Lainvalmistelukunta

Suomeen määrättiin perustettavaksi vuonna 1884 asetuksella ”lainvalmistelukunta”-niminen pysyvä valtionlaitos laki- ja asetusehdotusten laatimista varten sekä yleisen että hallinnollisen lainsäädännön alalta.[L 1] Vuonna 1917 annetun asetuksen mukaan lainvalmistelukunnan jäsenet määrättiin kolmeksi vuodeksi kerrallaan.[L 2][1]

Lainvalmistelukunta kuului oikeusministeriön valvonnan alle ja työskenteli osastoina, joihin kuhunkin kuului yksi vanhempi ja yksi nuorempi jäsen. Osasto valmisteli lakiesitykset vanhemman jäsenen johdolla.[1]

Kun lakiehdotus oli valmistunut, osaston piti ilmoittaa siitä valtioneuvostolle, joka, jos katsoi tarpeelliseksi, asetti edelleen asiaa käsittelemään komitean, jossa osaston vanhempi jäsen toimi puheenjohtajana ja nuorempi sihteerinä ja jonka tekemän ehdotuksen pohjalta osasto valmisti lakiehdotuksen lopulliseen muotoon. Muussa tapauksessa osasto saattoi asian käsittelyn päätökseen ilman komiteakäsittelyä. Tarpeen vaatiessa valtioneuvosto määräsi, että jonkin asian valmistelemisessa oli oltava osallisena useampia jäseniä kuin kaksi.[1]

Lainvalmistelukunnassa oli viisi osastoa vuonna 1936.[1] Osastoja kutsuttiin myös jaostoiksi.

Muun muassa Suomen ensimmäinen tasavallan presidentti K. J. Ståhlberg toimi presidenttikautensa jälkeen lainvalmistelukunnan kolmannen jaoston vanhempana jäsenenä kaksikymmentä vuotta vuosina 1926–1946.[2][3]

• Markku Tyynilä: Lainvalmistelukunta 1884–1964, tutkimus lainvalmistelukunnan aseman ja organisaation kehitysvaiheista lainvalmistelukunnan perustamisesta 1884 vuoteen 1964. Suomalainen lakimiesyhdistys 1984, ISBN 951-855-071-9.