Lankku (harjoite)

Lankku on lihaskuntoharjoite, jota käytetään keskivartalon syvien lihasten vahvistamiseen. Lankussa ihminen asettuu noja-asentoon lattiaa vasten jalkojensa ja käsivarsiensa varaan vartalo suorana ja vatsalihakset jännitettyinä. Asennossa voi olla esimerkiksi yhdestä kolmeen minuuttia, ja sen voi toistaa muutaman kerran.[1]

Varpaiden ja kyynärvarsien varassa lankuttamista.
Ojennettujen käsivarsien varassa lankuttamista.
Kyljellään lankuttamista.

Lankusta on erilaisia muunnelmia. Helpoimmassa lankussa ollaan polvien ja ojennettujen käsivarsien varassa. Vaativammassa lankussa ollaan varpaiden ja kyynärvarsien varassa. Eniten tasapainoa vaativassa lankussa ollaan varpaiden ja ojennettujen käsivarsien varassa.[1] Lankuttaa voi myös kylkiasennossa.[2] Lankuttamisen aikana voi aktivoida muitakin lihaksia tekemällä esimerkiksi jalkojen nostoja, hartialiukuja ja lantion heilautuksia.[3]

Lähteet

  1. Kuinka pitkään lankku täytyy pitää? Kunto Plus. 5.6.2016. Viitattu 26.1.2023.
  2. Ulla Malminen: Tavoitteena litteä vatsa? Katso asiantuntijoiden treenivinkit 19.4.2017. Yle. Viitattu 26.1.2023.
  3. Anne Teräväinen: Lankutatko, muttet saa tuloksia? Näin teet vatsalihasten kuningasliikkeestä oikeasti tehokkaan Iltalehti. 18.12.2021. Viitattu 26.1.2023.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.