Lasten kuningas

Kirjava joukko kiinalaisia on koottu uudelleenkoulutettaviksi ja maatöihin kolhoosiin Lounais-Kiinan vuorilla. Yksi heistä, nuori mies, määrätään paikallisen yläkoulun opettajaksi vaikka on itse käynyt vain vuoden verran lukiota. Lapsilla ei ole kirjoja, vain opettajalla yksi loppuun kulunut oppikirja josta perinteen mukaan pitäisi kopioida tekstiä taululle ja oppilaiden taululta vihkoihinsa. Nuori mies alkaa kapinoida perinteisiä opetusmenetelmiä vastaan ja haluaa vapauttaa oppilaiden kielen ja ajattelun. Hän opettaa koululaisille keksimänsä kirjainmerkin, jossa yhdistyvät karjaa ja vettä tarkoittavat merkit ja sanoo uuden merkin tarkoittavan lehmän virtsaa. Merkki taas viittaa tarinaan, jossa paimenpoika oppii hallitsemaan lehmälaumaansa virtsaamalla heinikkoon. Lehmät seuraavat häntä mihin vain suolaisen heinän ajamina.[3][1]

Elokuva tuli Suomessa teattereihin vuonna 1991 Gaudeamus-yhtiön maahantuomana kolmantena kiinalaiselokuvana Chen Kaigen Keltaisen maan ja Zhang Yimoun Punaisen pellon jälkeen. Suomen Kuvalehden Ywe Jalander kirjoittikin elokuvan esittelytekstissä kiinalaiselokuvista yleisemmin: ”Kiinalaiset elokuvat – kuten afrikkalaisetkin – ovat hyvää tekevää katsottavaa. Niissä on rauhallista ympäristöä, johon tapahtumat asettuvat. Ei ole joka paikassa teitä ja teollisuutta, jotka rikkoisivat maiseman. [--] Ajan ja paikan tajua eivät määrää autot, junat ja lentokoneet, vaan ihmisen mittainen liikkuminen.”[1][1].

Helsingin Sanomissa Helena Ylänen kirjoitti Lasten kuninkaan olevan puhemies Maon ja kulttuurivallankumouksen viimeisten vuosien leimaama: ”Vaikka siitä puuttuu 1960-luvun virallisen Kiinan kukantuoksuinen sievistely, siinä on herttaista pienuutta ja osoitteellista kansanomaisuutta juuri niin kuin puhemies halusi. Filmin raivonpuuskat taas ovat hallittuja sivalluksia ja perimmäinen toivottomuus ilmaistaan hyvin tyynesti.” Kaikkiaan Lasten kuningas on Yläsen mielestä kasvattava ja hienostunut filmi tärkeistä asioista, elokuvana loisteliasta työtä eheine kuvineen ja muotoineen.[3]