kuin siirtokirjoituksessa, yleensä litteroinnissa keskeistä on sanojen sisältö.

Eräänlaisena transkription erikoistapauksena tai muunnelmana voidaan pitää tarkekirjoitusta eli foneettista transkriptiota, joka toisaalta vertautuu litterointiin sikäli, että se perustuu puheeseen eikä välittäjänä käytetä toista kirjoitusjärjestelmää. Tarkekirjoitus keskittyy erityisesti ääntämyksellisiin yksityiskohtiin ja palvelee kielitieteellistä tutkimusta ja kielenopetusta.

Siirtokirjoituskäytäntöjä

Kyrillinen kirjaimisto

Kyrillisiä kirjaimia translitteroitaessa on Suomessa pyritty noudattamaan omaa yhtenäistä käytäntöä 1800-luvun lopulta lähtien. Suomen Standardisoimisliiton määrittämä kansallinen standardi SFS 4900 eroaa sekä YK:n suosittamasta kansainvälisestä ISO 9 -standardista että englanninkielisissä maissa noudatettavista käytännöistä. Esimerkiksi venäjänkielinen nimi Толстой translitteroidaan suomalaisten sääntöjen mukaan Tolstoi, ISO 9:n mukaan Tolstoj ja englanniksi yleisimmin Tolstoy. Usein translitterointi otetaan sellaisenaan englanninkielisestä tekstistä, ja tällöin päädytään lähes aina virheelliseen suomenkieliseen asuun.

Muutamiin merkittäviin historiallisiin nimiin on suomen kielessä vakiintunut kirjoitusasu, joka ei noudata translitterointistandardia. Sellaisia ovat muun muassa Leo (ven. Лев Lev) Tolstoi ja Josif (ven. Иосиф Iosif) Stalin.

Venäjän ulkomaanpasseihin nimet kirjoitettiin ennen ranskankielisen, mutta nykyisin englanninkielisen translitteroinnin mukaisesti. Jos kyrillisin aakkosin kirjoitetun nimen haltija muuttaa ulkomaille, hän yleensä omaksuu paikallisen tavan mukaisen kirjoitusasun. Historialliset nimet eivät aina tällä tavoin muutu, vaan ne kirjoitetaan yhä kansallisen translitterointikaavan mukaisesti: Sergei Rahmaninov (ei ”Sergei Rachmaninoff”). Horjuvuutta esiintyy muun muassa seuraavissa nimissä: Igor Stravinski ~ Igor Stravinsky, Vatslav Nižinski ~ Vaslav Nijinsky, Maksim Šostakovitš ~ Maxim Shostakovich, Bella Davidovitš ~ Bella Davidovich.

Kyrillisen kirjaimiston siirtokirjoituksessa on jonkin verran myös lähdekielestä riippuvia eroja, joten asianmukainen translitterointi on syytä tarkistaa kunkin kielen kohdalla erikseen:

Kreikkalainen kirjaimisto
Katso myös: Kreikkalainen kirjaimisto

Kreikan kielen siirtokirjoituksessa on noudatettu suomenkielisissä teksteissä pääsääntöisesti standardia SFS 5807 (joka pohjautuu saksalaiseen standardiin DIN 31 634 ja osin eroaa kansainvälisestä standardista ISO 843). Se sisältää nykykreikan transkribointisääntöjen lisäksi translitterointisäännöt etenkin muinaiskreikkaa varten.[3]

Kansainväliseen yhtenäistämiseen vedoten YK on suositellut latinaistamaan kreikkalaiset paikannimet kreikkalaisen standardin ELOT 743 mukaisesti. Tätä suositusta noudatettaessa paikannimien latinaistus osin poikkeaa suomen äänne- ja oikeinkirjoitusjärjestelmään mukautetusta transkriboinnista.[4][5]

Vuonna 2015 Kotimaisten kielten keskus on ilmoittanut suosittavansa ELOT 743 -järjestelmää ja julkaissut ohjeen Kreikan hallituksen ministerien ja puolueiden nimien oikeinkirjoituksesta tätä järjestelmää käyttäen.[6] Näin ollen voidaan todeta SFS-standardin vanhentuneen kokonaisuudessaan.

Arabialainen kirjaimisto
Katso myös: Arabialainen kirjaimisto

Arabian kielen translitteraation suomalainen standardi on SFS 5755. Sitä ei kuitenkaan usein noudateta, koska nimet haetaan ulkomaalaisista tiedotusvälineistä. Niinpä esiintyy runsaasti vaihtelua ja horjuvuutta, eikä sanojen ääntöasu käy yksikäsitteisesti ilmi, esimerkiksi džihād ~ jihad.

Muita kirjaimistoja

Kiinan kieli

Mandariinikiinalle on olemassa lukuisia latinaistamisjärjestelmiä, mikä onkin johtanut siihen, että kiinalaisia paikkojen ja henkilöiden nimiä latinaistetaan useilla eri tavoilla (esimerkiksi Peking ~ Beijing). Manner-Kiinan virallinen järjestelmä on 1950-luvulta lähtien ollut pinyin, kun taas Taiwanilla yleisin järjestelmä on Wade–Giles-latinaistus. Lisäksi on olemassa lukuisia muita järjestelmiä mandariinin ja kantoninkiinan latinaistamiseen. Suomenkielisissä teksteissä suomen kielen lautakunta suosittelee pinyin-järjestelmän käyttämistä, joskin tutuimmista ja historiallisista nimistä on mahdollista käyttää myös "vanhoja, vakiintuneita sovinnaisnimiä", kuten Peking[7].

