Lapuan päivä

Lapuan päivä on Suomen sodan Lapuan taistelun muistopäivä. Muistopäivällä on aikojen kuluessa ollut myös muita merkityksiä.

Ruotsin armeijalle voitokas Lapuan taistelu käytiin Suomen sodan aikana 14. heinäkuuta 1808. Pian taistelun jälkeen pystytettiin taistelukentälle muistoksi luonnonkivi, mutta varsinaisen ”kiviristin” eli valurautapatsaan hankki myöhemmin Seinäjoen Östermyran kartanon patruuna G. A. Wasastjerna. Tukholmassa valettu patsas juuttui kuitenkin tulliin venäläisten viranomaisten kiellettyä sen luovuttamisen. Muistomerkki lojui jo roskien joukossa, kun se haettiin Turusta salaa ja tuotiin Lapualle.

Taistelun muistopäivänä 14. heinäkuuta 1864 vietettiin Lapualla suurta paljastusjuhlaa, jossa oli läsnä myös kolme Suomen sodan veteraania. Esivalta ei tällaisesta Ruotsin voiton muistelemisesta pitänyt, ja Vaasan läänin kuvernööri joutui tekemään senaatille asiasta selvityksen. Tämän jälkeen varsinaisia Lapuan Päiviä ei järjestetty, vaikka vuosisadan lopulla Lapualla vietettyihin eri seurojen kesäjuhliin alettiin liittää käynti muistopatsaalla.

Vuonna 1902 Lapuan kirkonkylän, Hellanmaan ja Haapakosken nuorisoseurat, Lapuan raittiusyhdistys, naisyhdistys ja maanviljelysyhdistys päättivät yhdessä järjestää opettavaista ohjelmaa sisältävän juhlan juuri Lapuan taistelun muistopäivänä. Tarkoituksena oli, että tästä vuosittaisesta tilaisuudesta muodostuisi uusi palvelusväen vapaapäivä ja entinen mikkelimaanantai juopotteluineen jäisi unohduksiin.

Juhlan yhteydessä ei julkisesti puhuttu kansallisaatteesta, mutta venäläinen virkavalta otti sen pian silmätikukseen. Aina juhlaa ei esimerkiksi saatu viettää 14.7., koska se olisi muistuttanut liian selvästi suomalaisten voitosta. Tämä kuitenkin kasvatti Lapuan päivän suosiota maakunnassa entisestään. Toisen sortokauden aikana Lapuan Päivä sitten kiellettiin viideksi vuodeksi. Perimätiedon mukaan Kiviristillä olisi tänäkin aikana käyty salaa.

Venäjän Maaliskuun vallankumous 1917 vapautti ilmapiiriä ja mahdollisti Lapuan päivien järjestämisen. Juhla otettiin tuolloin tietoiseksi itsenäisyysaatteen välittäjäksi. Mukana olivat eri aatesuunnat työväenyhdistyksestä nuorisoseuraan, ja korostettiin kansan yksimielisyyttä ja voimakasta itsenäisyystahtoa yli puoluerajojen.

Vuoden 1918 sisällissota teki kuitenkin Lapuan Päivästä lähinnä valkoisten sankarivainajien muistotilaisuuden. 1910-luvun Lapuan päiville tulvi väkeä koko maakunnasta ja väitettiin, että juhlajumalanpalveluksessa kirkon käytävällä seisonut nainen oli pyörtynyt tungoksen kuumuudessa, mutta kukaan ei ollut huomannut asiaa kun hän ei ollut mahtunut kaatumaan!

Vaikka Lapuan päivä oli valkoisen Suomen aatteiden mukainen, sen puheissa pyrittiin aluksi ymmärtämään myös punaisia. Vähitellen katkeruus vasemmistoa kohtaan alkoi kuitenkin näkyä. Lapuan liike leimasi juhlaa 1930-luvun taitteessa, mutta äärioikeistolaisuuden menetettyä väkivallantekojen seurauksena kannatustaan myös Lapuan päivä ravistautui nopeasti siitä irti.

Ehkä kiihkeiden aikojen pelästyttämänä Lapuan päivä oli tämän jälkeen sammua kokonaan. Tällöin paikallislehti Lapuan Sanomat herätteli kohtalaisella menestyksellä ihmisiä ylläpitämään paikkakunnan omaa juhlaa. Talvisodan jälkeisenä kesänä Lapuan päivää ei järjestetty, mutta jatkosodan aikana siitä tuli lapualaisille tärkeä tuki ja lohduttaja, vaikka tilaisuuden ulkoiset menot olikin supistettu minimiin.

Sotien jälkeen Lapuan päivä oli jälleen hiipumassa — ja jälleen Lapuan Sanomat alkoi tietoisesti kohottaa sitä pyrkien todistamaan, että kaikista epäilyksistä huolimatta juhla ei suinkaan ollut sotakiihkoisten fasistien mielenilmaus itäistä naapuria kohtaan. Toinen Lapuan Päivän esitaistelija oli entinen ministeri ja maaherra, eläkepäiviään Lapualla viettänyt maanviljelysneuvos Jalo Lahdensuo, joka korosti Lapuan Päivän tärkeyttä ja työskenteli sen eteen.

1960-luvulla juhlaa alettiin kierrättää kylästä kylään ympäri Lapuan, ja järjestelyvastuu siirtyi toimikunnalta eri yhdistyksille ja järjestöille. Juhlan sisältö oli kuitenkin hiipumassa, historiaa korostettiin, mutta mitään uutta sanottavaa ei tahtonut olla. Uuden virvoitusruiskeen antoi viikonlopun mittaisten Lapuan päivien synty 1980-luvulla. Taas pyrittiin tarjoamaan lapualaisille niin mielen kuin ruumiinkin kulttuuria. Tavoitteena oli osoittaa, mitä kaikkea hyvää kotikaupungista ja omasta kylästä löytyy, ettei tarvitsisi lähteä merta edemmäs kalaan.

Nykyään Lapuan päivän järjestää Lapua-Seura ry yhteistyössä Lapuan kaupungin ja vuosittain vaihtuvan kolmannen tahon kanssa heinäkuun puolivälissä. Juhla kestää 3-4 päivää ja siihen sisältyy pääjuhlan lisäksi monenlaista muuta kotiseutuhenkistä ohjelmaa.