Lappee

Siitepölytutkimuksessa on havaittu, että Lappeen ydinalueilla Kauskilassa on asuttu jatkuvasti ainakin ajanlaskun alusta nykypäivään asti.[5] Useat Lappeen kylät olivat asuttuja jo rautakaudella, varsinkin myöhäisrautakaudella 1000–1300-luvuilla. Ensimmäinen dokumentoitu maininta Lappeesta on kirjattu Turun maaoikeuden päätökseen vuodelta 1415, ja koska Lappee on ollut tuolloin toimiva seurakunta, lienee se perustettu jo 1300-luvulla tai 1200-luvun lopulla. Samassa lähteessä mainittiin Lappeen kuuluvan Karjalaan.[6] Lappeen pitäjä perustettiin 1437, jolloin se oli laaja emäpitäjä. Siitä erotettiin 1515 Iitin, 1571 Taipalsaaren, 1595 Mäntyharjun, 1639 Joutsenon, 1639 Luumäen ja Savitaipaleen sekä 1640 Valkealan seurakunnat ja myöhemmin Lemin, Nuijamaan ja Suomenniemen kappelit. Lappee sai kunnallishallinnon vuonna 1866, kun kuntalaitosta perustettiin ja kunnat erotettiin seurakunnista.[7]

Pitäjän vanha keskus sijaitsi Kauskilassa, jossa sijaitsi 1300–1500-luvuilla kalmistoineen pitäjän puukirkko, Kauskilan kappeli. Nykyinen Lappeenrannan keskustan alue Saimaan rannalla muodostui ajan mittaan pitäjälle tärkeäksi kauppapaikaksi, sillä viipurilaisilla kauppiailla oli siellä varastojaan ja hallintorakennuksiaan ja he tekivät siellä kauppaa mm. tervalla Sisä-Suomeen päin. Alue oli tuolloin Suomen vilkkain markkina-alue. Lappee menetti keskuksensa, kun paikalle perustettiin Lappeenrannan kaupunki vuonna 1649. Pitäjä jäi Turun rauhassa 1743 Venäjän puolelle ja se alkoi kehittää kauppasuhteita Lappeenrannan lisäksi Viipuriin ja Pietariin. Tätä toimintaa jatkettiin vilkkaana aina viime sotiin saakka.[8]

Lappeen uusi kirkko perustettiin 1600-luvulla nykyiseen Linnoitukseen ja sen palettua rakennettiin uusi, edelleen Lappeen kirkkona toimiva puukirkko paloturvallisuussyistä keskelle metsää hieman kaupungin ulkopuolelle – nykyisin kirkko on jäänyt keskelle Lappeenrannan keskustaa. Rakennusteknisesti harvinaislaatuinen kahtamoiskirkko valmistui 1792 ja sen suunnitteli Juhana Salonen. Se on pyhitetty Pyhälle Marialle. Erillinen kellotapuli valmistui 1856. Vanhan kirkon paikalla Linnoituksessa on nykyisin vain sen muistomerkkipaasi. Sekä kirkollinen että maallinen hallinto tapahtui Lappeenrannan kaupungissa aina sen perustamisesta lähtien.

1800-luvulla Lappeen seutu kehittyi ja vaurastui Saimaan kanavan rakentamisen, itäisten kauppasuhteiden, Ihalaisen kalkkitehtaan (nykyään Nordkalk) perustamisen ja Saimaan rannan teolliskeskittymän muodostumisen myötä, samalla kun kunnan maatalous oli elinvoimaista ja vakaata. Väkiluku lisääntyi 1920-luvulla muuttoliikkeen ansiosta niin, että kunnasta tuli Suomen toiseksi väkirikkain maalaiskunta. Vuonna 1925 asukkaita oli 18 947.[9] Lappeesta liitettiin osia vuonna 1906 toimintansa aloittaneeseen Nuijamaan kuntaan ja vuonna 1921 toimintansa aloittaneeseen Vahvialan kuntaan. Vuonna 1932 siitä erotettiin Lauritsalan kauppala ja Lappeenrantaan liitettiin kaupungin lappeenpuoleisia esikaupunkialueita, jolloin Lappee menetti yli puolet asukkaistaan. Moskovan rauhoissa muutama kymmen neliökilometriä Lappeesta jäi Neuvostoliitolle luovutetulle alueelle, mutta puolestaan 1946 siihen liitettiin Vahvialan kunnasta rauhanteossa Suomen puolelle jääneet Hiivaniemen ja Louon kylät.

Sotien jälkeen Lappee toimi maatalousvoittoisena kuntana keskuksenaan Vainikkala, vanha rautatieasemakylä, jonka asemasta tuli kahta luokkaa (V:stä III:een) tärkeämpi asema sen jäädessä merkittävimmän itään vievän radan viimeiseksi suomenpuoleiseksi asemaksi. Sen kautta lähetettiin myös kaikki maitse toimitetut sotakorvaukset Neuvostoliitolle. Nykyisin Vainikkala on Suomen ainoa rautateiden henkilöliikenteen rajaylityspaikka ja sen läpi kulkee yli 400 000 matkustajaa vuosittain.[10]

Tyypillistä lappeelaista maalaismaisemaa

Annikkala, Anola, Antamoinen, Armila, Haapajärvi, Haikala, Hanhijärvi, Hanhikemppi, Hartikkala, Hietala, Hiivaniemi, Hirvisaari, Huhtiniemi, Hurtamaa, Hyttilä, Hyypiälä, Ihalainen, Ilottula, Iitiä, Kahila, Kanalampi, Karhunkylä, Karhusjärvi, Karkkola, Kasukkala, Kauskila, Kemppilä, Keskisaari, Kiiala, Korkea-aho, Kourula, Kourulanmäki, Kähärilä, Kälvälä, Kärkelä (Kärki), Laakkola, Laihia, Lasola, Lavola, Lempiälä, Lensula, Lipiälä, Luukkala, Lyijynen, Lyytikkälä, Maajärvi, Melkkola, Mentula, Mikonsaari, Monola, Montola, Mustola, Muukkola, Myllylä, Mäkelä, Nyrhilä, Oikkola, Ojala, Pahloinen (Sipari), Pajarila, Parkkarila, Partala, Pelkola, Penttilä, Piutula, Purala, Rantala, Rasala, Rikkilä, Ruohiala, Ruttoinen (Rutola), Ryösölä, Saarniala, Saikkola, Sammonlahti, Seppälä (Pulsa), Simola, Sinkkola, Skinnarila, Sunila, Suomalainen, Taalikkala, Tani (Toivarila), Tapavainola, Tirilä, Toikkala (Pesu), Toivarila, Tujula, Tukiala, Turkkila, Törölä, Uus-Lavola, Vainikkala, Vihtola, Vilkjärvi, Yllikkälä

Vuoden 1960 taajamarajauksen mukaan Lappeen taajamat olivat Laihian asuintaajama (1 292 asukasta, osa Lauritsalan puolella), Lavolan asuintaajama (1 896 asukasta, osa Lappeenrannan puolella), Simola (282 asukasta) ja Vainikkala (481 asukasta). Lisäksi osa Lappeenrannan ja Lauritsalan yhteisestä keskustasta ulottui Lappeen puolelle.[11]

• Lappeen seurakunta (Arkistoitu – Internet Archive)
• Lappeen Kotiseutuyhdistys (Arkistoitu – Internet Archive)