Larisa Lazutina

Lazutina aloitti hiihtämisen jo nuorella iällä, 5-vuotiaana, mutta hänen uransa parhaat vuodet ajoittuivat kypsälle iälle, 1990- ja 2000-luvun vaihteen tienoille. Lazutina hiihti jo 1987 Oberstdorfin MM-hiihdoissa, missä hän saavutti viestikultaa ja 20 kilometriltä pronssia. Hän kuului Neuvostoliiton hiihtojoukkueeseen myös 1988 Calgaryn olympialaisissa, mutta vain varajäsenenä, sillä joukkueessa oli sellaisia huippunimiä kuin Smetanina, Vencienė, Tihonova ja Nageikina.

1989 Lahden MM-kisoissa Lazutina pääsi hiihtämään ja voitti 30 kilometrillä hopeamitalin. Kaudella 1989–1990, hän voitti maailmancupin kokonaiskilpailun. 1992 Albertvillen olympialaisissa hän oli 26 vuoden ikäinen. Tuolloin henkilökohtaisista kirkkaimmista mitaleista kamppailivat maannainen Ljubov Jegorova sekä italialaiset Stefania Belmondo ja Manuela Di Centa. Lazutina voitti kultamitalin viestijoukkueessa Albertvillessa.

1993 MM-kisoissa Lazutina voitti 5 kilometrin kilpailun sekä oli mukana kultaa hiihtäneessä viestijoukkueessa ja hiihti hopealle 10 kilometrin kilpailussa. Viestikultaa hän voitti myös Lillehammerissa 1994.

1995 Thunder Bayn MM-hiihdoissa Lazutina voitti neljä kultamitalia ja hopean. 1997 MM-hiihdoissa Norjan Trondheimissa hän voitti viestin maailmanmestaruuden.

Trondheimin kisojen jälkeen, 31 vuoden ikäisenä, Lazutina ilmoitti lopettavansa hiihtouransa. Syynä päätökseen olivat muun muassa väsymys, sairastelu ja erimielisyydet Venäjän maajoukkueen johtajien kanssa. Kuitenkin saman vuoden toukokuussa Anatoli Aksentjev pyysi Lazutinan takaisin huippu-urheilun pariin. Lazutina ehdotti paluulle ehdoksi, että hän saisi harjoitella yksin, muun maajoukkueen ulkopuolelle. Häntä ryhtyi valmentamaan miehensä Gennadi. Uusi harjoitusmenetelmä tuotti hyviä tuloksia. Lazutina voitti 1998 Naganon olympialaisissa kolme kultamitalia, hopean ja pronssin. Kotiinsa palattuaan presidentti Boris Jeltsin myönsi hänelle Venäjän federaation sankarin tähden, korkeimman mahdollisen Venäjän kansalaiselle myönnettävän arvonimen. Samana vuonna hän voitti myös toistamiseen urallaan, yhdeksän vuoden tauon jälkeen, hiihdon maailmancupin kokonaiskilpailun.

1999 MM-hiihdoissa Itävallan Ramsaussa hän voitti kultamitalin 30 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa ja viestissä kultamitalin, ja 2001 MM-hiihdoissa Lahdessa hän sai hopeaa takaa-ajosta ja 10 kilometrin hiihdosta pronssia.

Lazutina oli ilmoittanut 2002 Salt Lake Cityn olympialaisten jäävän hänen viimeisiksi arvokilpailuikseen. Olympialaisissa Venäjän naisten joukkue ei voinut osallistua viestihiihtoon Lazutinan hemoglobiiniarvon ylitettyä sallitun 160 rajan. Hän ei tiennyt mistä syy korkeisiin lukemiin johtui, mutta epäili korkeaa ilmanalaa ja kuukautisia. Hän joutui virtsatestiin, mutta pääsi ladulle 30 kilometrin kilpailuun ja voitti sen. Kilpailun jälkeisessä testissä hän, samoin kuin maannaisensa Olga Danilova sekä miesten 50 kilometrin kilpailun voittanut Espanjan Johan Mühlegg, jäi kiinni kielletyn darbepoetiini-hormonin käytöstä. Myöhemmin selvisi, että Lazutina oli antanut positiivisen doping-näytteen jo aiemmin saman kauden aikana, eikä hänellä olisi ollut osallistumisoikeutta koko kisoihin, ja menetti myös kaksi muuta kisoista voittamaansa mitalia samoin kuin kauden aikaisemmat maailmancupin sijoituksensa. On epäselvää, miksi Lazutinan ylipäätänsä annettiin hiihtää kisoissa.

Urheilu-uransa jälkeen Lazutina on lähtenyt politiikkaan, ja ollut duuman varajäsen vuodesta 2003.[2] Lazutinalla on karjalaisia sukujuuria.[3][4]

• Larisa Lazutina Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)