Lars Jørgen Madsen

Lars Jørgen Madsen (19. heinäkuuta 1871 1. huhtikuuta 1925) oli tanskalainen ampuja ja olympiavoittaja. Hän osallistui Pariisin, Lontoon, Tukholman ja Antwerpenin olympialaisiin. Madsen voitti urallaan yhteensä viisi olympiamitalia, joista kaksi oli kultaisia, kaksi hopeisia ja yksi pronssinen. MM-kilpailuista Madsenin henkilökohtaisten mitalien lukumäärä oli yhdeksän, kolme kutakin väriä. Mukaan on laskettu vuoden 1900 olympiakisat, jolloin ammuttiin myös maailmanmestaruuksista. Lisäksi Madsenilla on neljä joukkuepronssia, joista viimeisin vapaapistoolijoukkueessa.

Mitalit
Maa:  Tanska
Miesten ammunta
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa KultaaPariisi 1900300 m sotilaskivääri, pysty
Kultaa KultaaAntwerpen 1920300 m sotilaskivääri, pysty, joukkuekilpailu
Hopeaa HopeaaTukholma 1912300 m vapaakivääri, moniasentokilpailu
Hopeaa HopeaaAntwerpen 1920300 m sotilaskivääri, pysty
Pronssia PronssiaTukholma 1912300 m vapaakivääri, moniasentokilpailu, joukkuekilpailu
MM-kilpailut
Kultaa KultaaLoosduinen 1899300 m vapaakivääri, asennot
Kultaa KultaaWien 1908300 m vapaakivääri, pysty
Hopeaa HopeaaLoosduinen 1899300 m vapaakivääri, pysty
Hopeaa HopeaaRooma 1911300 m vapaakivääri, pysty
Hopeaa HopeaaReims 1924300 m vapaakivääri, polvi
Pronssia PronssiaLoosduinen 1899300 m vapaakivääri, asennot, joukkuekilpailu
Pronssia PronssiaViborg 1914300 m vapaakivääri, asennot
Pronssia PronssiaViborg 1914300 m vapaakivääri, asennot, joukkuekilpailu
Pronssia PronssiaViborg 1914300 m vapaakivääri, makuu
Pronssia PronssiaMilano 1922300 m vapaakivääri, asennot, joukkuekilpailu
Pronssia PronssiaMilano 1922300 m vapaakivääri, pysty
Pronssia PronssiaReims 192450 m vapaapistooli, joukkuekilpailu

Madsen voitti Loosduinenin MM-kisoissa 1899 vapaakiväärin tuloksella 943.[1] Pariisin olympialaisissa 1900 Madsen voitti sotilaskiväärin pystyasennon tuloksella 305.[2] Madsen ampui Wienin MM-kisoissa 1908 vapaakiväärin pystyasennon maailmanmestariksi pistein 317.[1] Tukholman olympialaisissa 1912 hän voitti hopeaa vapaakiväärin kokonaiskilpailussa pistein 981.[3]

Madsen ampui vuonna 1899 vapaakiväärin 300 metrin 3 × 40 laukauksen maailmanennätyksen 943, joka ylitti Achille Parochen edellisenä vuonna ampuneen ennätyksen seitsemällä pisteellä. Ennätys pysyi voimassa vuoteen 1901, jolloin Emil Kellenberger rikkoi sen.[4]

Lähteet

  1. Virtamo, Keijo (toim.): Fokus-Urheilu 2, s. 129. Otava, 1970.
  2. Virtamo, Keijo (toim.): Fokus-Urheilu 2, s. 11. Otava, 1970.
  3. Virtamo, Keijo (toim.): Fokus-Urheilu 2, s. 20. Otava, 1970.
  4. Virtamo, Keijo (toim.): Fokus-Urheilu 2, s. 125. Otava, 1970.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.