Birger Homén

Hänen vanhempansa olivat senaattori Lars Homén ja Anna Ulrika Baarman.[3] Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1908 Mary Alice Halsenin kanssa, josta hän erosi vuonna 1922 ja avioitui toisen kerran vuonna 1923 Fanny Matilda Friskin kanssa. Fanny Frisk kuoli vuonna 1944 ja Homén avioitui vielä kolmannenkin kerran vuonna 1945 ekonomi Aina Mathilda Janssonin kanssa.[1][2]

Homén kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin uudesta ruotsalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1901 ja liittyi Uusmaalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi asevelvollisuuden suorittamisensa jälkeen Hannoverin teknillisessä korkeakoulussa vuosina 1902–1906 ja suoritti opintomatkat Englantiin ja Saksaan vuonna 1907. Hän suoritti Hyökkäysvaunukurssin vuonna 1922.[1][2]

Homén suoritti vapaaehtoisena asevelvollisuutensa Suomen rakuunarykmentissä vuonna 1901. Opintojensa jälkeen hän toimi koneinsinöörinä ja teknillisenä johtajana eri tehtaissa Suomessa, Saksassa ja Ruotsissa vuosina 1906–1914.[1][2]

Jääkäripataljoona 27:n tiedonanto-osasto, kuvaan merkitty osaston johtajat Birger Homén ja Eric Heimbürger.

Homén liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 18. maaliskuuta 1915 ja hänet sijoitettiin joukon 1. komppaniaan, josta hänet sijoitettiin 2. syyskuuta 1915 Kuninkaallisen, Preussin Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 31. toukokuuta 1915 alkaen pataljoonan 3. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän toimi rintamalla pataljoonan viestimiehistön päällikkönä ja kouluttajana sekä kuului 53 muun miehen kera 2. lokakuuta 1917 perustettuun pataljoonan tiedonanto-osastoon sen suomalaisena päällikkönä.[1][2][4]

Hän saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana majuriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918 ja sai tehtäväkseen perustaa ja järjestää Mikkelissä Kenttälennätinpataljoonan, josta myöhemmin muodostettiin 5. Jääkärirykmentin 15. jääkäripataljoona. Hän otti sen komentajana osaa sotatoimiin Karjalankannaksella.[1][2]

Homén palveli sisällissodan jälkeen edelleen 5. Jääkärirykmentissä, jonka nimi muuttui Kuopion jalkaväkirykmentti n:o 4:ksi. Rykmentissä hän toimi 3. pataljoonan komentajana. Hänet siirrettiin 13. tammikuuta 1919 Itämeren jalkaväkirykmentti n:o 1:een, jonka nimi muuttui myöhemmin Porin rykmentiksi. Rykmentissä hänet määrättiin 1. pataljoonan komentajaksi. Hän on myös hoitanut Porin rykmentin komentajan tehtäviä eri aikoina yhteensä noin kahden ja puolen vuoden ajan. Hänet siirrettiin 12. helmikuuta 1926 Uudenmaan rykmentin 3. pataljoonan komentajaksi ja edelleen 27. kesäkuuta 1928 Vaasan kutsuntapiirin päälliköksi, josta hänet komennettiin 15. helmikuuta 1932 ja siirrettiin 1. heinäkuuta 1933 Vaasan sotilaspiirin päälliköksi. Hän erosi vakinaisesta palveluksesta säädetyn eroamisiän perusteella 11. marraskuu 1935 ja siirtyi Tammisaaren kaupungin maistraatin ja raastuvanoikeuden kunnallisneuvosmieheksi ja toimi tehtävässä vuoteen 1947 saakka. Hänet on haudattu Tammisaareen.[1][2]

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Gruppenführer 2. syyskuuta 1915 Zugführer 9. elokuuta 1917 oberzugführer 24. joulukuuta 1917 Majuri 11. helmikuuta 1918 Everstiluutnantti 6. heinäkuuta 1928 Eversti 1941		Vapaudenristi 3. lk. miekkojen kera Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. lk. ritarimerkki Vapaussodan muistomitali soljen kera Jääkärimerkki Preussin 2. lk. Rautaristi [5] Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi

• Jernström E: Jääkärit maailmansodassa. Sotateos oy: Helsinki 1933.
• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
• Suomalainen, Jaakko, Sundvall, Johannes, Olsoni, Emerik ja Jaatinen, Arno (toim.): Suomen jääkärit: toiminta sanoin ja kuvin II, 2. painos. Kuopio: Osakeyhtiö Sotakuvia, 1933.