Lancia Delta S4

Vuoden 1985 Lancia Delta S4:n moottoritila, kuvattuna vuonna 2021.

S4 Stradale kuvattuna vuonna 2003.

Nimestä huolimatta auto oli kuitenkin täysin eriävä tuotantomallin Lancia Deltasta ja ainoa asia joka autoja käytännössä yhdisti, oli Delta-nimen käyttäminen kaupallisista syistä. Moottori oli 1759-kuutioinen sekä kilpa-autossa että tuotantoversiossa. Kilpakäyttöön Delta S4 tuli korvaamaan takavetoisen Lancia 037:n joka jäi altavastaajaksi Peugeotin ja Audin esiteltyä nelivedon kilpakäyttöön.

Lancia Delta S4 Stradale on auton katukäyttöön tarkoitettu homologaatioversio, ja Lancia Delta S4 Corse oli auton kilpaversio.[1] Katukäyttöön valmistetun homologaatioversion moottori tuotti noin 250 hevosvoimaa ja sen valmistusmäärästä ei ole tarkkaa tietoa: alle 150 kappaletta Stradale-mallia valmistettiin ja alhaisin arvio on 45 kappaletta. Osa katukäyttöön valmistetuista autoista muokattiin kilpailukäyttöön.[2] Alkuperäisen Lancia Deltan kanssa yhteistä ovat vain etusäleikkö, takavalot ja tuulilasi, kun taas etuvalot ovat Fiat Ritmosta.[2]

Stradale-mallit erosivat täysin kilpailuversioista ja Stradale-versiot rakensi käsin Carrozzeria Savio, kun taas kilpakäyttöön suunnatut valmisti Fiatin Abarth-osaston väki.[1]

Delta S4 rakennettiin kromi-molybdeeni avaruusrakenteelle, jonka päälle sijoitetut koriosat olivat kevyitä kevlar- ja hiilikuituosia.[1] Delta S4:n moottori on alumiiniseoksesta valmistettu 1,8 litran Abarth 233 ATR 18S, joka mahdollisti auton pysymisen alle 2,5 litran sarjassa ja 890 kg minimipainon autolle. Moottorille käytettiin kaksoisahtamista, joka tarkoitti sekä turbo- että mekaanisen ahtimen käyttöä turboviiveen minimoiseksi. Alhaisilla kierroksilla mekaaninen ahdin lisäsi tehoa ja keskialueella molemmat toimivat yhdessä. Korkeilla kierroksilla mekaaninen ahdin irrottautui ja turboahdin vastasi kaikesta ahtopaineesta.[1]

Moottorin teholukemasta on erilaisia tietoja, alkuperäisen ilmoituksen mukaan tehoa olisi 450 hevosvoimaa, mutta sen sanottiin tuottaneen lähemmäs 550 hevosvoimaa. Lisäksi kauden 1986 viimeiseen kilpailuun mennessä tehoa sanottiin olevan 750 hevosvoimaa.[2][1]

Corse-versiossa keskimmäinen tasauspyörästö oli Fergusonin viskokytkimellä toimiva, joka jakoi tehon etu- ja taka-akselin välillä eri suhteessa välillä 25:75 ja 40:60. Sekä edessä että takana käytettiin ZF:n kitkalukollista tasauspyörästöä.[1] Stradale-versiossa teho jaettiin kiinteästi 30:70 suhteessa ja edessä tasauspyörästö oli avoin.[1]

Auto painoi 890 kg, johon suhteessa tehoa oli huomattavan paljon, eivätkä ajo-ominaisuudet ja turvallisuusasiat kehittyneet aivan samaa tahtia suorituskyvyn kanssa. Tämä oli tuttu asia myös muille B-ryhmässä kilpaileville talleille.

Tunnetuimpia S4:llä ajaneita kuljettajia olivat Martini Racingin Henri Toivonen, Markku Alén sekä italialainen Massimo Biasion. Delta S4:n ja koko B-ryhmän aikakausi päättyi Korsikan rallissa vuonna 1986 sattuneen onnettomuuden seurauksena, jolloin Henri Toivonen ja kartturinsa Sergio Cresto kuolivat Corten lähistöllä tapahtuneessa ulosajossa. Lyhyessä haastattelussa Korsikan rallin erikoiskokeiden välissä Henri Toivonen oli kertonut autojen olevan jo lähes mahdottomia ajaa. Tämä ja muut aiemmat onnettomuudet kypsyttivät FIA:n päätökseen lopettaa vaarallisena pidetyn B-ryhmän ajattaminen ralleissa. Kausi 1986 ajettiin kuitenkin B-ryhmäläisillä loppuun. S4:n ura jatkui kuitenkin myös B-ryhmän aikakauden jälkeen muun muassa rallicrossin EM-sarjassa sekä erilaisisissa mäki- näytösajoissa.