Lapin vanhimmat

Lapin vanhimmat ovat esikoislestadiolaisia maallikkosaarnaajia jotka muodostavat "esikoisten seurakunnan" hengellisen "hallituksen". Heillä katsotaan olevan johtoasema muuhun liikkeeseen nähden.[1] Lapin vanhimmat ovat kotoisin liikkeen syntysijoilta Ruotsin Lapista.[2] Ruotsin Lapin äitiseurakunta lähettää vanhimpia lähetysmatkoille muihin maihin ja vanhimmat toimivat myös ratkaisijoina eri maissa esiintyvissä kiistoissa.[2]

Lestadiolaisuuden alkuvaiheen seurakuntavanhimmista tunnetuimpia olivat Juhani Raattamaa ja Erkki Antti Juhonpieti.[3] Esikoislestadiolaisten mukaan Juhani Raattamaa siirsi vuoden 1897 Lannavaaran kokouksessa "hallituksen toimet" Joonas Purnulle.[4] Tapahtuman jälkeen esikoislestadiolaiset katsoivat koko herätysliikkeen johdon siirtyneen heille, vaikka 1900-luvun hajaannuksessa seurakunnanvanhimpia esikoisuuteen jäi vain kourallinen. Esikoislestadiolaiset ajattelevat näiden olevan ainoat Laestadiuksen, Raattamaan ja Purnun kanssa yksimieliset.[1] Kokous oli viimeinen johon Juhani Raattamaa osallistui.[5] Toisten mukaan kokouksessa ei annettu seurakunnan hallitusta Joonas Purnun tai kenenkään muun saarnaajan haltuun.[6] Osan mukaan kokouksessa annettiin Joonas Purnulle julkinen varoitus.[5] Uusheräys ja vanhoillislestadiolaisuus torjuivat Ruotsin Lapin vanhimpien aseman liikkeen johtajina.[7]

Esikoislestadiolaisia Lapin vanhimpia ovat olleet 1900-luvun alun hajaannuksen jälkeen mm. Joonas Purnu, Samuel Vettasjärvi, Isak Kuoksu, Isak Niku, Viktor Appelqvist[8] , William Eriksson[9], Gunnar Jönsson[10] Evald Larsson ja Levi Larsson[11].[12] Nykyisiä vanhimpia ovat Gunnar Persäter, Odd Minde, Ulf Bolsöy, Håkan Gustavsson, Göran Larsson, Hans-Olof Wettainen, Sven-Åke Blombacke, Egil Ekhorn, Fredrik Lantto ja Per-Gunnar Wettsjö.[13]