Lappli-Talot

Lappli-Talot Oy oli torniolainen puutaloja käsitöinä valmistava talotehdas, joka aloitti toimintansa vuonna 1978 rakennuspalveluyhtiönä[2]. Omat tuotantotilat Tornion Laivaniemeen valmistuivat 1982[2].Tällä hetkellä Lappli-Talot valmistaa noin 300 talopakettia vuodessa[3] Suomen lisäksi mm. Ruotsiin ja Norjaan. Lappli oli erikoistunut yksilöllisten talopakettien valmistukseen, ja Lapplin rakentamista taloista 90 % tehdään asiakkaan omien suunnitelmien tai arkkitehdin suunnitelmien mukaan.

Lappli-Talot Oy
Perustettu 1978
Lakkautettu 2021
Toimitusjohtaja Petri Korva[1]
Kotipaikka Tornio
Liikevaihto 9,8 milj. € (2017)[1]
Liikevoitto –1,1 milj. € (2017)[1]
Henkilöstö 31 (2017)[1]
Emoyhtiö PRT-Forest Oy
Kotisivu lappli.fi

Lappli-Talot oli osa kotimaista PRT-Forest -konsernia. Konsernin päätoimialoja ovat mekaaninen puu- ja rakennustarviketeollisuus sekä pientaloteollisuus. Liikevaihto vuonna 2017 oli 141 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 707 ammattilaista.

Lappli-Talojen lisäksi PRT-Forest-konserniin kuuluivat myös muun muassa Kontiotuote Oy, Piklas Ikkunat ja Ovet Oy, Mellano Oy sekä Jukkatalo Oy.[1]

Lappli lopetti toimintansa vuonna 2020 heikentyneen tilauskannan vuoksi. Ennen toiminnan lopettamista tuotantoa siirrettiin Torniosta Pyhännällä muutama vuosi sitten. [3]

Lähteet

  1. Vuosikertomus 2017. PRT-Forest Oy, 2018. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 4.6.2018). (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Risto Pukema: Maalauslinjaston laadunvalvonta docplayer.fi. Viitattu 9.11.2022.
  3. Lappli-Talot lopettaa toimintansa Tornion Laivaniemessä yle.fi. 9.12.2020. Viitattu 9.11.2022.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.