Lapinkeltaperhonen
Lapinkeltaperhonen (Colias hecla) on kaaliperhosten heimoon ja keltaperhosten alaheimoon kuuluva keskikokoinen päiväperhonen. Laji esiintyy holarktisella alueella. Suomen lajien uhanalaisarvioinnissa 2010 se on luokiteltu vaarantuneeksi (VU)[2].
| Lapinkeltaperhonen | |
|---|---|
 Koiras |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
| Alajakso: | Kuusijalkaiset Hexapoda |
| Luokka: | Hyönteiset Insecta |
| Lahko: | Perhoset Lepidoptera |
| Alalahko: | Glossata |
| Osalahko: | Erilaissuoniset Heteroneura |
| Yläheimo: | Päiväperhoset Papilionoidea |
| Heimo: | Kaaliperhoset Pieridae |
| Alaheimo: | Keltaperhoset Coliadinae |
| Suku: | Colias |
| Laji: | hecla |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Colias hecla |
|
| Katso myös | |
Koko ja ulkonäkö
Fennoskandian pohjoisosissa esiintyvän alalajin Colias hecla sulitelma etusiiven pituus on yleensä 20–24 mm. Suomessa on mitattu siipien kärkiväliksi 35,5–47,0 mm. Naaraat ovat keskimäärin koiraita kookkaampia. Siipien yläpinnan pohjaväri on koiraalla kirkkaan oranssinvärinen, naaraalla yleensä hieman vaaleampi oranssi. Siivissä on yläpuolella musta reunajuova, jossa koiraalla on siipien pohjavärin värisiä suonia ja keltaisia hajasuomuja, naaraalla reunajuovassa on suonten välisiä keltaisia täpliä, jotka ovat usein venyneet suonten suuntaisiksi. Takasiiven yläpuoli on naaraalla harmaakehnäinen. Molemmilla sukupuolilla on takasiiven yläpuolella punainen diskoidaalitäplä, joka takasiiven alapuolella on valkoinen ja punareunainen.
Levinneisyys ja lentoaika
Lapinkeltaperhonen esiintyy sirkumpolaarisesti Euroopan pohjoisosissa, Aasian koillisosissa, Pohjois-Amerikan pohjoisosissa ja Grönlannissa. Pohjois-Euroopassa laji esiintyy Skandien vuoristossa 65° pohjoispuolella Finnmarkiin asti, mutta puuttuu Finnmarkin ja Suomen Lapin itäosista. Suomessa lapinkeltaperhonen esiintyy Enontekiön Kilpisjärven alueen tuntureilla ja Tenojoen varrella. Kilpisjärven alueen tuntureilla se on laajalle levinnyt ja runsas.[3] Fennoskandiassa esiintyvän alalajin lentoaika on kesäkuun loppupuolelta heinäkuun loppuun. Suomessa paras lentoaika on keskimäärin heinäkuun ensimmäinen puolisko.[4][5]
Elinympäristö ja elintavat
Lapinkeltaperhosen elinympäristöä ovat tundra ja tuntureilla koivuvyöhykkeen yläpuoliset niityt, tunturipaljakka sekä joenvarsihietikot. Laji talvehtii keskenkasvuisena toukkana, joskus toukan kehitys voi viedä kaksi vuotta.[4]
Koska poro syö mielellään toukan ravintokasveja, laji saattaa kärsiä porojen liikalaidunnuksesta.[3]
Ravintokasvi
Toukan ravintokasveja ovat peuranvirna (Astragalus frigidus) ja tunturikurjenherne (Astragalus alpinus). Lisäksi kasvatuksessa toukka on syönyt valkoapilaa (Trifolium repens).
Lähteet
- Olli Marttila, Tari Haahtela, Hannu Aarnio, Pekka Ojalainen: Suomen päiväperhoset. Tekijät ja Kirjayhtymä Oy, 1990. ISBN 951-26-3471-6.
- Lionel G. Higgins, Norman D. Riley, suom. Olavi Sotavalta: Euroopan päiväperhoset. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1973. ISBN 951-30-2311-7.
Viitteet
- Lauri Kaila, Marko Mutanen: Lapinkeltaperhonen – Colias hecla Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
- Jari-Pekka Kaitila, Kari Nupponen, Jaakko Kullberg & Erkki Laasonen 2010. Perhoset. Julk.: Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.). Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. s. 430–470
- Panu Välimäki, Kalle Männistö & Jari-Pekka Kaitila: Katsaus Enontekiön uhanalaisiin tunturiperhoslajeihin ja tunturiperhosseurannan esiintymisaluehavaintoihin vuosina 2008–2011. Baptria, 2011, 36. vsk, nro 3, s. 83–84. Suomen Perhostutkijain Seura.
- Pertti Pakkanen: Lapinkeltaperhonen. Suomen Perhostutkijain Seura.
- http://www.insects.fi/Lepidoptera/Pieridae/Colias/hecla/Colias%20hecla.htm%5Bvanhentunut+linkki%5D