Laillinen suojelu

Laillinen suojelu tarkoittaa Suomessa ja Ruotsissa sääty-yhteiskunnan aikana, ja vielä 1800-luvulla voimassa ollutta lainsäädännöllistä määritelmää, jossa jokaisen kansalaisen, jolla ei ollut omaa maata tai omaa erillistä elinkeinoa, tuli pestautua nämä ehdot täyttävän henkilön palvelukseen. Muutoin häntä kohdeltiin irtolaisena. 1850-luvulla alkoivat kuitenkin muutokset.

Janakkalalaisen talonpoika Kustaa Paturi ja Suomalaisen puolueen kärkihahmo, professori, senaattori ja vapaaherra Yrjö-Sakari Yrjö-Koskinen kävivät lehdistön palstoilla kiistaa laillisesta suojelusta, kun asia oli kuumimmillaan ja lainmuutokset valmisteluvaiheessa.

Talonpoika Paturi kannatti laillisen suojelun jatkamista ja hänen perustelunsa olivat, että kansa ei lähtisi turhaan liikkeelle ja että ihmisillä olisi jonkinlainen perusturva, kun heillä olisi varma toimeentulo, vaikka niukempikin. Poliitikko Yrjö Koskinen on kuitenkin vakaasti päätynyt laillisen suojelun poistamiseen lainsäädännöstä. Hän perusteli varsin modernisti suojelun poistoa sillä, että työvoiman pitäisi liikkua sinne, missä sitä eniten tarvitaan, ja siten ihmisten toimeentulo paranisi ja elintaso, vaikka käsitettä ei vielä tuolloin tunnettu, kohoaisi.

Taustalla Yrjö Koskisella olivat tietenkin syntyvän teollisuuden työvoimatarve ja yleisesti elinkeinoelämän vaatimukset. Paturin perustelut kohosivat myös samoista tarpeista, mutta maatalouden ja maaseudun kannalta katsottuna. Pienipalkkainen maaseutu hänen mukaansa häviäisi aina kilpailun teollisuuden palkoille. Tosin Paturi verhosi selvästi nämä vaatimuksensa yleiseen huolenpitoon vähäosaisista. Toisaalta samaan aikaan yhteiskunnassa käytiin keskustelua, jopa edellä mainitut kaksi miestä samoissa kirjoituksissaan, köyhäinhoidosta ja siitä keillä tai millä instituutiolla on velvollisuus hoitaa köyhät.

Kustaa Paturi voitti kiistelun köyhäinhoidosta, jossa hän kannatti kunnallista toimintaa köyhien hyväksi ja Yrjö Koskinen perinteistä almujen antamista. Kuitenkin kysymys laillisesta suojelusta päättyi Yrjö Koskisen näkemysten voittoon ja asetukseen elinkeinovapaudesta ja vapaasta muutto-oikeudesta, jotka lopullisesti voimaan tullessaan muuttivat tilanteen 1880-luvulla.