Japanin kieli

Japaniksi latinalaista aakkostoa kutsutaan nimellä "rōmaji". Yleisiä japanin latinaistamiseen käytettyjä järjestelmiä ovat Hepburn-latinaistus sekä Kunrei-shiki (ISO 3602) .

Vuonna 1957 suomen kielen lautakunta antoi suosituksen, jonka mukaan japanilaiset nimet tulisi kirjoittaa suomenkielisissä tekstiyhteyksissä suomeen mukautetulla Hepburn-järjestelmällä. Tässä suomalaisessa Hepburnissa pitkiä vokaaleja ei ole ollut tapana merkitä. Konsonanttien merkitsemisessä tehdään englantilaiseen Hepburniin verrattuna seuraavat muutokset:

ch→tš
j→dž
sh→š
w→v
y→j tai i (asemasta riippuen).

Tämän latinaistuksen mukaisina ovat suomen kieleen sovinnaisiksi vakiintuneet ainakin paljon käytetyt paikannimet Jokohama (Yokohama), Kioto (Kyōto) ja Tokio (Tōkyō). Kiinan virallistettua pinyin-latinaistuksensa vuonna 1979 alkoi suomalainen kielenhuolto kallistua sille kannalle, että japaniakin voitaisiin latinaistaa vakiintuneen kansainvälisen järjestelmän eli käytännössä lähinnä Hepburnin mukaan. Vielä vuonna 2002 suomalaista Hepburn-latinaistusta pidettiin virallisesti ensisijaisena ratkaisuna.[8] Käytännössä esimerkiksi Helsingin Sanomat on 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä jo laajalti käyttänyt englantilaista Hepburn-latinaistusta ilman vokaalien pituusmerkkejä, nähtävästi suoraan englanninkielisten uutissähkeiden mukaan.

Korean kieli

Koreaksi latinalaista aakkostoa kutsutaan nimellä romaja. Yleisin latinaistamisjärjestelmä on viime vuosiin saakka ollut McCune–Reischauer-latinaistus, jota edelleen käytetään Pohjois-Koreassa. Sen sijaan Etelä-Koreassa hyväksyttiin vuonna 2000 korean uudistettu latinisaatio, joka ratkaisee useita McCune–Reischauer-järjestelmän ongelmakohtia. Tienviittojen ja oppikirjojen on siirryttävä uudistettuun järjestelmään niin pian kuin mahdollista. Henkilönnimet on jätetty heidän itse ratkaistavakseen, mutta virallisen järjestelmän käyttäminen on suositeltavaa. Kolmas järjestelmä on Yale-latinaistus, joka esiintyy pääosin englanninkielisessä akateemisessa kirjallisuudessa.

1900-luvun alussa, kun Venäjä osoitti mielenkiintoa Koreaa kohtaan, kehitettiin myös tapoja esittää koreaa kyrillisellä aakkostolla.

Historiallisia kirjoitusjärjestelmiä

Sellaisten historiallisten kielten kuin sumerin, akkadin ja heetin siirtokirjoitusta käsitellään nuolenpääkirjoituksen yhteydessä.

Katso myös

Lähteet
  1. Kielitoimiston sanakirja → latinaistaa: ”Erik. siirtää kirjoitusasu latinalaiseen kirjaimistoon.” Kotimaisten kielten keskus. (viitattu 17.9.2012).
  2. Korpela, Jukka: Siirtokirjoitus (translitterointi ja transkriptio) ja sen suomalaiset käytännöt jkorpela.fi. 2005–2008. Viitattu 30.9.2010. tarvitaan parempi lähde
  3. Korpela, Jukka: Nykykreikan ääntämys sekä kreikan translitterointi ja transkriptio jkorpela.fi. 2001–2010. Viitattu 24.10.2010. tarvitaan parempi lähde
  4. Granqvist, Kimmo – Paikkala, Sirkka: Kreikan paikannimet: latinaistus (Artikkeli on julkaistu lähes sellaisenaan Kielikellon numerossa 2/2011.) Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 17.9.2012.
  5. Kreikan paikannimet: muuntotaulukko Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 17.9.2012.
  6. Kreikkalaisia nimiä Kotus. [vanhentunut linkki]
  7. http://www.kotus.fi/?s=2589 (Arkistoitu – Internet Archive), viitattu 5.11.2013
  8. Itkonen, Terho (tarkistanut ja uudistanut Sari Maamies): Uusi kieliopas, s. 45–46. 2. painos. Helsinki: Tammi, 2002. ISBN 951-31-1716-2.

    Aiheesta muualla
    • Viron kielen instituutti: Transliteration of Non-Roman Scripts (A collection of transliteration and transcription tables for various writing systems) transliteration.eki.ee. (englanniksi)
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.